Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanada. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanada. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. tammikuuta 2022

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

 

Bishop`s Laceyn kylän kirkon ympärillä käy kova kuhina. Pääsiäinen lähestyy, mutta myös kylän suojelupyhimyksen 500-vuotisjuhla. Pyhimyksen hauta halutaan avata juhlan kunniaksi, ja kukas muu voisi olla innokkaana paikalla kun kylän oma mestarietsivä Flavia de Luce. 
Flavia on ensimmäisenä kurkkaamassa vanhan haudan sisään, mutta hän näkeekin jotakin aivan muuta kun vanhoja luita. Tämä haudassa oleva ruumis on nimittäin huomattavasti tuoreempi. Kuka on tappanut kylän urkurin ja miten ihmeessä ruumis on päätynyt niin vaikeaan paikkaan. Flavia alkaa tuttuun tapaan selvittää tapausta.
"Hipsin portaita pitkin itäsiipeen, missä laboratorioni ja makuuhuoneeni sijaitsivat. Buckshawin makuuhuoneet, nuo avarat autiomaat, joissa ilman virtauksen saattoi tuntea, olisivat sopineet paremmin lentokoneiden säilytykseen kuin suloisten unien katseluun, ja minun makuuhuoneeni oli niistä ehkä kaikkein syrjäisin ja synkein."s.59
Loppusoinnun kaiku kalmistossa on viides osa Flavia de Luce -dekkarisarjasta.
Maaliskuu on saapunut. On vielä koleaa, mutaista ja synkkää, mutta Flavian elämää pursuava olemus piristää kummasti ja muuttaa kaiken huomattavasti pirteämmäksi, vaikka aivan kaikki kirjan henkilöt eivät ehkä ole samaa mieltä. 

Tämä viidennen osan tarina ei yllä sarjan parhaiden osien tasolle dekkarillisilta osiltaan. Kirkossa tapahtunut murha jää todella kaukaiseksi. Uhria ei esitellä juuri lainkaan, eikä häntä kohtaan synny minkäänlaista kiinnostusta. Lisäksi epäiltyjäkään ei juuri ole, eikä näin ollen kovin paljon arvailtavaakaan. 

Muuten kirja olikin täyttä timanttia. Flavian tutkimukset olivat vauhdikkaita, hahmojen elämät täynnä yllätyksiä, ja kuvailu jälleen todella kaunista. Miten ihanaa onkaan uppoutua näiden kauniiden kuvailujen pariin. Kylän ympäristö herää eloon sumuisine aamuineen ja pimeine öineen. Kartanon kolkoiksi muuttuneet huoneet ja käytävät hohkavat maaliskuun kylmyydessä, ja asukkaiden mahdollista kohtaloa surkuttelee ihan siinä missä he itsekin. 

Kirjan lopussa oli vielä niin suuri koukku, että seuraava osa pitänee lukea jo lähiaikoina. Vähän jo jännittää, mitä kaikkea onkaan edessä, sillä de Lucn perheen arki muuttuu kirja kirjalta synkemmäksi.


Loppusoinnun kaiku kalmistossa, (Speaking from Among the Bones, 2013)
Bazar, 2016
Suom. Maija Heikinheimo
s. 410

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Louise Penny: Kuukausista julmin

 

Three Pinesin kylässä vietetään pääsiäistä. Kylän asukkaat saavat päähänsä järjestää spiritistisen istunnon vanhassa hylätyssä kartanossa. Kaikki ei mene hyvin ja pian paikalle saapuu jälleen rikoskomisario Armand Gamache tiimeineen. 
Jälleen edessä on salaisuuksien täyteinen tutkimus idyllisessä pikkukaupungissa, kera takkatulen, hyvän ruuan ja monipuolisen seuran. 
Armandin selvittäessä rikosta, alkaa hänen menneisyydestään ikävät asiat nostamaan päätään.
"Luoja auta, mitä minun pitäisi tehdä? hän ajatteli juuri, kun joku koputti oveen. Claran mieleen putkahti hupsu ajatus oliko koputtaja Jumala, vaikka tuskinpa Jumala olisi koputtanut."s.143
Kuukausista julmin on kolmas osa Three Pines -sarjasta.
Kirja oli erityisen kiinnostava, sillä kyläläisten salaisuuksien lisäksi, myös tutuksi tulleen Armand Gamachen menneisyydestä paljastetaan viimein kaikki. Aiemmissa osissa on jo vihjailtu jostakin suuresta tapahtumasta mennisyydessä, joten oli kiinnostavaa kuulla kaikki. 

