Mila Teräs: Perhosen varjo

 

Linnea matkustaa Usvalaan kesäloman viettoon. Isoäidin luona ilmassa leijailee kukkien tuoksu, mutta myös vaietut salaisuudet. Kesä etenee vauhdilla. Linnea kamppailee itsensä kanssa, miksi ihmeessä hän ei pysty olemaan pienempi, kevyempi, parempi? Miten tuo hänen metsässä kohtaamansa ihana Mikael ikinä voisi pitää hänestä? Samalla Linnea alkaa saada vihiä kaikista noista vaietuista salaisuuksista. 

"Asetan sivut varoen takaisin hyllylle ja lukitsen kaapin. Tutkin vanhojen romaanien selkänahkoja. Alan selailla kirjaston kasvikirjoja ja kukkaensyklopedioita. Lopulta vanhan, hauraslehtisen kirjan kohdalla tärppää."s.142

Perhosen varjo tarjoaa ihanalla tavalla erikoisen nuortenkirjakokemuksen. 

Lyhyinä lukuina kulkeva tarina ja välähdyksenomaiset hetket tuovat tunteen, että vain tarkoin valitut, tärkeimmät hetket ovat päässeet kirjaan. Silti kirjaan mahtuu kokonainen tarina, josta ei puutu syvyyttä. Realistinen, rouhea ja rujo kuvailu kamppailusta syömishäiriön kanssa saa kirjassa suuren roolin, mutta sen rinnalla kulkee kaunis ja hempeä fantasiaelementtejä tarjoava tarina. 

Rakastin kirjan luontokuvausta, kukkia, tuoksuja, isoäitiä, Hedvigiä, metsiä, haudutettuja yrttiteemukillisia, tuoreita sämpölöitä, hilloja ja Usvalan kartanoa kirjoineen. Tässä on paljon kauniisti kirjoitettuja yksityiskohtia.

Tämän kirjan ahmaisee hetkessä ja ikävä Usvalaan jää. Ainoa miinus minun mielestäni oli kirjan loppupuolella oleva toimintakohtaus, joka oli hivenen irrallisen oloinen muuhun tarinaan nähden. Muutenkin se käsiteltiin todella nopeasti tilanteen suuruuteen nähden. Tämä rytinällä tapahtunut tilanne tuntui vaan omaan makuuni turhalta.

Perhosen varjo

Otava, 2012

Kansi: Kirsti Maula

s.252

Minna Mikkanen: Sydänmaalaiset

 

Karjatilallinen Sami elelee Savon syrjäseuduilla. Vasta tapahtunut ero mietityttää, hänellä ja Jennillähän meni ihan hyvin, eikö? Samin äiti Paula asuu vielä poikansa kanssa, mutta miettii olisiko jo aika antaa pojan asua tilalla ihan itsekseen, ja mahdollisesti antaa itsekin vielä uudelle rakkaudelle mahdollisuus?

"Hänellä oli aikaa, koska satoi jo kolmatta päivää peräkkäin. Ohra oli puintikypsää, ja työ ehtinyt hyvälle mallille, mutta sateiden alattua jäänyt pahasti kesken. Jatkamaan pääsisi aikaisintaan parin kolmen päivän päästä."s.47

Sydänmaalaiset aloittaa maalaisromanttisen Sydänmaa -sarjan.

Tarinaa kerrotaan monen hahmon näkökulmasta. Mukavaa vaihtelua tuo se, että yksi näkökulmahahmoista on mies, Sami. Yleensä kun näiden maalaisromanttisten tarinoiden päähenkilöt ovat naisia. 

Tämän kirjan parissa ei ehdi tylsää hetkeä kokea, sillä juoni on pullollaan hahmoja, joilla on kaikilla omat ongelmansa ja pohdintansa. Lisäksi Sydänmaalla ehditään noin yleisellä tasolla käsitellä vaikka kuinka monenlaisia aiheita. Kuten maatalouden nykytilaa ja ihmisten muuttunutta ruokavaliota.

