Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Punainen vaate

 

Salome Virta osallistuu varakkaan taiteen keräilijän juhliin Berliinissä. Juhlissa Salomelle esitellään jotakin hyvin erikoista. Seinällä roikkuu Elin Danielson-Gambogin omakuva. Salome ymmärtää taulun olevan väärennös ja halu selvittää asia kasvaa liian suureksi. On taas lähdettävä tutkimaan asiaa, vaikka se ymmärrettävästi saattaa johtaa hyvin vaarallisille poluille. 

1800-luvun lopulla kaksi taiteilijaystävystä, Elin ja Dora käyvät kirjeenvaihtoa, joista käy ilmi monenlaista niin taiteeseen kuin suhteisiinkin liittyvää.

"Tuollaisen omakuvan Salomekin haluaisi itsekin ottaa itsestään kameralla. Hän toivoo, että saisi loihdittua kasvoilleen yhtä taipumattoman ja itsetuntoisen ilmeen."s.12

Punainen vaate on kolmas osa Salome Virta -Taidemysteereistä.

Tämä kirja niin kuin sarjan aiemmatkin osat, on kiinnostava kurkistus taidemaailmaan. Se innostaa tutkimaan kirjassa mainittujen taiteilijoiden töitä, ja on muutenkin viihdyttävää nopeaa luettavaa.

Tämäkin osa kulkee sekä nykypäivässä, että menneessä ajassa. Tosin tällä kertaa mennyt aika ei juurikaan liittynyt käsillä olevaan mysteeriin, mutta siinä tutustuttiin kuitenkin kiinnostavaan taiteilijaan ja hänen elämäänsä. 

Kirjan mysteeri sen sijaan jääkin aika minimaaliseen osaan. Lähinnä keskitytään Salomen ja Tuomaksen elämään ja siinä ohella salome tekee muutaman kepoisen oloisen tutkimuksen ja päätyy heti selvittämään koko valtavan mysteerin. Mutta toisaalta kepeitä nämä murhat ja mysteerit ovat aiemmissakin osassa olleet, joten ei tämä ole mikään suuri yllätys. Kunhan tätä sarjaa lukee enemmänkin viihteellisena taidemaailmaan sijoittuvana romaanina kuin suuria yllätyksiä tarjoavana dekkarina tai taidemysteerinä, niin kuin tätä kirjaa mainostetaan. 

Lue myös: Nainen parvekkeella ja Sakset tyynyn alla.

Punainen vaate

Bazar, 2019

s.287

Eppu Nuotio: Elämänlanka

 

Eläkkeellä oleva Ellen Lähde nautiskelee lähestyvästä keväästä Berliinissä. Hän on lähtenyt talovahdiksi poikansa luo, ja ehtii nautiskella niin kahviloista, museoista, kuumasta miesystävästä, kuin myös jännittävästä draamasta, joka johdattaa hänet tutkimaan jo kolmatta rikosmysteeriä. 

Berliinissä aikaansa viettää nimittäin myös kuuluisa käsikirjoittaja-ohjaaja Johannes, yhdessä vaimonsa ja ex-vaimonsa kanssa. Ellen saa vihiä omituisesta rikoksesta, joka koettelee heitä, ja niin Ellenin mielenkiinto on viimeistään napattu.

"Ellen nauttii illallisen kaikessa rauhassa ja sulattelee kokemaansa. Elokuva oli Ellenistä todellinen parisuhteen läpivalaisu, se kaivoi esiin rakkauden juuret ja paljasti kolmiodraaman kaikki osapuolet niin järisyttävän rehellisesti, että heistä jokaisesta saattoi tunnistaa palan itseään."s.16

Elämänlanka on kolmas osa lempeän kevyestä Ellen Lähde -dekkarisarjasta. 

Okei, tällä kertaa en kyllä miellä tätä kolmatta osaa enää edes dekkariksi. Onhan tässä jotakin mysteerien tutkimista ja välillä jännittäväksikin muuttuvaa draamaa, mutta enimmäkseen keskitytään Ellenin ja muiden hahmojen elämään. 

En odottanutkaan erityistä dekkarimeininkiä tähän kirjaan tarttuessani, joten en pettynyt. Kirja tarjosi juuri sitä mitä odotin ja halusinkin, eli leppoisan arkista draamaa, jossa ihastuttavat hahmot elävät elämäänsä, ja saavat siihen hiukan jännitystä tutkimalla kiinnostavia rikoksia. 