Kuukausista julmin on rauhallinen ja tunnelmallinen dekkari, jossa annetaan runsaasti tilaa hahmojen esittelylle, jutustelulle ja arkisille asioille. Murhakin on jälleen hyvin kekseliäs ja juoni yllättävä. 

Lupaa hyvää, jos tapahtumat sijoittuvat vanhaan hylättyyn kartanoon. Sellainen tapahtumapaikka saa oman mielenkiintoni heräämään. Tässä sarjassa on ennenkin monesti puhuttu tuosta kartanosta ja oli mahtavaa, että se oli jälleen suuressa roolissa. Tässä todella osattiin ottaa kaikki irti kartanon hyytävästä tunnelmasta. 

Pidän myös siitä, että sarjassa ollaan nyt esitelty jo kolme kiinnostavaa juhlapyhää Three Pinesin asukkaiden tyyliin. Ensin kiitospäivä, sitten joulu ja nyt pääsiäinen. Ihanat perinteet ja kyläläisten yhteisöllisyys ja omalaatuisuus on varma tunnelman luoja.




Kuukausista julmin, (The Cruellest Month, 2007)
Bazar, 2020
Suom.Susanna paarma
s.462

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä


Joulu lähestyy, ja innokkaalla kemistillä, Flavia de Lucella on suunnitelmia Joulupukin varalle. Hän aikoo pyydystää tuon taianomaisen miehen todistaakseen, että Joulupukki todella on olemassa.
Flavian aikeita häiritsee kuitenkin kartanoon saapuva suuri kuvausryhmä. Rahavaikeuksien takia perhe joutuu päästämään elokuvatiimin kuvaamaan filmiä heidän rakkaaseen kotiin. 
Kuvausryhmään kuuluu monenlaisia ihmisiä, ja draamaa syntyy heti. Pieni draama tuntuu pian hyvin vähäpätöiseltä, sillä yksi ryhmästä löydetään murhattuna. 
"Villatakki ei tietenkään ollut minulle sopivankokoinen. Hihat käärittyinäkin näytin banaaneja noukkivalta huonoryhtiseltä apinalta. Minulla on kuitenkin sellainen elämänkatsomus, että villan lämpö peittoaa muotirytkyissä hytisemisen missä tahansa olosuhteissa."s.13
Filminauha kohtalon käsissä on neljäs osa 50-luvulle sijoittuvasta Flavia de Luce -dekkarisarjasta.
Säästelin tätä kirjaa tarkoituksella tähän joulunaikaan luettavaksi. Odotin innolla kuinka upea tunnelma kirjaan on saatu, kun yhdistetään joulu, kauniit kartanomaisemat, ja Flavian hauska ja vauhdikas tyyli elää elämäänsä.

Yhdistelmä toimi loistavasti. Kirja on jälleen upeasti kirjoitettu. Bradleyn teksti on kaunista. Kieli on monipuolista, kuvailevaa ja hyvin kulkevaa. Murhatutkintakin on sopivan letkeää, sillä tämän sarjan murhat eivät ole liian raakoja ja verisiä. 

Tästä sarjasta on muodostumassa yksi omista dekkarisarjasuosikeistani, vaikka alkuun olin hyvinkin negatiivinen. Nyt olen jo täysin sarjan lumoissa. Niin kaunista kieltä ja hauskaa menoa ja meininkiä nämä kirjat sisältää. Kaiken hauskuuden takana tunnelma on kuitenkin synkkä, ja se tuo oman syvyytensä tarinaan. Flavia on vielä niin pieni, ettei hän aivan ymmärrä, kuinka huonosti perheellä menee, mutta lukijalle kuvaa luodaan pieninä paloina kirja kirjalta. 

