Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

 

Flavia de Luce on odottamassa suuren seurueen kanssa juna-asemalla. Hänen äitinsä tuodaan monien vuosien jälkeen takaisin kotiin. Juhlallinen tilaisuus muuttuu kuitenkin hyvin nopeasti, sillä paikalle saapuu mies, joka sanoo Flavialle jotakin kummallista, jonka tarkoitusta Flavia ei ymmärrä. Flavialla ei ole mahdollisuutta selvittää asiaa sen enempää, sillä mies kuolee jonkun työnnettyä hänet junan alle. Niimpä Flavian ajatukset askartelevat jälleen uuden henkirikoksen parissa.

"Mikään ei piristänyt Gladysia niin paljon kuin takakautta livahtaminen. Olimme tehneet niin yhdessä monen monituista kertaa, ja luulen että se sai tästä uudesta mahdollisuudesta ilkikurista nautintoa."s.136

Kuolleet linnut eivät laula on kuudes osa Flavia de Luce -dekkarisarjasta.

Tämäpä vasta olikin kiinnostava osa tätä sarjaa. Flavian perhettä koskevat salaisuudet selvisivät melkoisella ryminällä, kun kaikissa aiemmissa osissa on vain hienovaraisesti hiukan vihjailtu. Yllätyin siitä, kuinka nyt sitten jo tässä vaiheessa sarjaa salaisuudet kerrottiin, mutta sille oli syynsä. Flavian elämässä puhaltaa selkeästi aivan uudet tuulet seuraavassa osassa. 

Flavia on hahmona kiinnostava, sillä hän on samaan aikaan hyvin viisas kemisti, mutta myös 12-vuotias lapsi, jolla ideat lähtevät välillä laukalle. Tässä kirjassa tuleekin hänen lapsen ajatukset kirkkaasti jälleen esiin, kun hän meinaa tehdä valtavan kemiallisen työn. 

Jälleen Bradleyn kaunista kieltä oli ilo lukea. Tarina viilettää eteenpäin takkuamatta. Flavia kiitää seikkailussa mukana ja ratkoo perheensä surullisia salaisuuksia kauniissa Bishop´s Laceyn maalaismaisemissa. 

Kuolleet linnut eivät laula, (The Dead in their Vaulted Arches, 2014)

Bazar, 2017

Suom. Maija Heikinheimo

s.335

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

 

Bishop`s Laceyn kylän kirkon ympärillä käy kova kuhina. Pääsiäinen lähestyy, mutta myös kylän suojelupyhimyksen 500-vuotisjuhla. Pyhimyksen hauta halutaan avata juhlan kunniaksi, ja kukas muu voisi olla innokkaana paikalla kun kylän oma mestarietsivä Flavia de Luce. 

Flavia on ensimmäisenä kurkkaamassa vanhan haudan sisään, mutta hän näkeekin jotakin aivan muuta kun vanhoja luita. Tämä haudassa oleva ruumis on nimittäin huomattavasti tuoreempi. Kuka on tappanut kylän urkurin ja miten ihmeessä ruumis on päätynyt niin vaikeaan paikkaan. Flavia alkaa tuttuun tapaan selvittää tapausta.

"Hipsin portaita pitkin itäsiipeen, missä laboratorioni ja makuuhuoneeni sijaitsivat. Buckshawin makuuhuoneet, nuo avarat autiomaat, joissa ilman virtauksen saattoi tuntea, olisivat sopineet paremmin lentokoneiden säilytykseen kuin suloisten unien katseluun, ja minun makuuhuoneeni oli niistä ehkä kaikkein syrjäisin ja synkein."s.59

Loppusoinnun kaiku kalmistossa on viides osa Flavia de Luce -dekkarisarjasta.

Maaliskuu on saapunut. On vielä koleaa, mutaista ja synkkää, mutta Flavian elämää pursuava olemus piristää kummasti ja muuttaa kaiken huomattavasti pirteämmäksi, vaikka aivan kaikki kirjan henkilöt eivät ehkä ole samaa mieltä. 

Tämä viidennen osan tarina ei yllä sarjan parhaiden osien tasolle dekkarillisilta osiltaan. Kirkossa tapahtunut murha jää todella kaukaiseksi. Uhria ei esitellä juuri lainkaan, eikä häntä kohtaan synny minkäänlaista kiinnostusta. Lisäksi epäiltyjäkään ei juuri ole, eikä näin ollen kovin paljon arvailtavaakaan. 