Tämä on mielestäi oikein sujuva sarjan aloitus ja viihdyin Sydänmaalla. Hahmojen jutustelut ja arki rullaa sujuvasti eteenpäin ja tarinaa on mukava lukea. Jos jotain pientä jäin kaipaamaan, niin hiukan enemmän arkisten asioiden kuvailua, hitusen hitaampaa tahtia. Nyt asioita oli niin valtavan paljon, että sellainen miljöön kuvaus, sun muu pieni tunnelmointi jäi hyvin vähäiseen rooliin, hahmot edellä siis kuljettiin läpi kirjan, mikä toki toimi sekin. 

Sydänmaalaiset

WSOY, 2024

Kansi: Ville Laihonen

s.285

Jennifer L. Armentrout: Liekkien valtakunta

 

Poppy on elänyt elämänsä hyvin suojattuna, huntujen verhoamana Neitona. Kaikki on kuitenkin muuttunut nopeasti, ja nyt hän on kaukana hovista. Tuntuu kuin kaikki hänelle tuttu olisikin ollut valetta, eikä hän tiedä mihin uskoa. Mutta sen hän tietää, että hänen on saatava nähdä veljensä Ian. Sen vuoksi hän voisi naida vaikka itse pimeyden valtiaan, prinssi Casteelin.

"Riviltä toiselle siirtyessäni en miettinyt Alastirilta kuulemiani asioita enkä sitä, mikä minua odottaisi linnakkeesta lähdettyämme. Nautin vain vapaudesta lukea mitä ikinä vain halusin."s.206

Liekkien valtakunta on toinen osa Veri ja tuhka -romantasia sarjasta.

Tarina jatkuu siitä mihin se ensimmäisessä osassa jäi, vaikkei kovin vauhdikkaasti. Tässä järkälemäisessä kirjassa ehtii kyllä tapahtua monenlaista, mutta välillä pysähdytään pitkiksi ajoiksi pohtimaan tunteita ilman kummempia tapahtumia. 

Poppyn ja Casteelin suhdekiemurat saavat valtavasti tilaa, mikä on omalla kohdallani hiukan harmi, sillä se on tässä sarjassa minua vähiten kiinnostava asia. Huomattavasti mieluummin luen Poppyn ja Kieranin sanailua, joka tuntuu paljon luonnollisemmalta kuin tämän varsinaisen pääparin. Huomasin myös pidemmissä Poppyn ja Casteelin välisissä "romanttisissa" kohtauksissa odottavani jo niitä kiinnostavampia toiminnallisia kohtauksia, joissa varsinainen fantasiajuoni etenee. 

Pidin kyllä kirjasta paljon, etenkin juuri niistä toiminnallisemmista kohtauksista, joissa tämän fantasiamaailman salaisuudet ja kiemurat pikkuhiljaa paljastuvat. Poppyn matkaa on myös kiinnostava seurata. Hän on melkoisen itsepäinen ja sanavalmis päähenkilö, jonka sukujuuret herättävät suurta kiinnostusta. Ja huh, millainen loppu tällä kirjalla taas olikaan. Jatkoa onneksi ilmestyy jo syksymmällä.

Liekkien valtakunta, (A Kingdom of Flesh and Fire, 2020)

Karisto, 2025

Suom. Annika Eräpuro

s.701

Holly Black: Kahlittu perillinen

 

Keijuvallasta karannut Hampaiden hovin kuningatar Suren piilottelee ihmisten maailmassa. Elämä kulkurina ei kenties ole hohdokasta, mutta silti se voittaa Hampaiden hovin kammottavat olosuhteet, eikä hänen tarvitse nähdä julmia vanhempiaan. Mutta sitten Keijuvallan kruununprinssi Oak saapuu paikalle ja ilmoittaa tarvitsevansa apua. Suren päätyy seikkailuun, jossa joutuu kohtaamaan pelkonsa. 

"Voi kuinka toivoisin etten olisi täällä. Vihaan tätä paikkaa. Vihaan kaikkea täällä, ja vihaan kaikkea, mitä tämä paikka saattaa minulle itsestäni kertoa."s.259

Kahlittu Perillinen aloittaa Keijuvalta sarjan, joka sijoittuu samaan maailmaan kuin Ilman väki -trilogia. Ilman väki -trilogiasta tutut Oak ja Suren ovat nyt kasvaneet nuoriksi aikuisiksi ja ovat valmiina omiin hurjiin seikkailuihin ja juonitteluihin. 