Nautin täysin jokaisesta kirjan sivusta. Lumiset maisemat ja kinosten saartama kartano, kaakaomukilliset ja lämpöiset villapaidat vievät mukanaan kylmän kartanon käytäville ja huoneisiin.
Kirjan murha ja sen tutkiminen oli myös kiinnostavaa ja salaisuuksia täynnä. Murhaajaa en arvannut, mutta toisaalta epäiltyjäkin oli runsaasti. 



Filminauha kohtalon käsissä, (I Am Half-Sick of Shadows, 2011)
Bazar, 2016
Suom. Maija Heikinheimo
s.317

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus


11-vuotias Flavia de Luce tutustuu markkinoilla vanhaan mustalaisnaiseen. Nainen ennustaa hänelle ja saa säikäytettyä Flavian oikein kunnolla. Monen mutkan kautta nainen päätyy leiriytymään Flavian kotikartanon maille, mutta joutuu sitten hirvittävän väkivallan uhriksi. Flavia alkaa selvittää tapausta, mutta pian hän saa selvitettäväkseen jälleen myös murhan, sillä kartanon mailta löytyy ruumis.
Flavia tutkii juttua itsekseen, vaikka poliisit eivät tästä aina ole erityisen mielissään.
"Hiivin kengät kädessä leveitä kaartuvia portaita avaraan eteishalliin, missä pysähdyin mustien ja valkoisten lattialaattojen keskelle kuuntelemaan. Jos joku olisi tarkkaillut tilannetta portaikon välitasanteelta, olisin varmaankin näyttänyt goottilaisen shakkipelin sotilaalta."s.58
Hopeisen hummerihaarukan tapaus on kolmas osa 50-luvulle sijoittuvasta Flavia de Luce -sarjasta.
11-vuotias mestarietsivä on jälleen vauhdissa. Flavia ei pelkää ruumiita, ja on aina valmiina tarttumaan jännittäviin tutkimuksiin. Vielä mukavampaa on jos tutkimuksissa voi hyödyntää kemiaa.

Kaksi sarjan ensimmäistä osaa jättivät minut vielä epävarmaksi siitä, pidänkö tästä sarjasta erityisemmin, mutta kyllä tämä kolmas oli jo niin loistava, että pääsin mietteistäni.

50-luvun englantilainen maaseutu, kauniisti kuvailtu pieni kylä, rapistunut kartano, pieni taustalla häälyvä synkkyys, Flavian lapsekas innostus, jännittävät tutkimusretket, ja omaperäiset kyläläiset tekevät kirjasta loistavan kokonaisuuden. Etenkin kun Bradleyn kielenkäyttö on kekseliästä, kaunista ja paikoitellen myös riemukasta. Flavian suusta saattaakin päästä mitä hauskimpia ilmaisuja.

Tämä kolmas osa tarjosi minulle kaikkea sitä mitä tältä sarjalta olen odottanut. Ehkä hahmoihin tutustuminen on auttanut, tai ehkä vaan pitempi tauko noiden kahden ensimmäisen osan jälkeen oli tarpeen. Jälleen kerran on myös kehuttava tämän sarjan ulkoasua ja nimiä, ne ovat niin kauniit, että nämä kirjat on ilo omistaa.

Lue myös: Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä.


Hopeisen hummerihaarukan tapaus, (A Red Herring Without Mustard, 2011)
Bazar, 2015
Suom. Maija Heikinheimo
s.416

torstai 27. helmikuuta 2020

Louise Penny: Kylmän kosketus


On kulunut reilu vuosi siitä, kun Kanadalaisen pikkukylän Three Pinesin asukkaita järkytti murha. Nyt joulu on ovella, ja kylä on lumen peitossa. Pakkanen paukkuu ja joulutunnelma on korkealla. Tunnelmaa hieman pilaa ilkeä ja itsekäs CC de Poitiers, joka on uusi asukas kylässä. Kun sitten tapaninpäivän curlingottelussa nainen kuolee, ei kyläläiset osaa surra tämän kohtaloa.
Rikoskomisario Armand Gamache saapuu tiimeineen tutkimaan tapausta, joka vaikuttaa hyvin kummalliselta ja monimutkaiselta.

