Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

 

Jouni saa peräänsä kummallisen naisen, jota kukaan muu ei tunnu edes näkevän. Pahaenteisesti käyttäytyvä vainoaja alkaa ahdistaa siinä määrin, että Jouni pyytää apua entiseltä opettajaltaan. Romppaisella onkin loistavia ideoita asioiden korjaamiseksi. Jounin kolttasaamelainen äiti on kadonnut vuosia sitten. Voisko tapaukset liittyä jotenkin yhteen? 

"Matkalla olin muutaman kerran näkevinäni tumman hahmon seisomassa talon nurkalla tai katulampun vieressä, mutta kun katsoin uudestaan, ei mitään enää näkynyt."s.90

Kuulen kutsun metsänpeittoon on jännittävä nuortenkirja, jossa arkiset asiat ja yliluonnolliset elementit muodostavat toimivan kokonaisuuden.

Tämä on todella mukaansatempaava kirja, jossa juoni etenee vauhdilla. Huumoria ja pelottavia juttuja on sopivassa suhteessa. Kirjassa käsitellään hieman kolttasaamelaisuutta ja myyttejä, mutta pääpaino pysyy Jounin arjessa ja siitä selviytymisessä. On ihastumisia, kavereita ja perhesuhteita, ja sitten on pelottavia olentoja, jotka jahtaavat Jounia.

Jouni onkin loistava hahmo, niin kuin myös muut kirjan ihanan persoonalliset tyypit. Kirjan lyhyestä pituudesta huolimatta, kaikki hahmot saavat oman tilansa ja tuntuvat tarpeellisilta. 

Kuulen kutsun metsänpeittoon

Tammi, 2011

Kansi: Ea Söderberg

s.153

Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka

 

Talvi on saapunut Kielisen kylään. Pakkanen paukkuu, mutta Olavia se ei haittaa. Hän luistelee järvellä ja nauttii olostaan. Sitten tapahtuu omituisisa asioita järvellä, ja sinne meno kielletään ehdottomasti. Olavin on kuitenkin vaikea pysyä poissa järveltä. Aivan kuin joku kutsuisi häntä jään alta.

"Vesi vihloi ihoa jäätäkin kylmempänä ja koko vartalo tuntui kohmettuvan hirvittävän nopeasti. Jähmein käsin Olavi kauhoi syvyydestä takaisin kohti avantoa, josta kuun valo loisti kuin pelastusköysi."s.61

Vattenporin simpukka on Avaimenkantaja -tilogian viimeinen osa.

On aika sukeltaa vilä yhteen maailmaa, jonne erikoisesta Kielisen kylästä on mahdollista päästä. Tällä kertaa tutustumme Vattenporiin, tuohon vettä rakastavien, hitaasti lämpenevien asukkaiden maailmaan, jonne Olavi kovasti kaipaa. 

Tämä viimeinen osa jatkoi tarinaa samaan tyyliin kuin aiemmatkin osat. Olavi, Miranda ja Veera ovat tietysti jälleen yhdessä selvittämässä näitä jännittäviä tapahtumia, mutta jokaisella heistä on myös omat murheensa, ja vaikeat päätökset tehtävänään. Juonenkäänteet ovat nopeatempoisia, helppolukuisia ja viihdyttäviä. Jännitystäkin löytyy, mutta myös sellaista rauhallisempaa, tai syvällisempää elämän pohdintaa.

Kuvitusta ei enää tästä viimeisestä osasta löydy, mutta ei tämä sitä oikeastaan kaivannutkaan. 

Vattenporin simpukka

Tammi, 2018

Kannen kuvat: Laura Haapamäki

s.279

Sari Peltoniemi: Allmaan vaskitsa

 

Allmaassa asuva vaskitsa on kauhuissaan maassaan tapahtuvista hirveyksistä, sillä hiidet ovat ottaneet paikan omakseen kiusaten kaikkia ja tuhoten paikkoja. Normaalisti järjestystä ylläpitävää avaimenkantajaa ei jostain syystä ole enää aikoihin näkynyt, joten pieni vaskitsa joutuu lähtemään Kieliseen etsimään apua. Kielisessä Miranda, Veera ja Olavi ovat toipuneet viimeisimmistä seikkailuistaan, mutta ottavat nyt innolla uudet vastaat. 