Holly Black esittelee jälleen joukon hahmoja, jotka ovat kokeneet kovia, kärsineet, pettyneet ja tulleet petetyiksi. Eivätkä he ole selvillä vesillä edelleenkään, vaan edessä on jälleen kirjan verran juonittelua ja salaisuuksia, joiden edessä hahmojen on kuljettava, ja päätettävä kehen luottaa, ja uskaltaako edes omaa sydäntä kuunnella.

Pidin tästäkin kirjasta paljon kaikkine rosoisine hahmoineen. Oak ei tosin vielä sen suurempaa mielipidettä herättänyt, mutta kyllä hänestäkin kirjan edetessä ihan kiinnostavia piirteitä alkoi löytyä. Mutta parasta oli juonittelut ja hurjat juonenkäänteet. Tässä kirjassa ei voi koskaan tietää mitä kammottavaa paljastuu nurkan takaa. Loppu sai taas odottamaan syksyllä ilmestyvää jatkoa innolla. 

Kahlittu perillinen, (The Stolen Heir, 2023)

Karisto, 2025

Suom. Suvi Kauppila

s.319

Saija Kuusela: Vyöry

 

Ylikonstaapeli Nea Guttorn etsii edelleen omaa paikkaansa uudessa työpaikassa, mutta se ei ole helppoa, kun osa työkavereista katsoo kieroon. Kun kollegan poika katoaa, on Nean kaiken lisäksi palattava menneisyytensä kaupunkiin, jossa muistot heräävät elävästi mieleen. Ruumiita alkaa löytyä, ja tehtävästä tulee vaikea niin fyysisesti kuin henkisestikin. 

"Emil kohotti päätään, katsoi hetken Neaa ja nyökkäsi vaitonaisena. Tavallisesti mies olisi ottanut tuolissaan takakenon, kysynyt mitäs luulisit? ja katsonut haastavasti silmiin. Mutta nyt mikään ei ollut niin kuin tavallisesti."s.29

Vyöry on Norjaan sijoittuvan Nea Guttorn -dekkarisarjan toinen osa.

Tämän sarjan päätähti, Nea on kiinnostava hahmo kykynsä takia. Hän nimittäin pystyy näkemään asioista, joita muut eivät. Tämä kyky, joka tuntuu useimmiten olevan Nealle raskas taakka, on asia, joka saa sarjan erottumaan joukosta. Nealla on myös toinen vaikuttava kyky. Hän pystyy syömään hämmästyttävän määrän Bacongull -sipsejä. 

Dekkari liikkuu kertoen pollisien työstä nykyhetkessä, sekä tapaukseen liittyvien henkilöiden aiemmista vaiheista teatterimaailmassa, ennen rikosten tapahtumia. Välillä kurkistetaan myös Nean menneisyyteen. Nämä vaihtelevat näkökulmat vetävät juonta vauhdikkaasti eteenpäin. 

Tämä on ihan hyvä dekkari, omaa kiinnostustani teatterimaailma vaan ei saa heräämään, eikä tämä siksi ollut kovin mieleenpainuva lukukokemus. Tosin kirjan loppu oli jälleen ykkösosan tapaan vaikuttava.

Vyöry

Tammi, 2022

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

s.341

Maami Snellman & Sari Airola: Tutta ja koiranpentuloma

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Tutta on pyytänyt vanhemmiltaan koiranpentua jo ikuisuuden, mutta äidin mielestä koirista on liikaa vaivaa. Lopulta äiti kuitenkin suostuu pennun ottoon, kun he vierailevat kennelissä, jossa pennut ovat niin hurmaavia. 

Äiti päättää kasvattaa pennusta kunnolla käyttäytyvän koiran. Hän valmistautuu kaikkeen niin huolella, että alkaa jo käyttäytyä omituisesti. Kun pentu viimein tulee taloon, saavat kaikki huomata, ettei arki olekaan ihan niin ruusuista penturakkautta kuin voisi kuvitella. Uusi perheenjäsen syö kaiken ja pissii joka paikkaan. Äiti haluaa viimeiseen saakka pitää huolta kaikesta, ja Tutta alkaa huolestua. Ei kai äiti aio palauttaa heidän omaa pientä Hillevi Helmililjaa?