"Viime viikkojen aikana oli satanut lunta puolisääreen, ja nurmikenttää reunustavilla vanhoilla omakotitaloilla oli kaikilla oma vitivalkoinen myssynsä. Talojen piipuista tuprahteli savua kuin ne olisivat puhuneet ja hengittäneet, ja ovet ja portit oli koristeltu jouluseppelein." s.18

Kylmän kosketus on toinen osa Three Pines -sarjasta.
Armand Gamache on jälleen palannut kuuntelemaan ja katselemaan ihastuttavan Three Pinesin asukkaiden elämää selvittääkseen kylässä sattuneen murhan. Kaikenlaista kiinnostavaa hän kuuleekin ja lukija pääsee kuulemaan monenlaista näistä monipuolisista hahmoista, joista suurin osa on tuttuja ensimmäisestä osasta.

Tunnelma kirjassa on yhtä ihastuttava kuin ensimmäisessäkin osassa. Tapahtumat sijoittuvat lempijuhlani ajankohtaan eli jouluun. Tunnelmointia, miljöökuvausta ja asukkaiden arkea on tarpeeksi. Tylsää hetkeä kirjan parissa ei tule. Koko ajan tapahtuu jotakin kiinnostavaa, tai kerrotaan jotakin uutta kyläläisistä.

Murhatutkinnat etenevät välillä vauhdikkaasti ja välillä leppoisan verkkaisesti hyvän ruuan, takkatulen, sähkökatkoksien, lumimyrskyjen ja curlingin parissa. Epäiltyjä on paljon, CC de Poitiers kun ei ollut erityisen pidetty. Tällä kertaa tulikin tehtyä paljon enemmän omia arvailuja murhasta ja murhaajasta kuin ensimmäisessä osassa. Monenlaista kuviota tähän juoneen olikin punottu.

Odotan jo innolla paluuta tämän porukan pariin, ja kauniisiin Three Pinesin maisemiin. Nämä ensimmäiset osat ovat vakuuttaneet minut sarjan loistavuudesta. Murhat eivät ole erityisen raakoja, tai ainakaan niitä ei kuvailla liian verisesti. Tunnelma on upea, kirjoitustyyli arkisen kaunista ja kuvailevaa, henkilöt kiinnostavia ja heidän tulevat saavutuksensa kiinnostavat.

Lue myös: Kuolema kiitospäivänä


Kylmän kosketus, (Dead Cold, 2006)
Bazar, 2019
Suom. Raimo Salminen
s.415

torstai 24. lokakuuta 2019

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä


Quebecin lähellä on pikkukylä Three Pines, jonka asukkaat tuntevat toisensa ja yhteishenki on vahvaa. Kiitospäivän aamuna kyläläiset saavat järkyttäviä uutisia. Eläkkeellä oleva opettaja Jane Neal löydetään metsästä kuolleena. Metsästyskausi on käynnissä ja kaikkien olettamus on, että Jane Neal on ammuttu vahingossa nuolella, joka oli tarkoitettu peuralle. Jane Neal on kaikkien mielestä upea ja kiltti ihminen, jolle kukaan ei olisi voinut haluta pahaa. Rikoskomisario Armand Gamache on myös valmis uskomaan metsästystapaturmaan, mutta tutkittuaan juttua hetken, alkaa hänellä valjeta, että kyseessä on murha, ei tapaturma.

Kuolema kiitospäivänä on ensimmäinen osa Three Pines -sarjasta.