Pidän kovasti Nuotion tyylistä kirjoittaa. Teksti on menevää ja tuo tunnelman ja miljöön loistavasti esiin. Ruokaa, kukkia, parisuhteita, kulttuuria ja ystävyyttä löytyy runsaasti, ja kestääkin aikansa ennen kuin mistään rikosmysteerin kaltaisesta aletaan edes vihjailla. Tässä sarjassa tämä tyyli toimii, sillä on mukavaa tutustua hahmoihin kunnolla, ennen kuin kenestäkään aletaan leipoa kirjan pahista.

Ellen lähde on edelleen ihastuttava päähenkilö. Aktiivinen, elämästään nauttiva eläkeläisrouva on todella joukosta erottuva. Puutarhanhoito on Ellenille tärkeää, joten siitäkin kirjassa puhuttiin, vaikkei se nyt niin suuressa roolissa ehkä ollutkaan. Ellen ei itse tällä kertaa juurikaan Turussa viihtynyt, joten lähes kaikki kirjan tapahtumat sijoittuivat Berliiniin. Tämä hiukan harmitti. Itse nimittäin pidän tässä sarjassa enemmän siitä, että liikutaan Turussa, mutta olihan tuo Berliinikin kiinnostava paikka.

Lue myös: Myrkkykeiso ja Anopinhammas.

Elämänlanka

Otava, 2020

Kannen suunnittelu: Piia Aho

s.285

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla

Dokumenttiohjaaja Salome kärvistelee rahapulassa. Töitä ei ole näkynyt. Kun hän kuulee eräältä mieheltä omituisesta murhasta, jossa vanhan miehen rintaan on isketty saksilla kuva kuuluisasta taulusta, on Salomen päämäärä selvä. Hän lähtee tutkimaan tapausta, sillä taulun liittyminen rikokseen saa hänen kiinnostuksensa heräämään.
Frederick Elwellin maalaus on vuodelta 1942, ja siinä poseeraa kaunis ompelijar. Salome alkaa selvittää tapausta ja joutuu jälleen mukaan vaarallisiin tapahtumiin.

"Maalaus ja sen tehnyt taiteilija olivat Salomelle tuntemattomia vielä jokin aika sitten, ja pinojaan lajitellessaan hän tajuaa, ettei ansioitunut, tunnustettu ja epäilemättä taitava taiteilija kiinnosta häntä oikeastaan pätkääkään - mutta taiteilijan maalaama nainen sitäkin enemmän." s.85

Sakset tyynyn alla on toinen osa Salome Virta -sarjasta.
Pidin tästä ehkä jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Kirjassa on kaikkea sopivasti. Ensimmäinen osa ei dekkarina vakuuttanut, vaikka muuten tarina olikin loistava, mutta tässä kirjassa myös murhat ja niiden tutkiminen oli tarpeeksi suuressa roolissa niin, että kirja vaikutti dekkarilta. Murhien lisäksi puhuttiin toki taiteesta, ihasteltiin upeita maita ja maisemia ja kiemurreltiin ihmissuhdedraamassa.

Tällä kertaa menneisyyden tarina sijoittui 1940-luvulle Belgiaan. Menneistä kerrottiin ompelijatar Margotin kirjeenvaihdon kautta. Kirjeet olivat kauniita ja ne toivat sodan kauhut, ja Margotin tunteet esiin selkeästi.

Kirja on kauniisti kirjoitettu, ja se tarjoaa yllätyksiä alusta loppuun saakka. Kirjan tunnelmaan ja maisemiin on helppo solahtaa, vaikka Salome onkin hieman erikoisempi päähenkilö. Salomella on ehkä hiukan luotaantyöntävä luonne, mutta pidän hänestä silti. Ainakaan hän ei ryve itsesäälissä ja muistuta lukijaa koko ajan kaikista ongelmistaan, niin kuin monien muiden dekkareiden päähenkilöt. Salomen murheet ja ongelmat käyvät kyllä selviksi, mutta ei häiritsevällä tavalla. Sitä paitsi hän on niin nokkela ja vauhdikas hahmo, ettei hän kauaa murehdi ongelmiaan.

Tämä sarja on niin koukuttava, että toivon sen jatkuvan vielä monella romaanilla. Taiteen, menneisyyden, matkustelun, ihmissuhteiden ja rikoksien yhdistäminen on toiminut näissä kirjoissa loistavasti. Asiaa on paljon, mutta ei liikaa. Tylsää ei ehdi tulemaan, mutta silti ehditään sopivasti kuvailemaan myös arkisia asioita.