"Tutta kipaisi autolle, loikkasi takapenkille ja vetäisi turvavyön olkansa yli. Äiti laski kuljetuslaatikon Tutan vierelle. Tutta kurkisti laatikon sisälle, pentu tuhisi viltin kätkössä, sen kirsu värisi hassusti."s.12

Tutta ja koiranpentuloma on lastenkirja, jossa perheeseen muuttaa koiranpentu. Tarina on vauhdikas, hauska ja täynnä höpsöjä tilanteita. Hupsujen sanailujen ja tapahtumien takaa näkyy kuitenkin se tärkeäkin sanoma, että koiranpennun otto on aina iso päätös, se muuttaa arkea ja tuo mukanaan suuren vastuun. Kirja muistuttaa myös siitä, ettei kaikkea kannata yrittää tehdä yksin, vaan apua kannattaa ottaa vastaan, jos sitä on tarjolla.

Kuvitus kirjassa on tarinaan sopiva. Se on värikäs ja näyttää hauskasti kotona vallitsevan koiranpentukaaoksen. Hillevi Helmililja nähdään tekemässä monenlaisia koiranpentumaisia juttuja, sekä äiti väsyneenä hoitamassa asioita. Kirjan päätähtenä minusta onkin enemmän äiti ja koira, vaikka kirjan nimessä Tutta onkin. Tutta kun seuraa tilannetta enemmän sivusta, eikä hän lopulta kirjassa kovin paljon koiran kanssa edes ole, vaan pääpaino pysyy siinä, miten äiti pärjää koiran kanssa. 

Tutta ja koiranpentuloma

KVALITI, 2024

Kirjoittanut: Maami Snellman

Kuvitus: Sari Airola

s.80

Anu Joenpolvi: Tunteita ja tuulenpuuskia

 

Riittaliisa ihastuu ystävänsä häissä tapaamaansa komeaan mieheen. Ystävänsä kannustamana hän päättää hakea töitä Rantakylästä, jossa mies asuu. Niinpä Riittaliisa majailee pian tätinsä luona ja tekee töitä paikallisessa juhlapalvelussa. Mies, jonka perässä hän on paikalle saapunut, ei vaan ehkä olekaan se satujen prinssi. Riittaliisa jatkaa silti sinnikkäästi työssään, päätyy moniin kummallisiin tilanteisiin, ja aina hänen koheltaessaan, paikalla tuntuu olevan tuo eräs mies, joka on aina valmis antamaan "hyviä" neuvoja.

"Kuuntelimme miten tuuli vonkui savuhormissa. Valkea humisi ja rätisi kotoisasti hellan pesässä. Lumikiteet pitivät hiljaista suhinaa osuessaan ikkunaan tuulenpuuskien kieputtelemana."s.101

Tunteita ja tuulenpuuskia on kolmas osa maalaisromanttisesta Rantakylä -sarjasta. Tämän voi kuitenkin lukea myös ihan itsenäisenä kirjana. 

Nämä ihanat maalaisromanttiset kirjasarjat kuuluvat nykyään tärkeänä osana kesääni. Tämä Rantakylä sarja on nopeasti kohonnut yhdeksi suosikeistani. Tässä kun kuvataan maaseutua ja elämää ihanan yksityiskohtaisesti ja arkisesti. Kesäinen tunnelma ehtii hiipiä mieleen, vaikka aika iso osa kirjasta eletään aivan muita vuodenaikoja kuin kesää. On kylmät ja lumiset talvikelit, mutta ehditäänpä silti nähdä juhannuskin. 

Suurimmaksi osaksi kirja on täynnä maaseudun elämää, arkea, työtä ja juhlaa upeine yksityiskohtineen. Riittaliisa tekee töitä juhlapalvelussa ja päätyy hassuihin tilanteisiin. Lämmin, viihtyisä ja hauska tunnelma pysyy yllä läpi kirjan. Sitten on hiukan romantiikkaa, mutta se ei saa liian suurta roolia, vaan on juuri sopivasti esillä. 

Tunteita ja tuulenpuuskia

Karisto, 2023

Kansi: Maija Vallinoja

Sarja-asu: Laura Noponen

s.287