Kuolema kiitospäivänä on ihastuttava dekkari, joka tutustuttaa lukijan kauniiseen pikkukylään ja loistaviin hahmoihin. Se tarjoaa kodikasta tunnelmaa, hyvää ruokaa, monipuolisia hahmoja ja paljon epäiltyjä. Armand Gamachen tutkintatyyli tuo kirjaan myös oman leppoisen tunnelman. Hän kiertelee ja katselee, kuuntelee ja tarkkailee, ja lopulta arvaa monien kyläläisten salaisuudet. Gamache onkin varsin mukava tuttavuus, sillä vaikka hän tarkkaavaisesti saa selville synkkiäkin salaisuuksia, ei hän ole ilkeä, vaan lempeällä tuttavallisella tyylillään saa monet asukkaat puhumaan ja auttamaan tutkinnassa. Niimpä tässä dekkarissa murhaa selvittää poliisien lisäksi myös kyläläiset itse.

Murhaa selvitellessä lukijalle esitellään kaunista kylää ja sen ympäristöä. Eletään kaunista, värikästä syksyä. Kylän lämminhenkisessä bistrossa istutaan usein syömässä, juomassa ja juoruamassa. Toki kirjaan mahtuu myös hahmoja, joiden sanailu ei aina ole mukavaa ja ystävällistä. Etenkin runoilija Ruth puhuu usein suunsa puhtaaksi. Välillä ilkeäksikin muuttuvasta sanailusta huolimatta kyläläiset pitävät kuitenkin yhtä ja huolehtivat toisistaan.

Tämän sarjan lukemista jatkan erittäin mielelläni. Kaiken kauniin ja tunnelmallisen kerronnan keskeltä en osannut arvata edes murhaajaa, joten tämä onnistui pitämään jännityksenkin yllä loppuun saakka.


Kuolema kiitospäivänä, (Still Life, 2005)
Bazar, 2019
Julkaistu aiemmin nimellä Naivistin kuolema (WSOY, 2008)
Suom. Raimo Salminen
Kannen suunnittelu: Perttu Lämsä
s. 367

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat


Rose Franklin tutkii edelleen jättiläisrobottia työryhmänsä kanssa. On kulunut noin kymmenen vuotta Themis -robotin löytämisestä, eikä sen kaikki salaisuudet ole vieläkään paljastunut. Esimerkiksi kukaan ei tiedä, miksi Themis on maassa tai miksi sen kaikki osat oli piilotettuna ympäri maapalloa syvälle kaivettuna. Saako työryhmä vuosien odotuksen jälkeen asiaan selvyyden, kun maahan saapuu toinen jättiläisrobotti, vai onko robotin kuljettajat tulleet maahan pahat mielessään?

Heräilevät jumalat on toinen osa Themis-kansiot -sarjasta.
Kymmenen vuoden hyppy eteenpäin ilman, että lukijalle paljon selitellään vuosien varrella tapahtunutta, ei haitannut lainakaan. Kirja jatkaa tarinaa sujuvasti, ja suurimmat mullistukset ilmenevät haastatteluissa ja yksityisissä päiväkirjoissa. Mitään järisyttävää ei kuitenkaan ole kymmenessä vuodessa ehtinyt tapahtua. Suurimmat uutiset koskivat varmasti Rose Franklinia, jonka kohtalo jäi hurjaan kohtaan ensimmäisen osan lopussa. Myös uuden hahmon saapuminen kirjaan, heti alussa toi tuttujen hahmojen elämään uutta mielenkiintoa.

Tutut hahmot saavat jättää hyvästit turvalliselle elämälleen ja vuosien tutkimusoperaatiolle, kun he saavat pian uuden jättiläisrobotin saavuttua huomata, ettei tällä ole ystävällisiä aikeita. Heräilevät jumalat on vauhdikas ja hurja. En kuvitellut tältä kirjalta mitään tälläistä. Kirjan positiivinen ja tutkimuksien täyteinen juoni muuttui äkkiä niin hurjaksi ja vauhdikkaaksi, että huhhu. Äkkiä kirjassa vallitsikin vaarallinen, toivoton ja kalmanhajuinen tunnelma. Tätä kirjaa lukiessa ei halua pohtia, mitä tuolla jossakin avaruudessa saattaa olla...