Lue myös: Nainen parvekkeella


Sakset tyynyn alla
Bazar, 2018
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s.302

Eppu Nuotio: Anopinhammas

Ellen Lähde on puutarhamatkalla Andalusiassa ja törmää sattumalta suomalaiseen mieheen, joka on menossa naimisiin espanjalaisen naisen kanssa. Ellen saa toki kutsun häihin, ja pian hän juhlii komean puutarhaoppaan kanssa mukavissa häissä.
Häiden jälkeinen aamu ei enää olekkaan täynnä iloa ja naurua, sillä juhlaväestä yksi kuolee. Ellenin onneksi pariskunta muuttaa pian Suomeen, eikä Ellenin tarvitse unohtaa häiden omituista tunnelmaa, vaan hän pääsee tutkimaan sukulaisten salaisuuksia Turusta käsin.

Anopinhammas on toinen osa Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjasta.
Kirjan tapahtumat alkavat Andalusiassa, mutta hyvin pian alun jälkeen palataan Turkuun, jonka ympäristössä kaikki muu tapahtuu. Ellen Lähde nauttii elämästään jälleen täysin rinnoin, eikä murehdi pieniä asioita. Muutkin ensimmäisestä osasta tutut hahmot pääsivät ääneen omien ilojen ja surujen kanssa. Samuelin ja Sindin kuulumiset olivatkin mielenkiintoista luettavaa. Samuel kun kehittyi nopeasti aivan erilaiseksi hahmoksi, mitä hän oli ensimmäisen osan alussa. Ellen, Samuel ja Sindi ovatkin kaikki kolme hahmoja joista on helppo pitää.

Anopinhammas on aika pehmeä dekkari, sillä siinä ei veri roisku, eikä muutenkaan murhia ja niiden tekotapoja kuvailla erityisemmin. Poliisit eivät tässäkään kirjassa suuressa roolissa olleet. Sen sijaan yhteensattumia ja tälläisiä oikeassa paikassa oikeaan aikaan -kohtauksia kirjasta löytyy jonkin verran. Enkä nyt tarkoita vain sitä, että Ellen sattuu olemaan aina lähettyvillä, kun tapahtuu jotain ikävää, vaan myös muiden kirjan hahmojen elämää.

Anopinhammas oli kaikinpuolin kiinnostava jatko-osa. Mukavan leppoisa tunnelma kaikista ikävistä tapahtumista huolimatta vallitsee läpi kirjan. Espanjankieliset huudahdukset ja kiroukset myös elävöittivät hauskasti suomalaisen perintötilan harmaata arkea, eikä suomalaisen ja espanjalaisen kulttuurin yhteentörmäykistä lukiessa voinut olla hymyilemättä. (Voihan mummon lihapullat.)


Lue myös: Myrkkykeiso


Anopinhammas
Otava, 2018
Kannen suunnittelu: Piia Aho
s. 254

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

Dokumenttiohjaaja Salome Virtaa pyydetään tekemään elokuva Albert Edelfeltin maalauksesta Nainen parvekkeella. Maalauksen luonnoksia on löytynyt ja niistä käy ilmi paljon muutakin, kuin vain taulun suunnittelua. Salome suostuu tehtävään, sillä Nainen parvekkeella on hänelle itselleen merkityksellinen taulu. Salome saa selvitettyä kenellä taulu tällä hetkellä on ja alkaa vilkkaan sähköpostiyhteydenpidon omistajan kanssa.
Luonnoksien ja taulun kanssa on kuitenkin ongelmia, sillä kummankaan haltiat eivät ole innokkaita esittelemään niitä Salomelle. Salome ei luovuta, sillä hänellä on projektissa mukana omat sukulaissalaisuutensa, joihin hän toivoisi selvyyttä.

Nainen parvekkeella on ensimmäinen osa Salome Virta -sarjasta.
Nainen parvekkeella ei ehkä dekkarina vakuuta, mutta muuten se on loistava kirja. Lähes koko kirja on sähköpostimuotoon kirjoitettu. Salome Virta ja Nainen parvekkeella -taulun omistaja Joenmaa pitävät tiivistä yhteyttä ja heidän sähköpostiensa kautta lähes koko kirja muodostuu. Nykypäivän ääneen pääsee kuitenkin myös Joenmaan poika ja menneisyyden kerronnasta huolehtii madame Mullins, joka kertoo elämästä 1880 -luvun Pariisissa.