Muuten kirja olikin täyttä timanttia. Flavian tutkimukset olivat vauhdikkaita, hahmojen elämät täynnä yllätyksiä, ja kuvailu jälleen todella kaunista. Miten ihanaa onkaan uppoutua näiden kauniiden kuvailujen pariin. Kylän ympäristö herää eloon sumuisine aamuineen ja pimeine öineen. Kartanon kolkoiksi muuttuneet huoneet ja käytävät hohkavat maaliskuun kylmyydessä, ja asukkaiden mahdollista kohtaloa surkuttelee ihan siinä missä he itsekin. 

Kirjan lopussa oli vielä niin suuri koukku, että seuraava osa pitänee lukea jo lähiaikoina. Vähän jo jännittää, mitä kaikkea onkaan edessä, sillä de Lucn perheen arki muuttuu kirja kirjalta synkemmäksi.

Loppusoinnun kaiku kalmistossa, (Speaking from Among the Bones, 2013)

Bazar, 2016

Suom. Maija Heikinheimo

s. 410

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Joulu lähestyy, ja innokkaalla kemistillä, Flavia de Lucella on suunnitelmia Joulupukin varalle. Hän aikoo pyydystää tuon taianomaisen miehen todistaakseen, että Joulupukki todella on olemassa.

Flavian aikeita häiritsee kuitenkin kartanoon saapuva suuri kuvausryhmä. Rahavaikeuksien takia perhe joutuu päästämään elokuvatiimin kuvaamaan filmiä heidän rakkaaseen kotiin. 

Kuvausryhmään kuuluu monenlaisia ihmisiä, ja draamaa syntyy heti. Pieni draama tuntuu pian hyvin vähäpätöiseltä, sillä yksi ryhmästä löydetään murhattuna. 

"Villatakki ei tietenkään ollut minulle sopivankokoinen. Hihat käärittyinäkin näytin banaaneja noukkivalta huonoryhtiseltä apinalta. Minulla on kuitenkin sellainen elämänkatsomus, että villan lämpö peittoaa muotirytkyissä hytisemisen missä tahansa olosuhteissa."s.13

Filminauha kohtalon käsissä on neljäs osa 50-luvulle sijoittuvasta Flavia de Luce -dekkarisarjasta.

Säästelin tätä kirjaa tarkoituksella tähän joulunaikaan luettavaksi. Odotin innolla kuinka upea tunnelma kirjaan on saatu, kun yhdistetään joulu, kauniit kartanomaisemat, ja Flavian hauska ja vauhdikas tyyli elää elämäänsä.

Yhdistelmä toimi loistavasti. Kirja on jälleen upeasti kirjoitettu. Bradleyn teksti on kaunista. Kieli on monipuolista, kuvailevaa ja hyvin kulkevaa. Murhatutkintakin on sopivan letkeää, sillä tämän sarjan murhat eivät ole liian raakoja ja verisiä. 

Tästä sarjasta on muodostumassa yksi omista dekkarisarjasuosikeistani, vaikka alkuun olin hyvinkin negatiivinen. Nyt olen jo täysin sarjan lumoissa. Niin kaunista kieltä ja hauskaa menoa ja meininkiä nämä kirjat sisältää. Kaiken hauskuuden takana tunnelma on kuitenkin synkkä, ja se tuo oman syvyytensä tarinaan. Flavia on vielä niin pieni, ettei hän aivan ymmärrä, kuinka huonosti perheellä menee, mutta lukijalle kuvaa luodaan pieninä paloina kirja kirjalta. 

Nautin täysin jokaisesta kirjan sivusta. Lumiset maisemat ja kinosten saartama kartano, kaakaomukilliset ja lämpöiset villapaidat vievät mukanaan kylmän kartanon käytäville ja huoneisiin.

Kirjan murha ja sen tutkiminen oli myös kiinnostavaa ja salaisuuksia täynnä. Murhaajaa en arvannut, mutta toisaalta epäiltyjäkin oli runsaasti. 

Lue myös: Piiraan maku makea, Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Hopeisen hummerihaarukan tapaus.

Filminauha kohtalon käsissä, (I Am Half-Sick of Shadows, 2011)

Bazar, 2016

Suom. Maija Heikinheimo

s.317

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

11-vuotias Flavia de Luce tutustuu markkinoilla vanhaan mustalaisnaiseen. Nainen ennustaa hänelle ja saa säikäytettyä Flavian oikein kunnolla. Monen mutkan kautta nainen päätyy leiriytymään Flavian kotikartanon maille, mutta joutuu sitten hirvittävän väkivallan uhriksi. Flavia alkaa selvittää tapausta, mutta pian hän saa selvitettäväkseen jälleen myös murhan, sillä kartanon mailta löytyy ruumis.
Flavia tutkii juttua itsekseen, vaikka poliisit eivät tästä aina ole erityisen mielissään.