Kirjan juoni on kekseliäs. Paljastukset ovat yllättäviä, niin kuin tapahtumatkin. Kirja etenee sujuvasti jälleen haastattelujen ja päiväkirjojen kautta monen ihmisen näkökulmasta kerrottuna. Kirjan haluaa lukea heti, saadakseen tietää kaiken, vaikka välillä juttu menee niin surulliseksi, ettei tiedä haluaako lukea ollenkaan. Odotankin jo innolla ja kauhulla mitä seuraava osa tuo tullessaan. Ehkä hivenen positiivisempaa taas?

Lue myös: Uinuvat jättiläiset


Heräilevät jumalat, (Waking Gods -Book Two of the Themis Files, 2017)
Like, 2018
Suom. Niina Kainulainen
s. 389

torstai 5. heinäkuuta 2018

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä


Pienen Bishop`s Laceyn hautausmaan läheisyyteen hajoaa nukketeatterin pakettiauto. 11- vuotias Flavia de Luce on ensimmäisten joukossa tapaamassa kuuluisaa nukketeatteritaiteilijaa Rubert Porsonia ja tämän avustajaa. Auto kaipaa remonttia, joten Rubert ja hänen nukkensa voivat jäädä kylään ja pitää siellä yhden upeista näytöksistään.
Flavia on innoissaan teatterista, mutta Rubert Porson kuolee, eikä Flavia voi olla selvittämättä asiaa, vaikka viimekertaisesta murhasta jäi hieman pahoja muistoja.

Kuolema ei ole lasten leikkiä on toinen osa Flavia de Luce -sarjasta.
Tämän toisen osan parissa viihdyin huomattavasti paremmin, mitä ensimmäisen. Tällä kertaa Flavia hoisi tutkintansa uskottavammin, sillä hän ei tällä kertaa vaikuttanut ihan jokapaikan höylältä, joka onnistuu aivan kaikessa. Hän ei myöskään sotkenut liikaa poliisien työskentelyä varastamalla johtolankoja. Flaviasta sai muutenkin uskottavamman kuvan, sillä tässä osassa hänen nuori ikänsä näkyy selvemmin. Hän esimerkiksi joutuu kysymään neuvoa ihmissuhteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Minusta vasta tässä kirjassa kävi ilmi asioita, joita lupailtiin ensimmäisestä osasta löytyvän. Ilkeät siskot, olivat tosiaan aika ilkeitä. Onneksi Flavia osaa vastata kiusaamiseen, vaikka saattaakin joskus jäädä kiinni tekosistaan. Flavian harrastus kemian parissa oli suuremmassa roolissa ja toi kirjaan hauskoja tilanteita.

Bradley kuvailee maaseutua kauniisti ja Flavian pyöraretket tutkimuksia hoitaessa on koukuttavaa luettavaa. 1950 -luvun Englannin maaseutu on loistava paikka näille henkilöille ja tapauksille. Hieman lisää haluaisin kuulla tuosta upeasta kartanosta, jossa de Lucen perhe asuu, vaikkakin rahaongelmissa pyristellen.

Olen onnellinen, että pidin tästä toisesta osasta, sillä haluan kovasti lukea tämän sarjan, jo sen kauniin ulkoasun takia. Minusta tähän sarjaan on nimittäin luotu kauniit ja tyyliin sopivat kannet. Niin ja nämä nimet ovat upeita.

Lue myös: Piiraan maku makea


Kuolema ei ole lasten leikkiä, (The Weed that Strings the Hangman`s Bag, 2010)
Bazar, 2014
Suom. Laura Beck
s. 389

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset


Rose Franklin ajaa 11 -vuotiaana pyörällä suureen monttuun, josta löydetään valtava metallinen käsi. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin Rose on tutkija, joka pääsee mukaan työryhmään, joka tutkii tuota aikoinaan löytynyttä kättä. Ympäri maailmaa alkaa löytyä lisää metallisia ruumiinosia, joiden tarkoitus Rosen tiimeineen on selvitettävä.

