Stephanie Garber: Ikuisen rakkauden kirous

 

Evangeline Fox on saanut elämän, josta on aina unelmoinut. Hän on viimein satujen prinsessa, naimisissa upean prinssin kanssa, kotinaan upeaakin upeampi linna. Mutta miksi kaikki sitten tuntuu niin väärältä? Aivan kuin jokin hänen sisällään yrittäisi sanoa jotain tärkeää? Evangelinen aviomies sen sijaan on varma, että juuri näin asioiden kuuluukin olla, ja on valmis tekemään mitä vain, jotta asiat myös pysyvät niin. On siis raivattava tuo ärsyttävä, asioita vaikeuttava Hertta prinssi pois tieltä. Ikuisiksi ajoiksi. 

"Jousimies nykäisi hänet vaivattomasti hataran köysikaiteen viereen ja taivutti hänet sen yli niin että hänen hiuksensa riippuivat kuohujen yllä. Hänestä tuntui, että huusi hän tai ei, Jousimies saattaisi viskata hänet jokeen vain nähdäkseen hänen putoavan."s.92

Ikuisen rakkauden kirous on Olipa kerran särkynyt sydän -trilogian päätösosa.

Olihan tämä nyt upea päätös upealle trilogialle, vaikkei toisen osan tasolle yltänytkään. Tämän trilogian kaikki osat ovat kuin satukirjoja, joiden sadut ovat täynnä kauniita ihmisiä, vaatteita ja linnoja. Juonet sen sijaan pursuavat juonittelua, valehtelua, hirvittäviä tekoja ja hirviöitä. Tarunhohtoiset metsät juonittelevat hyväuskoiset kulkijat pyörryksiin, kehenkään ei voi luottaa, ja kirouksia tunnutaan langettavan heppoisin perustein suurien tunteiden vallassa. 

Kirjaan mahtui valtava määrä juonenkäänteitä, suuria tunteita, ja sadunhohtoista rakkautta. Ihan en pitänyt tästä päätösosasta kuitenkaan yhtä paljon kuin muista sarjan osista, sillä Evangelinen ongelmien takia Hertta prinssiä oli kirjassa liian vähän, vaikka hänen hetkensä olivatkin sitten tuttua kutkuttavaa ihanuutta. Eniten häiritsi juonen poukkoilu, sillä tässä hypittiin tilanteesta toiseen hurjaa vauhtia. Toimintaa siis riittää, omaan makuuni hitusen liikaakin, sillä se oli sellaista paikasta toiseen juoksemista. 

Tästä pienestä valittamisesta huolimatta pidin tästäkin osasta valtavasti.

Ikuisen rakkauden kirous, (a Curse For True Love, 2023)

WSOY, 2024

Suom. Kaisa Kattelus

Karttakuva: Virginia Allyn

s.310

Petja Lähde: Yksi neljästä

 

Vanhempi rikoskonstaapeli Terhi Nuora selvitttää kollegoineen kuolemia, jotka eivät alkuun vaikuta rikoksilta, mutta joista alkaa löytyä kummallisia ykistyiskohtia. Terhin on saatava kokoon oikeita todisteita, sillä pelkän tunteen perusteella ei rikollisia saada telkien taakse. Kotonakin on meneillään monenlaista, kun Terhin parikymppinen poika alkaa kysellä isästään.

"Malmin keskusta näyttää asutulta teollisuusalueelta. Kerrostalot seisovat siellä likaisina ja laatikkomaisina kuin ylisuuret kontit. Tämä on Suomen suurimpia lähiöitä ainakin asukasluvultaan. Malmille pitäisi operoida nuorennusleikkaus."s.152

Yksi neljästä aloittaa Helsinkiin sijoittuvan Terhi Nuora -dekkarisarjan.

Kirja esittelee joukon hyvin erilaisia hahmoja, on syrjäytyneitä, rikkaita, köyhiä, kodittomia, mutta kaikkia tuntuu yhdistävän sellainen tasaisen paha mieli. Kellään ei tässä tarinassa tunnu menevän kovin hyvin. Niilläkin joilla periaatteessa menee hyvin, on kovin synkkä ajatusmaailma. Kaikkien omallatunnolla tuntuu olevan paljon kuraa, eikä tunnelma ole piristävä missään kohtaa tarinaa. 

Omaan makuuni tämä onkin liian harmaa tarina. Terhi on suurimman osan ajasta äänessä, mutta en oikeastaan pidä hänestä ollenkaan. Huonot vitsit ja synkät ajatukset, kaipaan dekkareihini hiukan iloisempaa meininkiä. Mutta suosittelen lukijoille, joita kiinnostaa tällainen synkempi tarina, jossa juuri kellään ei mene kummoisesti.

