Siri Pettersen: Mätä

 

Hirka on päätynyt itselleen täysin tuntemattomaan paikkaan, ilman mitään tuttua ja turvallista, ilman Rimeä. Turvassa hän ei silti ole, edes maassa, jonka piti olla hänen kaltaisilleen. Edelleen hän on ulkopuolinen, outo. Hirvittävien takaa-ajojen seurauksena Hirka saa vihiä siitä, kuka hän todella on.

"Mitä Hirka voisi tehdä? Tökkiä puutarhalapiolla?Hirka heitti lapion pois ja pudisteli itsekseen päätään. Tämä oli epätodellista. Hänen pitäisi lähteä. Odottipa ulkona kuka tahansa, se ei voinut olla pahempaa kuin olla täällä sisällä."s.80

Mätä on toinen osa Korpinkehät -trilogiasta.

Tämä jatko-osa oli keskeneräisenä kauan. Aloitin tämän lukemisen jo keväällä, mutta luin välissä ison joukon muita kirjoja, sillä tämän kirjan maailma ei vaan hoututellut. Vika ei ole tarinan kerronnassa, sillä se luistaa ongelmitta, mutta en voi mitään sille, että kun fantasiakirjaan ilmestyy liikaa tuliaseita ja muita nykypäivän keksintöjä, minun mielenkiintoni lopahtaa. Kaipasin kovasti takaisin Yminmaahan ja sen tarjoamaan elämäntapaan. 

Mutta kyllä tästäkin osasta löytyi paljon hyvää. Oli loppujen lopuksi ihan mielenkiintoista lukea Hirkan selviytymisestä ihmisten joukossa kaiken uuden teknologian keskellä. Kaiken toiminnan, hieman liiallisen paikasta toiseen ravaamisen ja ammuskelun keskeltä löytyi myös ihan hauskoja kohtauksia. Pidin myös siitä, ettei Yminmaata jätetty tyystin taakse, sillä Rimen kautta myös sen maailman kuulumisiin päästään kurkistamaan.

Kaiken ensimmäisessä osassa tapahtuneen jälkeen, tämä tuntui myös huomattavasti hitaammin etenevältä. Muutamat kiinnostavat yksityiskohdat ja tarinaa eteenpäin vievät käänteet tästä löytyi, mutta muuten tämä oli enemmän tosiaan sellaista ympäriinsä ravaamista. Juttu jäi kuitenkin taas kiinnostavan kohtaan, ja haluan muutenkin lukea trilogian päätöksenkin, vaikka tämä sarja ei suosikkeihini kuulukaan.

Mätä, (Råta, 2014)

Jalava, 2017

Kansi ja kartta: Siri Pettersen

Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

s.501

Siri Pettersen: Odininlapsi

 

Hirka on viisitoista, se tarkoittaa sitä, että hänen on muiden samanikäisten tavoin lähdettävä seuraavaan riittiin. Riitissä nuoret näyttävät Näkijälle syleilytaitonsa. Kaikki muut odottavat tapahtumaa innolla, sillä se voi tuoda mukanaan vaikka mahtavan opiskelupaikan. Hirka sen sijaan saa kuulla jotakin hyvin vaarallista itsestään. Hän ei saisi mennä lähellekään riittiä, jotta isän salaama asia ei selviä. Hirka saa kuulla olevansa ihminen, väen pelkäämä mädänkantaja, toisesta maailmasta saapunut hännätön. 

Hirka voisi paeta ja piiloutua, mutta sitten paljastuu, ettei hän ole ainoa asia jota väen tulisi pelätä. Yminmaahan on saapunut jotakin vielä karmivampaa.

"Korppi. Se oli melkein kuin Näkijä itse. Se oli hyvä enne, Hirka ajatteli ennen kuin muisti, ettei hän uskonut enteisiin."s.50

Odininlapsi on ensimmäinen osa Korpinkehät -trilogiasta.

Fantasiatrilogian aloitus esittelee Yminmaan, maailman jossa väki on hännäkästä, muuten ihmisten näköistä porukkaa, joilla on jonkinlaisia taikavoimia, eli he osaavat syleillä. 

En päässyt tarinaan mukaan aivan ensimmäisiltä sivuilta. Eteeni läväytettiin täysin uusi maailma kaikkine omine sanoineen, tapoineen ja uskomuksineen. Minulla menikin hetki ennen kuin tarina sai minusta otteen ja pääsin sisään tuohon kiinnostavaan maailmaan. Alku oli täynnä kohtia, joissa uusia sanoja lueteltiin vauhdilla niitä selittämättä. Tuli hieman turhautunut olo, vaikka arvelinkin asioiden kyllä selviävän kunhan malttaa lukea eteenpäin ja niinhän ne selvisivätkin.  Odininlapsen esittelemä maailma tuntuu tarkoin suunnitellulta. Yksityiskohtia on paljon, mutta toisaalta yli 600 sivuiseen teokseen niitä mahtuukin. 

Odininlapsi on norjalainen kirja ja Yminmaa tuokin lumisine vuoristoineen mieleen Norjan. Pidin kovasti miljööstä, jossa väki asuu. Se on sekoitus vähän kaikenlaista. Joukkoon mahtuu niin futuristisen oloinen kaupunki, pelottava metsä ja niitä rajoittava suuri muuri, kuin myös pieniä kyliä.

Monien muiden fantasiaromaanien tapaan väki kulkee viitoissa ja käyttää miekkoja, pyssyjen sijaan. Rohdot ja parantajat saavat suuren roolin, ja kapakoissa juodaan olutta ja syödään paistettua possua äijien tapellessa. Mutta sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä tuollaiset vanhaa aikaa henkivät elementit tekevät fantasiakirjoista minulle mieluisia. Kirjaan on keksitty valtavasti rohtojen ja kasvien nimiä, joten nämä toki ovat omaperäisiä. Ilokseni teetäkin juodaan usein. 

Hirka on jääräpäinen, vahva ja hieman äkkipikainen tyttö, joka sopii tarinaan loistavasti. Metsissä juoksenteleva, seikkailullinen rohtojen keräilijä herättää kiinnostuksen heti, sillä hän ei suinkaan ole täydellinen, ja tekee myös virheitä. Kirjasta löytyy paljon muitakin kiinnostavia hahmoja, joiden esittelemiseen menisi varmaan kokonainen päivä, joten jätän lukijoiden omaksi tehtäväksi tutustua kirjan väkeen. 

Odininlapsi on massiivinen fantasiaromaani, jonka maailmaan täytyy uppoutua ajan kanssa. Sen maailmaa ja kaikkia pieniä yksityiskohtia pitää hetki sulatella, mutta kun tarina pääsee vauhtiin ja asiat alkaa olla hallussa, on loppu vauhdikasta seikkailua ja paljastuksia. Kirjan loppu jäi myös koukuttavaan tilanteeseen, ja ennustaa seuraavalle osalle varsin suurta seikkailua.

Odininlapsi, (Odinsbarn, 2013)

Jalava, 2017

Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

Kansi ja kartta: Siri Pettersen

s.614