Uinuvat jättiläiset on ensimmäinen osa Themis-kansiot -sarjasta.
Kirja koostuu haastatteluista, päiväkirjamerkinnöistä ja lehtileikkeistä. Tyyli sopii kirjaan oikein hyvin. Kirjaa lukiessa voi hyvin kuvitella päässeensä tutkimaan super salaisia kansioita, joita kenenkään ei tulisi nähdä. Henkilöiden luonteenpiirteitä ja yksityiselämän kommelluksia saadaan napattua haastatteluihin mukaan ja heistä kaikista muodostuukin nopeasti selkeä käsitys, joka kirjan edetessä saattaa muuttua moneenkin kertaan.

Uinuvat jättiläiset teki vaikutuksen ja olenkin iloinen, että jatkoa on luvassa. Kirja jäi pahasti kesken ja jätti auki paljon kysymyksiä, joihin haluan vastauksen. Minä en ole ikinä ennen tainnut scifiä lukea, mutta tämä oli turvallinen aloitus, sillä tarina sijoittuu kuitenkin ihan nykymaailmaan ja maapallolle. Avaruus ja sen mahdolliset asukkaat ovat tarinassa toistaiseksi taka-alalla.

Kirjan juoni eteni nopeasti ja koukutti minut heti alussa. Salaperäinen haastattelija, vihjailut avaruuden asukkaista ja valtava patsas täynnä ihmismielen ylittäviä hienouksia luovat päähenkilöiden ohella kirjalle vakaan ja mielenkiintoisen tarinan, jonka lukemista haluaa jatkaa ja jatkaa kunnes on kääntänyt viimeisen sivun ja sen jälkeen voikin alkaa odottamaan seuraavan osan lukemista.

Mielestäni juoni kantoi loppuun asti, mutta siitä huolimatta kirjan alkuosa oli enemmän minun mieleeni, kuin loppuosa, jossa patsas oli koottu. Alussa vallitsi sellainen kaikki on mahdollista tunnelma, joka hieman latistui loppua kohden, kun mystinen haastattelija menetti uskottavuuttaan, eikä Rosen tiimikään ollut enää entisensä. Näistä pikkuseikoista huolimatta Uinuvat jättiläiset on loistava kirja.


Uinuvat jättiläiset, (Sleeping Giants, 2016)
Like, 2017
Suom. Juha Ahokas
s. 351

maanantai 19. helmikuuta 2018

Alan Bradley: Piiraan maku makea


11 -vuotias Flavia de Luce asuu isänsä ja kahden siskonsa kanssa Englannin maaseudulla, suvun kartanossa Buckshawissa. Flavia on ovela ja viisas tyttö, joka viihtyy erityisesti kemian parissa. Hänen upea laboratorionsa mahdollistaa monien haaveiden toteuttamisen, sillä siellä hän voi harjoitella myrkkyjen keittämistä ja teettää mitä jännittävempiä kokeita.
Eräänä aikaisena aamuna Flavia kohtaa puutarhan kurkkupenkissä omasta mielestään hyvin mielenkiintoisen näyn. Flavia löytää nimittäin kuolleen miehen ja päättää selvittää mitä tälle on tapahtunut.

Piiraan maku makea on ensimmäinen osa Flavia de Luce -dekkarisarjasta.
Olen katsellut tätä sarjaa jo pidempään ja lukenut paljon kehuja sarjasta, mutta nyt viimein tartuin itse tähän kauniskantiseen ensimmäiseen osaan. Kaksi seuraavaakin osaa odottaa jo hyllyssä ja eiköhän ne jossain vaiheessa luettua tule, vaikka tässä kirjassa muutama asia häiritsikin.