Pidin kirjan lyhyistä ja ytimekkäistä luvuista, joten kun kirjan tarinaan pääsi sisään, sujui sen lukeminen vauhdilla.

Yksi neljästä

Gummerus, 2024

s.303

Sini Helminen: Sysi

Seela ja Halla ovat opiskelijoiden pikkujouluissa. Tunnelma on railakas, kunnes yksi juhlijoista löytyy kuolleena. Tässä ei vielä ole mitään erityisen huolestuttavaa, mutta kun opiskelijoita alkaa kuolla enemmänkin, alkaa Seelaa ja Hallaa epäilyttää. Kyseessä ei sittenkään taida olla aivan luonnolliset voimat. Kun yksi kuolleista ilmestyy vaatimaan Seelalta ratkaisua tilanteeseen, on viimeistään aika myöntää tosiasiat ja selvittää tapaukset, vaikka se vaatiikin monenlaisia toimia, kuten soluttautumista larppi-piireihin.

"En ole vielä tottunut Helsingin talven paljauteen, siihen että marraskuu vain jatkuu ja jatkuu, eikä talvi käväise kuin piipahtamassa ihan kuin vain kiusallaan muistuttaakseen siitä, mitä voisi olla."s.52

Sysi on Lujaverinen -trilogian toinen osa. Tämä urbaania fantasiaa tarjoava kirja, jossa kummitukset ja kuolema on päähenkilöille normaalia arkea, on edeltäjäänsä synkempi. Huumori ja hulvattomat hetket, joita ensimmäisessä osassa riitti, on nyt aivan minimaalista. Kyllä sitä tästäkin hieman löytyy, mutta tunnelma on selkeästi vakavampi läpi kirjan. 

Tällä kertaa tarinaa nähdään Seelan lisäksi myös Hallan näkökulmasta, mikä on kiinnostava lisä, sillä hänen vähintään erikoinen elämänsä ansaitsee päästä suureen rooliin. 

Kirjassa on täysin uusi mysteeri selvitettäväksi, joka kulkee mukavasti monimutkaisten ystävyyssuhteiden, ja vielä monimutkaisemman rakkaustarinan ohella. Eniten pidin juoneen upotetuista larppaustapahtumista, sekä arjesta Sepon hautaustoimistolla. 

Syyllisen arvasin aikaisessa vaiheessa, mutta syitä tekoihin en, joten juoni pysyi silti kiinnostavana. Lopun tapahtumat olivatkin sitten yllättäviä, ja lupailevat kiinnostavaa päätösosaa.

Sysi

Myllylahti, 2022

Kansi: Karin Niemi

s.320

Iiris Leimu: Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia

 

Melinda on jo saavuttanut monia haaveilemiaan asioita. Hän on kasvanut vaatimattomissa oloissa, yksinhuoltajaäidin kasvattamana, mutta ei ole antanut sen määritellä itseään, vaan on taloudellisestikin menestynyt. Kun työpaikalla sitten alkaa olla tukalaa eräiden kollegoiden takia, kaipaa Melinda hieman rentoutumista. Hänen ystävänsä järjestää heille mukavan maalaisloman, jonka kaupungissa viihtyvä ja luksuksesta nauttiva Melinda ottaa vastaan epäröiden. Maaseudulla Melinda tapaa komean Aaronin, mutta olisiko kuitenkin parempi omien suunnitelmien kannalta vain tapailla kaupungissa viihtyvää rikasta yritysjohtajaa?

"Kello oli vasta kahdeksan, mutta häntä väsytti. Oman puolensa pitäminen oli kuluttanut voimia. Seuraavana päivänä edessä saattaisi olla sama tilanne. Hän kyllä selviäisi siitä, mutta käyttäisi voimavaransa mieluummin töihin."s.18

Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia on syksyinen hyvän mielen kirja, jonka tarina kulkee syyskuulta jouluun saakka. 

Pidin kirjan alkupuoliskosta, jossa Melindaan tutustuttiin arkisten askareiden kautta, työpaikalla ja ystävän seurassa. Alkuun mahtuu paljon ihanan leppoisia hetkiä, jotka ovat täynnä itsensä hemmottelua, tuoksuvia kurpitsalatteja, kamomilla teetä, sekä pohdiskelua työpaikan ongelmista. Syksyisiä ja talvisia kelejä ja maisemia kuvataan myös kauniisti. Kommellukset maaseudulla viihdytti, ja tietysti laamat.