Minkäänlaiset murhat ja niiden selvittely, ei tässä kirjassa esiinny, kuin aivan pienen hetken. Tämä kirja sopii siis mainiosti myös niille, jotka eivät kaipaa dekkaria luettavaksi. Sen sijaan kirjasta löytyy vetävä juoni, taidetta ja loistava tarina siitä, minkälainen Edelfeltin elämä Pariisissa taulun maalaamisen aikoihin olisi voinut olla.

Sähköpostien muodostama kerronta toimi tässä hyvin. Pikkuhiljaa Salome ja Joenmaa tulivat toisilleen tutuiksi ja heidän keskustelunsa veivät tarinaa eteenpäin yhtä hyvin, kuin mikä tahansa muukin kerrontatyyli. Kaksikko kertoi toisilleen elävästi näkemiään ja kuulemiaan asioita ja näin myös lukijalle muodostui elävä kuva ympäristöstä ja kaikesta oleellisesta.

Salome Virta -sarjaa haluan ehdottomasti lukea lisää, sillä tämä taidemaailmaan sijoittuvan sarjan aloitus toimi oikein hyvin.


Nainen parvekkeella
Bazar, 2016
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s. 299

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso

Ellen lähde on eläkkeellä oleva leski, entinen kartanpiirtäjä, jonka intohimo on puutarhat. Tehokas martta-ihminen päätyy seuraamaan hyvin läheltä tapausta, jossa nainen katoaa. Mirkka on lähtenyt Kemiönsaarelle valvomaan remontin etenemistä, mutta kun hänen miehensä menee häntä tervehtimään, on mökki tyhjä, eikä hänen vaimostaan ole tietoakaan. Ellen haluaa tietää mitä naiselle on käynyt ja niimpä hän alkaa tutkia asiaa apunaan naapurin kesälomaa viettävä lukiolaispoika.

Myrkkykeiso aloittaa Ellen lähteen tutkimuksia -sarjan.
Ellen Lähde ottaa elämässään rennosti, vaikka murhamysteeri viekin ajatukset mennessään. Hän onkin sen takia hyvä dekkarihhamo, sillä murheissa ja ongelmissa pyöriviä päähenkilöitä löytyy lähes jokaisesta dekkarisarjasta nykyään. Leskiksi jääneellä Ellenillä riittää edelleen vientiä, eikä nainen eläkeiästään huolimatta jää nuorempien naisten jalkoihin.

Myrkkykeiso on dekkari, jossa poliisit vilahtavat vain ohimennen lausutuissa huomautuksissa. Ellen on kaiken keskipisteessä ja hän saa kuulla monelta ihmiseltä tietoa tapahtumista, vain osumalla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
Kirja on aika lyhyt, mutta tapahtumia ja jopa sivujuonia siitä löytyy kokoonsa nähden paljon. Juoni etenee siis väkisinkin nopeaan tahtiin, eikä loppuratkaisua tarvitse jännittää kauaa. Syyllistäkin vihjaillaan jo hyvissä ajoin ennen loppua, joten täysin yllätyksenä vankilaan joutuvan tyypin henkilöllisyys ei lukijalle tule. Toki alkuun vihjaillaan moneen muuhunkin suuntaan.

Myrkkykeiso on mukava välipaladekkari, jonka jatko-osan voi hyvin pistää lukulistalle. Ellenin rennosta elämästä lukee mielellään lisää. Kirjan lopussa jo vähän vihjailtiin seuraavan osan suuntautuvan aivan muihin maisemiin, kuin Suomen puutarhoihin.


Myrkkykeiso
Otava, 2017
Kannen suunnittelu: Piia Aho
s. 252

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Karin on noin 50-vuotias historian opettaja. Hän on eronnut pitkän avioliiton jälkeen ja lähes päässyt yli erosta. Edelleen ottaa kuitenkin koville ajatella entistä miestä nuoremman rakastetun kanssa. Eräänä päivänä Karin tapaa sattumalta Laurin, komean insinöörin. Myös Lauri huomaa Karinin, mutta Karin ei usko todeksi, että joku katselisi hänen tapaistaan tavallista keski-ikäistä eronnutta naista. Lauri kuitenkin rohkaisee itsensä ja esittäytyy Karinille. He alkavat tavata toisiaan pitkillä yhteisillä kävelyillä.

