Seljan elämä muuttuu Varjopäivänä, sillä hänen varjonsa leikkaa Senaattori Atticuksen, sekä tämän pojan, Laurionin varjot. Tämä tarkoittaa, että Selja joutuu Varjoliittoon kummankin kanssa. Pian Seljaa jo kiidätetään köyhästä kotimökistään kohti pääkaupungin loistoa. Senaattorin kotitalossa juonittelut alkavat heti Seljan saapuessa, ja hänen on selvitettävä kenen puolella kannattaa olla, kenen kanssa on turvallisinta tehdä yhteistyötä ja onko edes mahdollista pysyä turvassa kahden keskenään riitelevän vaikutusvaltaisen miehen vaimona.
"-Etkö ymmärrä, että myös minä ansaitsen tapaamisen kanssasi, Selena. Olen odottanut tuloasi. Myös minulla on oikeus kertoa, miten minä tilanteen ja liittomme näen. Voimme aloittaa yhdessä muutoksia, jotka vaikuttavat koko kaupungin ja maan elämään."s.104
Varjoliitto on Varjopäivä -trilogian ensimmäinen osa.
Kirja koostuu mukavan lyhyistä luvuista ja on nopealukuista fantasiaa. Minulle tämä olikin yhden viikonlopun lukumatka kiehtovaan uuteen fantasiamaailmaan. Tämä sopii loistavasti lukijoille, jotka kaipaavat juonivetoista fantasiaa, jossa edetään nopeasti. Maailmanrakennus, miljöö, keskustelut ja muu tunnelmointi pidetään lyhyenä ja napakkana.
Pidin kirjasta, sillä se on sopivan synkkä teemoiltaan, täynnä juonittelua, valtapelejä ja hurjia paljastuksia. Romantasia osuus on mukana kevyesti, mutta se jättääkin paljon kysymyksiä tulevia osia kohtaan. Tässä kun mahdollisuuksia romantiikkaan vaikutti olevan enemmänkin. Olin melkoisen yllättynyt kun kirjan lopussa huomasin, että odotan jatko-osilta eniten tietoa Seljan ja Atticuksen väleistä, sen kun en olisi alussa voinut kuvitellakaan olevan erityisen kiinnostavaa.
Viime aikoina lukemani fantasiakirjat ovat olleet tätä paljon pidempiä ja hitaammin eteneviä, niinpä olikin hieman kummallista lukea näin vauhdilla etenevää kirjaa. Jäin välillä kaipaamaan viipyilevämpää kuvausta monestakin asiasta, ja tämän takia osa yllättävistä tai rajuista juonenkäänteistä ei herättänyt niin suurta tunnetta, kuin ne olisivat tehneet, jos olisin saanut lukea enemmän henkilöiden välisiä keskusteluja, tai nähdä joitakin tilanteita, joissa näistä henkilöistä tuli toisilleen läheisiä. Minulle kun ei riitä pelkkä lause siitä, että he nyt ovat läheisiä, koska niin nyt vaan on.
Varjoliitto
Tammi, 2025
Kuvitukset: Eeva Nikunen
s.300