Kirjan loppupuolen juonenkäänteet eivät sitten olleet enää niin viihdyttäviä. Tunnelmasta tuli raskaampi, lempeät hetket jäivät unholaan, ja vaikka olin toki aika varma, mihin suuntaan tarina lähtee lopulta menemään, oli silti aika tuskaista lukea tuota Melindan epäröivämpää vaihetta siitä, mitä hän haluaa. Etenkin kun kirjaan tuotiin niin selkeästi inhottava hahmo, että oli hyvin vaikea nähdä, miksi niin järkevä Melinda edes harkitsi asiaa, tuntui kuin hänen koko persoonallisuutensa olisi hetkeksi muuttunut. 

Viimeiset pari lukua kuitenkin muistutti taas alun mukavista hetkistä, ja viihdyin niiden parissa mainiosti. Kirjan loppu oli myös söpö vauhdikkaine tilanteineen. 

Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia

Lind&Co, 2023

Kansi ja taitto: Markus Paajala

s.221

S.K. Rostedt: Mustan tulen laulu

 

Moornan elämä ihmisten hovin seuralaisena on ohi, ja hänet on temmattu mukaan demonienalueelle, Tuoneen. Moni asia on muuttunut, ja vaikka muutokset ovat tuoneet paljon hyvää Moornan elämään, on hänellä silti vaikeaa. Tuoni on karu ja köyhä paikka elää, Moornan paras ystävä kärsii, Aiya on kateissa, eikä Moornaa edes Tuonessa katsota kovin hyvällä. Lisäksi Moorna kaipaa selvyyttä hänen ja Caidaksen väleihin. Demonit valmistautuvat johonkin suureen, eikä Moornan anneta enää piiloutua voimineen.

""Sinä autat minua selviytymään täällä, paskamaisen setäni valtakunnassa", Caidas sanoi, ja virne palasi hänen kasvoilleen. Käsi jatkoi leikkiä Moornan hiuksilla. "Eli kiitos sinulle, torttuseni.""s.113

Mustan tulen laulu on Moorna -romantasiasarjan toinen osa. 

Tämä toinen osa jatkaa tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Ensimmäisen osan tapahtumia kertaillaan juuri sopivasti, jotta vuosi sitten luetun tarinan pääkohdat muistuvat takaisin mieleen. 

Tapahtumapaikka on nyt täysin uusi, Tuoni. Tuoneen ja sen asukkaisiin tutustuminen vie oman aikansa, ja varsinaiset toimintakohtaukset jäävät kirjan loppupuolelle, jossa hurjia käänteitä riittää. Siitä huolimatta tarina koukuttaa alusta alkaen, eikä Moornan seurassa tule tylsää. Moornahan ei ole kovin helposti lähestyttävä tai edes toisia ajatteleva hahmo, vaan sulkeutuu helposti märehtimään omia vaikeuksiaan ja tunteitaan. Onkin kiinnostavaa seurata hänen selviytymistään uudessa paikassa, uusien tuttavuuksien keskellä. Eikä se aina suju kauniisti. Moornan välillä tökerökin käytös muita kohtaan saa aikaan sekä sympaattisia tunteita, että ärsytystä. Hyvin kirjoitettu hahmo siis.

Pidin siitä, että kirjassa kurkisteltiin tarinaa myös Caidaksen näkökulmasta. Erityisesti siitä, miten kauniita ajatuksia hänellä oli Moornasta. Moornan murjottavan, ja Caidaksen lihaksiin keskittyvän näkökulman läpi kun on ehkä välillä vaikea nähdä miksi heidän välillään on niin suuria tai syvällisiä tunteita.

Itse fantasiajuoni oli jälleen oikein mainio. Arkea, tunteiden käsittelyä, taikuutta, demoneja ja toimintaa oli juuri sopivassa suhteessa. Tämä osa herätti lähinnä uusia kysymyksiä, ja nyt arvailut päätösosan tapahtumia kohtaan käy kuumana päässäni. Loppu jäi tietysti taas sellaiseen kohtaukseen, ettei jatkoa malttaisi odottaa päivääkään. 

Mustan tulen laulu

Otava, 2025

Kansi ja kartta: Emmi Kyytsönen

s.477

Christoffer Holst: Syysaallokkoja ja myrskynsineä

 

Cilla Storm lähtee viettämään rentouttavaa kylpylälomaa saaristoon ystävänsä kanssa. Samalla hän aikoo tehdä töitä, sillä uusi työ rikoksia käsittelevän podcastin käsikirjoittajana vaatii paljon taustatyötä. Kylpylässä Cillan ja Rosien uteliaisuus herää kun paikalle saapuu huomiota herättävä hääseurue. Pian yksi seuruessta kuolee, eikä Cilla ja Rosie usko kyseessä olevan onnettomuus, vaikka poliisi niin väittääkin. Eihän pienestä nuuskimisesta voi olla mitään haittaa? 