Mutta minä rakastan sinua kertoo monenlaisesta rakkaudesta ja erilaisista suhteista. Kirjan päähenkilöt ovat aitoa rakkautta vailla olevia eroneita ihmisiä. Aito rakkaus ei kuitenkaan ole mutkatonta, vaan pariskunta kohtaa paljon haasteita. Tämän rauhallisesti ottavan pariskunnan lisäksi kirjasta löytyy vähän kolmiodraamaa ja nuoremman pariskunnan räiskyvämpää rakkautta. Tietenkään unohtamatta rakkautta ystäviä ja perheenjäseniä kohtaan.

Rakkautta siis riittää, mutta on mukava lukea välillä tälläisia kirjoja, joissa tavallisten ihmisten arki ja rakkaus riittää aiheeksi. Kirja eteni rauhallisesti ja henkilöt olivat mielestäni uskottavia. Varsinkin oma suosikkini Karin oli uskottava ja mahtava hahmo. Ainoastaan Kaari, Laurin firman sihteeri ja varsinainen monitoiminainen oli hieman liian rönsyilevä ollakseen niin uskottava, kuin muut hahmot. Hän ei vaan jotenkin sopinut kirjan rauhalliseen tunnelmaan.

Kirjaa on suositeltu vanhemmille lukijoille, mutta itse uskallan suositella sitä lähes minkä ikäisille vain, sillä itseäni ei kirjassa häirinnyt mikään ja hyvin kuvailtujen henkilöiden parissa viihtyy, jos vain tämän tyylisestä kirjasta pitää. Mutta minä rakastan sinua ei yllä suosikikseni Eppu Nuotion kirjoista, vaikka se hyvä olikin. Kirja ei tule todennäköisesti kuitenkaan jäämään läheskään niin pitkäksi aikaa mieleen, kuin muut Nuotion kirjat, kuten Varkaus -sarja, joka oli loistava ja mieleenpainuva.


Mutta minä rakastan sinua, 2015
Otava
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen
s. 283

Eppu Nuotio: Onnellinen loppu

Annukka Lehmus on päässyt Varkaudesta Helsinkiin, vaikka Varkaus ei välttämättä tunnu lähtevän Annukasta. Elämä on kulkenut paljon eteenpäin Varkaudessa vietettyjen vuosien jälkeen, mutta edelleen vanhat muistot tunkevat uniin ja ajatuksiin, vaikka niitä ei kaivata. Annukka käy töissä ja pärjää elämässään aivan normaalisti, mutta sitten sairaalasta soitetaan ja hän saa kuulla olevansa vanhan naisen läheisimmäksi omaiseksi merkitty henkilö.

Onnellinen loppu on Annukka Lehmuksesta kertovan trilogian viimeinen osa. Kirja oli mielestäni hyvä, mutta hieman irrallisen tuntuinen muihin osiin verrattuna. Annukka oli toki muuttunut todella paljon hahmona, joka ei ihmetytä, kun ikää oli kertynyt ja siirryttiin lapsen ja teinin elämästä, aikuisten maailmaan, mutta silti. Kirjassa heräteltiin vielä viimeisen kerran Varkauden aikaisia muistoja unien kautta, mutta en saanut ainakaan niistä ajoista enää mitään uutta irti.

Kiinnostavaa oli kuulla mitä Annukalle kuului aikuisena ja miten hänellä pyyhki elämässään. Myös Annukan vanhemmat esiintyivät kirjassa, vaikkakin aika nopeasti. Heidän vanhuuden päivänsä olivat aikalailla erilaiset, kuin ajattelin, mutta se ei ollut mitenkään huono asia, oli vain aluksi vaikea kuvitella heidät sellaisiksi. Onnellinen loppu oli kirjoitettu aikaisempien osien tapaan hyvin kulkevalla kirjoitustyylillä ja kirja eteni nopeasti.

Loppujenlopuksi Onnellinen loppu oli mielestäni sarjan huonoin osa, vaikka huono ei ollutkaan. Kirja ei kuitenkaan tuntunut olevan mieleenpainuva, niin kuin muut Eppu Nuotiolta lukemani kirjat.

Lue myös: Peiton paikka, ja Neitsytmatka.


