Mervi Heikkilä: Revonpuro

 

Pöllö on Revonpuron varrella asuva villi tyttö, joka nauttii luonnosta, ja rakastaa metsässä asuvia eläimiä. Kun hän saa eräänä päivänä kuulla järkyttävän huhun, että kartanonherra rakennuttaisi valtavaa kultamyllyä, jolla hän aikoisi tuhota koko metsän, on Pöllön aika tehdä jotakin. Pöllö ei varsinaisesti pidä siitä, että "hänen" metsäänsä tepastelee vieraita, mutta kun kaksi nuorta, Hiisku ja Matrus saapuvat, on ehkä aika poiketa omista ennakkoluuloisista ajatuksista.

"Äänettömin jaloin Pöllö lähti juoksemaan metsän halki. Hän ei pelännyt soiden rämiäisten tai luolien kalpeiden riivojen hyökkäyksiä, sillä hän tunsi tämän metsän ja osasi välttää vetiset suot ja pimeät luolat. Revonpuron vartta pitkin polku johti suoraan kotiin."s.11

Revonpuro on Aijalin saaren tarut -sarjan ensimmäinen osa.

Ensimmäinen ajatus kirjan luettuani oli, että tämä sopii loistavasti kaikille Ronja ryövärintyttärestä pitäville. Metsässä juoksenteleva, seikkailuihin päätyvä sisukas tyttö kun tuo Ronjan mieleen. Lisäksi löytyy pahantahtoisia olentoja, joita kannattaa vältellä parhaansa mukaan. Revonpuron varrelle rakentuu kuitenkin aivan omanlaisensa maailma yksityiskohtineen, hahmoineen ja otuksineen. 

Revonpuro on hyvä sarjan aloitus. Kirjassa kulkeva kultamyllyn ympärille punoutuva juoni saadaan päätökseen, mutta monenmoista kiinnostavaa vihjaillaan tulevia osia ajatellen. Kirjassa ehti tapahtua hurjasti kaikkea, joten toimintaa riittää. Pöllö on seikkailunhaluinen, aika jääräpäinen ja sisukas hahmo, joka syöksyy tilanteeseen kuin tilanteeseen hirveästi ajattelematta, joten jännittäviä hetkiä syntyy useita. 

Monien fantasiakirjojen tapaan myös Revonpurossa eletään vanhan ajan tyyliin yksinkertaisessa kotimökissä. Rohdot pakataan nahkaleiliin ja matkat taitetaan jalan tai hevosella. Minulle tämä sopii hyvin, sillä vanhan ajan tunnelma kelpaa aina. 

Toiminnallisen seikkailun, ihanien eläinten ja luonnon lisäksi kirjasta löytyy myös fantasiaelementtejä. On jos jonkinlaista otusta, osa vaarallisia, osa ihan harmittomia. On myös metsänhaltioita ja noitia, joista tässä kirjassa nähtiin pieniä vilauksia, mutta ehkä seuraavissa osissa enemmänkin.

Revonpuro

Karisto, 2018

Kuvitus: Kati Vuorento

Kartta: Mervi Heikkilä

s.206

Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita

Verikuu ja muita outoja tarinoita koostuu neljästätoista lyhyestä tarinasta. Kummankin kirjailijan tarinoita kirjasta löytyy seitsemän. Tarinoista löytyy haamuja, peikkoja, muodonmuuttajia, menninkäisiä ja paljon muuta. Myös ihan uusia tuttavuuksia, kuten Pannoittettuja.

Verikuu ja muita outoja tarinoita on yhtenäinen kokoelma. Aiheet pysyvät vanhojen uskomusten, myyttien tai omituisten olentojen ympärillä. Vuodenajat vaihtelevat talvesta-kesään. Myös ajallisesti tarinoiden tapahtumissa on paljon eroa, välillä ollaan nykypäivässä ja välillä huomattavasti vanhemmassa ajassa.

Kaikissa tarinoissa oli hyvin suunnitellut hahmot. Näinkin lyhyissä jutuissa hahmot ehtivät käydä tutuiksi ja omanlaisikseen. Esimerkiksi heti ensimmäinen tarina Verikuu, on hyvin arkinen tarina ja sen päähenkilö Janne on uskottava ja arkinen hahmo ja silti tarina ehtii muutamassa sivussa muuttumaan jännittäväksi ja oudoksi tarinaksi. Näitä tälläisiä normaalin arjen muuttumisia oudoiksi tapahtumiksi kirjassa on muitakin, mutta joukkoon mahtuu myös tarinoita, joissa omituiset hahmot ja yliluonnollisuus on mukana alusta asti, kuten tarinoissa Pannoitetut ja Kirsikkalikööriä.

Minusta kaikki kirjan tarinat olivat hyviä, ja näitä voisi suositella vähemmän lukevillekkin. Tarinat ovat lyhyitä, mielenkiintoisia ja aitoja. Kirjoitustyyli on sujuvaa. Kirja sopii niin kesäöihin, kuin pimeneviin talvi-iltoihinkin. Kaikissa tarinoissa ei myöskään kerrottu lopussa aivan tarkasti, että mitäs sitten tapahtuikaan, vaan lukijalle jätettiin sopivasti omaa tilaa pohtia ratkaisua ja tarinan jälkeisiä tapahtumia.

P.S. Kirjakuva oman suosikkitarinani Chatten tyyliin.


Verikuu ja muita outoja tarinoita
Haamu, 2018
Kannen kuvat: Ivi Rebova
s. 148
Arvostelukappale