"-Taivazala on yllä ja Allmaa on alla, Mosse tuntee molemmat, ja vielä kolmannenkin paikan. Kielisestä on yhteys niihin kaikkiin, Mosse selitti."s.77

Allmaan vaskitsa on toinen osa Avaimenkantaja -trilogiasta.

Mukavan lyhyiksi luvuiksi jaettu kirja on koukuttavaa nuortenfantasiaa. Tätä kirjaa lukee mielellään. Hahmojen ja Kielisen salaisuudet paljastuvat vähän kerrallaan, ja vielä jäi odotettavaa trilogian viimeistä osaa vartenkin. Kuitenkin kirjassa kulkeva pääjuoni ratkeaa, eikä kirja jää keskeneräisen oloiseksi.

Seikkailua ja jännitystä on tarjolla Allmaassa, jossa hiisien aiheuttamat ongelmat ovat välillä aika hurjia. Arkisempiakin asioita kuitenkin mahtuu mukaan, niin kuin luonnon ja Allmaassa asuvien otusten kuvaustakin.

Allmaan vaskitsa

Tammi, 2017

Kuvittanut: Laura Haapamäki

s.284

Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen

 

Kesä on lopuillaan ja koulu alkanut mukavan loman jälkeen. Mirandalle, Veeralle ja Olaville koulun alku ei tälle kertaa olekaan aivan arkinen ja tylsä juttu, sillä Kielisen kylässä alkaa tapahtua outoja, ja kolmikko päätyy kaiken jännittävän keskelle selvittämään vaarallisiakin asioita. 

Miranda on huomannut pieniä kummallisia asioita jo pidemmän aikaa. Hän on huomannut outoja tuntemuksia, hajuja ja ääniä siellä sun täällä. Kun kylään sitten saapuu nainen erikoisen eläinpoppoon kanssa ja paljastuu, että hän on saapunut Taivazalasta pelastamaan kaapattua poikaansa, on kolmikon autettava parhaansa mukaan. 

"Oliko se tuoksu vai haju, siitä Miranda ei ollut varma, eikä hän osannut nimetä sitä. Se oli vieras ja selvästi sininen, ukkosensininen. Edellisellä kerralla se tuoksu ei ollut tiennyt hyvää."s.24

Taivazalan joutsen aloittaa Avaimenkantaja -fantasiatrilogian.

Kirja on loistava sarjan aloitus. Pidän juuri tällaisista kirjoista, joissa vihjaillaan kyllä tulevien osien kannalta kiinnostavista asioista, mutta joissa silti saadaan jokin asia päätökseen. Ei nimittäin ole minusta lainkaan kivaa jos kirjan luettuaan tajuaa, että se oli aivan turhaa, ellei aio lukea muitakin osia. No tämän voi lukea vallan mainiosti vaikka ei aikoisi jatkaa sarjan parissa, mutta niin hyvä tämä on, että ainakin minun matkani sarjan parissa jatkuu kyllä.  

Teksti on helppolukuista ja kuljettaa tarinaa sujuvasti eteen päin. Nautin suuresti kirjan tarjoamasta arkisesta ja helposta kielestä, joka kuvailee Kielisen kylää ja sen asukkaita uskottavasti. Arkiset asiat ja fantasiaelementit yhdistyvät tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Kirjasta tosiaan löytyy aivan uudesta maailmasta saapunutta porukkaa, kiinnostavia otuksia ja taikuuttakin, mutta silti juoneen mahtuu myös arkisempia asioita, kuten hyvää ruokaa. Ystävyyttä ehditään myös käsitellä, ja siinä sivussa hiukan nuorten ensimmäisiä ihastumisiakin. Vakavampaakin aihetta tuodaan esiin, sillä koulukiusaaminen, ja toisten hyväksyminen sellaisena kuin he ovat pääsevät myös esiin tässä monipuolisessa kirjassa. 

Lyhyet luvut ja sujuva teksti houkuttelevat jatkamaan aina vaan ihan hiukan vielä, ja niin kirja onkin luettu alta aikayksikön. kielisen kylän asukkaiden elämään pääsee kurkistamaan myös Laura Haapamäen kuvituksen kautta. Näitä harmaasävyisiä kuvia on ripoteltu sinne tänne. Jokaisesta luvusta ei siis kuvaa löydy.

Taivazalan joutsen

Tammi, 2016

Kuvitus: Laura Haapamäki

s.236