"Itse olen käynyt viimeisen puolen vuoden aikana lenkillä kerran. Se oli silloin kun jäin Hornsgatanilla melkein bussin yliajamaksi. Lenkki kesti noin viisi sekuntia, mutta olin todellakin hengästynyt. Kunto nousi hetkessä!"s.77

Syysaallokkoja ja myrskynsineä on Cilla Storm -sarjan toinen osa. 

Maltoin säästellä tätä jatko-osaa syksyisempiin keleihin, vaikka kirjaan tarttuminen on houkutellut jo aiemmin. Viihdyin vähintään yhtä hyvin tämän jatko-osan parissa, kuin ensimmäisenkin. 

Tämä viihdyttävä dekkari tarjoaa nopeasti etenevän, napakan tarinan, jossa tunnelma on hauska, eikä vakavatkaan aiheet saa sitä synkistymään. Cillan utelias persoona, hupaisat ajatukset asioista, sekä hänen ja Rosien sähellys saavat aikaan hymyjä herättävän tarinan. 

Vaikka sellainen hyväntuulinen viihde onkin kirjassa pääasiassa, mahtuu mukaan myös sopivasti dekkariaineksia. Pidin tämän toisen osan rikosjuonesta enemmän kuin ensimmäisen. Suurimmaksi osaksi tarinaa kerrotaan Cillan näkökulmasta, mutta välillä poiketaan kurkistamaan myös muiden rikokseen liittyvien ihmisten tarinoita. 

Syysaallokkoja ja myrskynsineä, (Blå, blå höstvågor, 2019)

WSOY, 2024

Suom. Onerva Kuusi

s.278

Anni Niskanen: Vipinää ja villasukkia

 

Syksy on saapunut Lehmuslahdelle, eikä kesän kiireistä ole enää tietoakaan majatalo Kontiorannassa. Varauskalenterin tyhjyys huolestuttaa niin Aavaa kuin Petteriäkin, mutta uusia ideoita yritetään keksiä, jotta pitkästä talvesta selvittäisiin. Pian he saavatkin tehtäväkseen järjestää häät, ja tarmokas työskentely täyttää jälleen majatalon tilat. Aavalla on mielensä päällä paljon muutakin kuin vain työt, sillä rakkausrintamalla on paljon mietittävää ja selvitettävää.

"Periaatteessa hän oli vapaa tekemään mitä lystäsi. Mutta silti jokin jarrutti häntä, eikä se ollut pelkästään tuo ärsyttävä järjen ääni, joka kirkui hänelle turvaväliä."s.168

Vipinää ja villasukkia on Lehmuslahti -sarjan toinen osa.

Loppusyksy, joulu ja alkuvuosi Lehmuslahdella tuovat tullessaan pakkaspäiviä, narskuvia lumihankia, villasukkia ja tietysti kuumia tunteita. 

Oli mukava palata tunnelmalliseen Kontiorannan majataloon, jossa käsityöpiirin puikot kilisevät, Petterin herkulliset ruuat tuoksuvat ja touhukkaat tädit kulkevat toimittamassa monenlaista asiaa. Erityisesti tässä kirjassa ihastutti talviset maisemat, ja uudet tuttavuudet, Juuli ja Kekkonen. Kissa-Kekkonen saakin ihanan paljon tilaa tarinassa.

Eniten kirjassa keskitytään kuitenkin Aavan suhdekiemuroihin, jotka hänellä on melkoisen solmussa. Ajatuksia järjestellään ajan kanssa, niitä katsellaan ja pyöritellään niin, että heikompaa hirvittää. Aavan päättämättömyys saa ainakin tämän lukijan potemaan pahaa mieltä erään hyvin kiltin ja ymmärtäväisen hahmon puolesta. Kirjan luettuani on tosin pakko myöntää, että Aava on silti kaikessa päättämättömyydessään ja monimutkaisine tunteineen aito, kun taas tuo kiltti tyyppi vaikuttaa jo hiukan liiankin täydelliseltä. (Kirjahan ei toki päästänyt lukijaa hänen päänsä sisään, joten ties mitä tunnekuohuja hän oikeasti käy läpi.)

Vipinää ja villasukkia

Tammi, 2024

Kansi: Timo Numminen

s.340