Onnellinen loppu
Otava, 2005
s. 240
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Eppu Nuotio: Neitsytmatka

Annukka Lehmus viettää teinivuosiaan Varkaudessa. Eletään 70-luvun loppua ja Annukka tajuaa haluavansa kauas pois Varkauden paperitehtaan ja isänsä varjosta. Lapsen viattomuus on poissa ja Annukka testaa rajojaan. Ilkeät teinien kommentit sinkoilevat ystävysten Annukan ja naapurin Sinikan välillä. Perheen piilotetut salaisuudet alkavat valjeta Annukalle ja viha isää kohtaan suurenee.

Neitsytmatka on Annukka Lehmuksesta kertovan trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan salaisuudet alkavat paljastua enemmän ja suurempina, vaikka edelleenkin lukijalle jää tilaa tehdä omia johtopäätöksiään tapahtumista.

Neitsytmatka oli mielestäni parempi, kuin ensimmäinen osa Peiton paikka. Juoneen pääsi heti mukaan, koska henkilöihin oli saanut jo tutustua Peiton paikassa. Luvut olivat lyhyitä ja vauhdikkaita. Kevyt kirjoitustyyli ja vauhdikkuus tasapainottivat kirjan vakavia ja surullisia aiheita, eikä asioita jääty selitttelemään liian pitkäksi aikaa. Tarina kulki omalla painollaan ja minusta kaikki oli tasapainossa. Luin kirjaa vauhdikkaasti, sillä tarina vei mukanaan alusta asti.

Hahmot muuttuivat valtavasti ensimmäisen ja toisen osan välillä, mikä tietysti oli vain hyvä asia, sillä he varttuivat. perheen isästä, joka oli ensimmäisessä osassa isä, joka teki kaiken tyttärensä eteen, kuoriutui nyt mies, joka erkaantui tyttärestään, ja jonka kaksoiselämä alkoi paljastua vauhdilla. Äidin pahaan oloon päästin syvemmälle ja Annukka itse muuttui tietysti eniten, sillä han kasvoi lapsesta nuoreksi kapinalliseksi naiseksi.

Lue myös: Peiton paikka.


Neitsytmatka
Otava, 2004
s. 256
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Eppu Nuotio: Peiton paikka

Annukka Lehmus syntyy ainokaiseksi paperitehtaan apulaisjohtajan Aimo Lehmuksen ja masentuneen äidin Marjatta lehmuksen perheeseen Varkauteen. Annukan perheessä omat asiat yritetään pitää kodin seinien sisäpuolella, vaikka ulkona puhutaan ja juorutaan vaikka mitä Marjatan terveydentilasta ja Aimon pakollisista työmatkoista Helsinkiin.
Paperitehtaalla eletään kiireistä aikaa ja laajennuksia suunnitellaan kovaa tahtia. Aimo joutuu olemaan töissä paljon, mutta kun Marjatta katoaa jäljettömiin, on Aimon ryhdyttävä myös kuljettamaan Annukkaa tehtaalle.

Peiton paikka on ensimmäinen osa Annukka Lehmuksesta kertovasta trilogiasta. Kirja kuvailee Annukan lapsuutta Varkaudessa, jossa paperitehdas on kaikkien mielessä ja Kekkosen vierailua odotetaan innolla.
Annukka on vasta lapsi, mutta ymmärtää aika paljon siitä mitä kotona oikeasti tapahtuu, vaikka kaikkea yritetäänkin kaunistella, varsinkin naapureille ja muille tutuille. Tälläinen kuva itselleni ainakin jäi, kun luki tarinoita Annukan leikeistä ja mietteistä.

Peiton paikka oli nopealukuinen, mutta aika erilainen mitä ajattelin. En kirjasta etukäteen tiennyt mitään ja ajattelin sen olevan aiheeltaan kevyempää, mutta aiheet olivatkin raskaita ja surullisia. Odotankin mielenkiinnolla tuleeko Annukan elämä olemaan yhtään helpompaa jatko-osissa, vai jatkuuko kirjojen juoni yhtä surullisena.

Muut trilogian osat odottavat lukemista, tässä samassa niteessä, joten luen ne varmaan piakkoin. Eppu Nuotion kirjat ovat minulle entuudestaan tuttuja dekkari -sarjasta, jonka luin jo muutamia vuosia sitten. Pidin dekkari -sarjasta paljon, joten nyt kun tämä trilogian yhteisnide tuli vastaan, kiinnostuin sarjasta heti.


Peiton paikka
Otava, 2003
s. 272
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen