Tuulia Matilainen: Viime yönä näin unta

 

Hannes haluaa työpaikan, ja lopulta sellainen löytyykin. Työ ei ole sellainen, josta Hannes olisi haaveillut, mutta kelpaa silti. Puhelinmyyntifirma myy Elämänvettä, eikä Hanneksella ole hajuakaan mitä se on, mutta myyntipuheissa se kuulostaa ihmeliemeltä, joka tehoaa vaivaan kuin vaivaan. Työpaikalla ilmenee kuitenkin pian ongelmia, kun poliisi epäilee, että Elämänvedellä voisi olla jotain tekemistä ympäri maata tapahtuneiden omituisten väkivaltaisuuksien ja itsetuhoisuuksien kanssa. Onneksi Hannes on juuri alkanut tapailemaan salaperäistä Ansaa, jonka läsnäolo helpottaa töistä johtuvaa stressiä. 

""Elämänvesi on osoittautunut oikein vetäväksi tuotteeksi, älä siitä huoli. Ihmiset kaipaavat kaikenlaista. Ja ovat valmiita kokeilemaan mitä vain sen saadakseen", Janström oli vakuuttanut."s.26

Viime yönä näin unta vie niinkin arkiseen maailmaan kuin puhelinmyyntifirmaan, mutta onnistuu silti olemaan karmiva kauhukirja.

Pidän Matilaisen kirjoitustyylistä, joka toimii samaan tapaan tässä kolmannessa teoksessa, kuin on toiminut aiemmissakin. Se kuvailee todentuntuisesti ja arkisesti maailmaa ja elämää, mutta jännitys, kauhu ja unet kuuluvat silti luontevana osana tähän arkiseen tarinaan, tehden kirjasta ahmittavan kokonaisuuden. 

Nykyisyys, mennesyisyys, unet ja Elämänveden ostajien tarinat vuorottelevat tarinassa taidokkaasti, sillä vaikka tässä pienessä kirjassa tapahtuu paljon joka aikatasolla ja monen ihmisen kautta, ei sen tarina tunnu sekavalta, vaan mielenkiintoiselta. Itse ainakin odotin innolla miten kaikki tulee liittymään yhteen. 

Kirjassa jätetään jonkin verran asioita lukijan itsensä pääteltäväksi. Se on aika yleinen tapa luoda tälläistä jännitys/kauhu tarinaa, mutta itse yleensä kaipaan hiukan selkeämpää ratkaisua. Kyllä tästä ymmärtää mitä tapahtuu, mutta muutamaan mietittymään jääneeseen asiaan olisin halunnut vastauksen, jota kirja ei sitten edes lopussa tarjonnut.

Viime yönä näin unta

Hexen Press, 2023

s.218

Kannet: Janne Järvinen

Arvostelukappale

Tuulia Matilainen: Hullu koira

Lena saa täysin tavallisen toimeksiannon. Hänen on määrä matkustaa Viroon, pieneen majataloon taluttamaan liiketoimea häiritsevä aave pois. Lena on taluttaja. Hän pystyy keskustelemaan ja auttamaan vainajia, jotka eivät jostain syystä ole poistunut ihmisten keskuudesta kuoltuaan. Lena on kokenut monenlaista raskaassa työssään ja kokemusta on ehtinyt kertyä, mutta Virossa hän tekee kaikkien taluttajien pelkäämän virheen.

Hullu koira on kaunis ja haikea tarina surumielisine aaveineen. Se on rakkaustarina, jollaista ei odota, mutta johon uppoutuu täysin. Pidän Matilaisen tekstistä erittäin paljon. Se kuvailee todentuntuisesti ympäristöä ja johdattaa lukijan aaveiden muistojen kautta aikaan, jolloin Viro miehittettiin.

Tarina etenee nopeasti, mutta kirjan tyyli on silti rauhallinen. Hirvittäviä kauhukohtauksia ei myöskään tarvitse pelätä, sillä aaveista huolimatta, kirja ei ole mielestäni lainkaan pelottava. Aaveet ovat hyväntahtoisia ja minäkertojana toimivan Lenan tapa kertoa heistä on rauhoittava.

Jokin aika sitten luin Matilaisen kirjan Kunnes kuulen niiden tulevan ja vaikutuin hänen lorumaisesta ja upeasta tyylistään. Hullu koira on hänen esikoiskirjansa, eikä tästä voi olla pitämättä. Suosittelen lämpimästi.


Lue myös: Kunnes kuulen niiden tulevan

Hullu koira, 2015
Haamu
Kannen kuvat: Iva Rebova
s. 139
Arvostelukappale

Tuulia Matilainen: Kunnes kuulen niiden tulevan

Meidän tuntemaa maailmaa ei enää ole. Maailma on tuhoutunut, mutta vanhan maailman raunioista on syntynyt uusi. Ihmiset eivät tiedä menneestä paljoakaan. Tieto entisestä todellisuudesta on kuollut entisten sukupolvien mukana.
Hanka-Marikki on uuden maailman mahtava parantaja ja näkijä. Vuosia hän odottaa nuorta naista saapuvaksi. Hän on naisen näyssään nähnyt ja tietää tämän saapuvan. Viimein nainen saapuu sekoittamaan Hanka-Marikin ja tämän pojan rauhaisaa elämää.

Kunnes kuulen niiden tulevan on upeasti kirjoitettu pieni kirja. Kaksi täysin erilaista tyyliä vuorottelevat kirjan kerronnassa. Uudelleen syntyneen maailman puhetyyli on kaunista luettavaa. Hieman Kalevalakin siitä tuli mieleeni.

Tätä kirjaa lukiessa ei heti uskoisi, että kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen. Tuntuu enemmän siltä, kuin ihmiset olisivat palanneet kauas menneisyyteen. Ihmiset ovat ja elävät luonnon lähellä ja kunnioittavatkin luontoa ja kaikkea mitä se tarjoaa.  Kunnes kuulen niiden tulevan on suosittelun arvoinen kirja. Uusi maailma ja pienet palat menneestä maailmasta yhdistyivät loistavaksi kokonaisuudeksi. Tuhoutunut maailma oli pienessä roolissa kirjassa, mutta riittävästi paljastettiin kuitenkin. Kirjan sivuilta löytyy myös tarinaan sopivia mystisiä kuvia.

Luonto, loihtiminen, rohdot ja uskomukset oli kaikki kuvailtu upealla tavalla. Matilainen on luonut kirjaan lorumaisen tyylin, joka sopii kirjaan erinomaisesti. Vaikka yleensä en tänne laitakaan katkelmia kirjasta, teen nyt poikkeuksen, sillä kirjan kirjoitustyyli tarvitsee pienen esittelyn.

"Aamulla oli naapurituvan akka lapsen yksinään huutamasta löytänyt, nälässään kärsimässä. Mistään eivät emoaan löytäneet, ja niin viimein tulivat minulta apuja hakemaan, kun eivät yöhön halunneet imeväisen emon jäävän, yökylmään kohmettuvan, metsänlumoukseen jähmettyvän."

Tästä lähtien onkin seurattava Matilaisen tuotantoa. Aiemmin häneltä on ilmestynyt kirja nimeltä Hullu koira. Kuulostaa mielenkiintoiselta sekin.


Kunnes kuulen niiden tulevan, 2017
Hexen Press
S.128
Kansikuva: Richard Moult (In The Heart Of The Wood)
Arvostelukappale