Piiraan maku makea on helppolukuinen ja etenee nopeasti. 1950-luvun Englannin maaseutu kiinnostaa myös tapahtumapaikkana. Lapsi rikosten selvittäjänä, ei varsinaisesti ole ihan tuore keksintö, mutta on kiva, että sitä ratkaisua on kokeiltu tälläisessa vähän aikuisempaan tyyliin sopivammassa kirjassa. Muut minulle tutut lapsitutkijat, kun ovat ainakin huomattavasti heppoisempaa ja lapsiystävällisempää tyyliä.

Kirjassa minua ärsyttää Flavia. Hän ei ollut ainakaan tässä ensimmäisessä osassa mielestäni kovin uskottava. En pidä uskottavana, että 11-vuotias lapsi pystyisi toimimaan niin kylmästi tälläisessa tapauksessa. Myös hänen luonteensa ärsytti välillä kirjan edetessä. Flavia on hahmona aika ilkeä ja vaikka hän väittikin siskojaan ilkeiksi, taitaa hän itse kuitenkin olla se ilkein sisko. Myös Flavian kehuminen onnistuneesta työstä oli omituista. Saisiko lapsi tosiaan kehuja sabotoidessaan poliisien työtä ja pihisteltyään johtolankoja. Flaviasta löytyi myös mielenkiintoisia piirteitä, joista oli mukava lukea, kuten hänen harrastuksistaan kemian parissa. Kaikki ei minua tässä nuoressa päähahmossa siis häirinnyt.

Kirjan tunnelman takia tartun varmasti jatko-osiinkin, kunhan vain ehdin. Toivon Flavian kehittyvän ja kasvavan hahmona. Hänen siskoistaan ja Buckshawista lukisin mielelläni myös lisää.


Piiraan maku makea, (The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009)
Bazar, 2014
Suom. Maija Paavilainen
s. 389

perjantai 20. helmikuuta 2015

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus


Viha, ystävyys, rakkaus koostuu yhdeksästä novellista. Novellien sisältö koostuu tavallisten ihmisten arjesta ja muutoksista, joita heidän elämässään tapahtuu.

Viha, ystävyys, rakkaus oli ensimmäinen kirja jonka luin Munrolta. Novellit olivat sopivan pituisia. Kaikissa selvisi tarpeeksi, eikä ne tuntuneet siltä, että loppuisivat kesken.
Novellit olivat yksinkertaisesti, mukaansatempaavia kertomuksia erilaisten ihmisten elämistä. Vaikka kertomukset vaikuttivat rauhallisilta ja siltä, ettei niissä mitään kovin suurta tapahdu, pääsi todella pian mukaan Munron tapaan luoda tapahtumaketjuja, joissa pienikin asia esimerkiksi menneisyydestä saa suuremman merkityksen.
Ensimmäisen novellin jälkeen en enään odottanut suuria toimintakohtauksia, sillä nämä tavallisten ihmisten elämistä kertovat tarinat koskettivat ja pistivät miettimään sitä kuinka helposti elämän suunta voi muuttua, vain jonkun todella pienen asian takia.

Omaksi suosikikseni nousi kirjan viimeinen novelli Karhu tuli vuoren takaa, joka oli omasta mielestäni todella surullinen, mutta joka jäi parhaiten mieleen. Suosikki kertomusta oli aika vaikea valita, sillä kun miettisin tarinoita lukemisen jälkeen melkeinpä kaikista muistui mieleen jotain koskettavaa tai mukavaa.
Jos mietitään kertomusta joka ei iskenyt minuun, valitsen Perintökaluston, joka oli hyvä, mutta ei kolahtanut minuun samalla tavalla, kuin muut novellit.

Tätä lukiessa ei kannata pitää kiirettä, vaan ottaa aikaa ja miettiä henkilöiden ajatuksia, jotta tarinoista saa enemmän irti.

Suosittelen kaikille jotka etsivät novelleja luettavaksi, tai haluavat yliluonnollisten tai epäuskottavien tapahtumien välillä lukea jotakin aidon tuntuista ja koskettavaa.


Viha, ystävyys, rakkaus (Hateship, friendship, courtship, loveship, marriage, 2001)
Tammi, 2002
Suom. Kristiina Rikman
s. 398