Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hanna van der Steen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hanna van der Steen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Hanna van der Steen: Hylätyt

 

Vanhassa mökissä metsän keskellä asuu kolme sisarusta. Jo kauan sitten heidät jätettiin mökkiin ja käskettiin pysyä siellä piilossa, mutta miksi? Ovathan he toki kaikki aika erikoislaatuisia. Saaru on huomattavan karvainen, Jami taas täysin näkymätön ja Madu ei puhu, pitää vain ääniä. 
Mutta käskyistä huolimatta on aika lopettaa piileskely, sillä asiat alkavat olla liian kummallisia. Talvi vain kylmenee eikä tunnu loppuvan lainkaan, pelottavat gammot kuljeskelevat ja pitävät ihmisiä tiukasti kurissa. Kolmikko päättää lähteä etsimään kadonnutta äitiään, ehkä hän osaa auttaa.
"Hän leikitteli taas kerran ajatuksella, että he kävelisivät suoraan gammojen luo ja ilmiantaisivat itsensä. Niin he ainakin säilyisivät hengissä tämän kammottavan talven ylitse."s.24
Hylätyt on vauhdikasta ja melko helppolukuista fantasiaa.
Monien fantasia-, tai dystopiakirjojen tapaan myös tässä kirjassa asiat ovat huonosti hirmuhallitsijan takia. Ihmisten elämää rajoitetaan ja vahditaan tarkkaan gammojen avustuksella. Sitten on joukko nuoria, joiden on tehtävä jotakin pelastaakseen muut ihmiset. Tuttu tarina, mutta uudessa kiinnostavassa maailmassa. 

Kirjassa esitellään fantasiamaailma, jossa riittää ihmeteltävää. Uusia eläimiä, ruokia ja kasveja vilahtelee kirjan sivuilla tasaiseen tahtiin. Varsinkin alkuun minun oli vaikea päästä kirjan maailmaan, sillä teksti vilisi uusia sanoja mitä erikoisimmista eläimistä sun muista, mutta en nähnyt niitä silmieni edessä, sillä minulle nuo keltafaaksiaiset, myrkkygondat ja kettukorennot eivät tarkoittaneet yhtikäs mitään. Sen sijaan tarinan kannalta tärkeät uudenlaiset hedelmät, eläimet ja ruuat pystyin näkemään edessäni, sillä niistä kerrottiin oleellisia asioita, eivätkä ne olleet vain maailman esittelyn takia juoneen mätkäistyjä sanoja. 

Kivaa vaihtelua oli kirjan päähenkilökolmikko, jonka on tarkoitus etsiä vastauksia maailmaa kiusaaviin ongelmiin, sillä he eivät ole perinteinen notkean taitava ja kaunis joukkio. Sen sijaan lukija kohtaa kinastelevan, erehtyväisen ja epävarman porukan, joka ei välty virheiltä, ja jonka meno on aika hurjaa, eikä kovin suunniteltua. Heidän kauttaan kirjassa käsitelläänkin runsaasti kauneusihanteita ja erilaisuutta. 

Tarina oli mielenkiintoinen ja vauhtia riitti, kolmikko kun päätyi monenlaisiin kommelluksiin matkansa varrella. Suurimmat juonikuviot loppuratkaisua ajatellen eivät tosin onnistuneet yllättämään minua, vaan menivät juuri niin kuin arvelinkin. 


Hylätyt
KVALITI, 2022
Kansi: Michael Kingdom
s.320

tiistai 17. toukokuuta 2022

Hanna van der Steen: Punapipoinen poika

 

Marli on 15-vuotias, joka on perheensä kanssa asunut pari vuotta ulkomailla. Nyt he palaavat Suomeen. Marli tuntee itsensä ulkopuoliseksi, ja masennus alkaa hiipiä paikalle. Taakse jäänyt elämä, etenkin se yksi niin tärkeä ihminen, tuntuu ikävänä päivittäin. Mutta sitten Marli tapaa puistossa punapipoisen pojan, jonka seura saattaa jopa hiukan helpottaa.

Punapipoinen poika on säeromaani, joka kuvaa nuoren elämässä tapahtuvaa suurta muutosta ja siitä aiheutuvaa pahaa oloa. 

Punapipoinen poika on ensimmäinen lukemani säeromaani. Säeromaaneista on viime aikoina puhuttu aika paljon, ja olenkin ollut kiinnostunut tätä tyyliä testaamaan. Hetki kesti tottua näin erilaiseen tyyliin, mutta pian kirja imaisi mukaansa. Kirja on hyvin nopealukuinen, sillä tekstiähän tällä tyylillä ei niin paljon kerry. 

Paljon asiaa kirjaan mahtuu, vaikka tekstiä ei niin paljon olekaan. Marlin elämään ehditään hypätä tarpeeksi kattavasti, ja kirjassa ehditään käydä läpi monia asioita. Kirja on aika surumielinen, sillä Marlin suru on isosti esillä. Surun tunnetta kuvataan kirjassa uskottavasti, kuin myös kaveripiirejä, sekä nuorten arkea ja juhlaa. Itse pidin eniten siitä miten muutamilla lauseilla voidaan kauniisti kertoa näinkin vaikeista asioista, kuten Marlin aika vaikeasta suhteesta vanhempiinsa, jotka vaativat paljon, kuvittelevat antavansa paljon, mutta ovat oikeasti jossakin hyvin kaukana.

Punapipoinen poika oli hyvä kirja, joka hyvinkin voi innostaa vähemmän lukevia kirjojen pariin. Silti itse kaipasin tätä lukiessa enemmän tekstiä, enkä aivan hullaantunut säeromaanien maailmaan. Jotenkin vain jäi sellainen olo, etten ole nyt romaanilta saanut läheskään tarpeeksi, mutta tämä saattaa korjaantua ihan sillä, että lukisin enemmän säeromaaneja.


Punapipoinen poika
KVALITI, 2022
s.107
Arvostelukappale