"Hiivin kengät kädessä leveitä kaartuvia portaita avaraan eteishalliin, missä pysähdyin mustien ja valkoisten lattialaattojen keskelle kuuntelemaan. Jos joku olisi tarkkaillut tilannetta portaikon välitasanteelta, olisin varmaankin näyttänyt goottilaisen shakkipelin sotilaalta."s.58

Hopeisen hummerihaarukan tapaus on kolmas osa 50-luvulle sijoittuvasta Flavia de Luce -sarjasta.
11-vuotias mestarietsivä on jälleen vauhdissa. Flavia ei pelkää ruumiita, ja on aina valmiina tarttumaan jännittäviin tutkimuksiin. Vielä mukavampaa on jos tutkimuksissa voi hyödyntää kemiaa.

Kaksi sarjan ensimmäistä osaa jättivät minut vielä epävarmaksi siitä, pidänkö tästä sarjasta erityisemmin, mutta kyllä tämä kolmas oli jo niin loistava, että pääsin mietteistäni.

50-luvun englantilainen maaseutu, kauniisti kuvailtu pieni kylä, rapistunut kartano, pieni taustalla häälyvä synkkyys, Flavian lapsekas innostus, jännittävät tutkimusretket, ja omaperäiset kyläläiset tekevät kirjasta loistavan kokonaisuuden. Etenkin kun Bradleyn kielenkäyttö on kekseliästä, kaunista ja paikoitellen myös riemukasta. Flavian suusta saattaakin päästä mitä hauskimpia ilmaisuja.

Tämä kolmas osa tarjosi minulle kaikkea sitä mitä tältä sarjalta olen odottanut. Ehkä hahmoihin tutustuminen on auttanut, tai ehkä vaan pitempi tauko noiden kahden ensimmäisen osan jälkeen oli tarpeen. Jälleen kerran on myös kehuttava tämän sarjan ulkoasua ja nimiä, ne ovat niin kauniit, että nämä kirjat on ilo omistaa.

Lue myös: Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä.


Hopeisen hummerihaarukan tapaus, (A Red Herring Without Mustard, 2011)
Bazar, 2015
Suom. Maija Heikinheimo
s.416

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Pienen Bishop`s Laceyn hautausmaan läheisyyteen hajoaa nukketeatterin pakettiauto. 11- vuotias Flavia de Luce on ensimmäisten joukossa tapaamassa kuuluisaa nukketeatteritaiteilijaa Rubert Porsonia ja tämän avustajaa. Auto kaipaa remonttia, joten Rubert ja hänen nukkensa voivat jäädä kylään ja pitää siellä yhden upeista näytöksistään.
Flavia on innoissaan teatterista, mutta Rubert Porson kuolee, eikä Flavia voi olla selvittämättä asiaa, vaikka viimekertaisesta murhasta jäi hieman pahoja muistoja.

Kuolema ei ole lasten leikkiä on toinen osa Flavia de Luce -sarjasta.
Tämän toisen osan parissa viihdyin huomattavasti paremmin, mitä ensimmäisen. Tällä kertaa Flavia hoisi tutkintansa uskottavammin, sillä hän ei tällä kertaa vaikuttanut ihan jokapaikan höylältä, joka onnistuu aivan kaikessa. Hän ei myöskään sotkenut liikaa poliisien työskentelyä varastamalla johtolankoja. Flaviasta sai muutenkin uskottavamman kuvan, sillä tässä osassa hänen nuori ikänsä näkyy selvemmin. Hän esimerkiksi joutuu kysymään neuvoa ihmissuhteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Minusta vasta tässä kirjassa kävi ilmi asioita, joita lupailtiin ensimmäisestä osasta löytyvän. Ilkeät siskot, olivat tosiaan aika ilkeitä. Onneksi Flavia osaa vastata kiusaamiseen, vaikka saattaakin joskus jäädä kiinni tekosistaan. Flavian harrastus kemian parissa oli suuremmassa roolissa ja toi kirjaan hauskoja tilanteita.

Bradley kuvailee maaseutua kauniisti ja Flavian pyöraretket tutkimuksia hoitaessa on koukuttavaa luettavaa. 1950 -luvun Englannin maaseutu on loistava paikka näille henkilöille ja tapauksille. Hieman lisää haluaisin kuulla tuosta upeasta kartanosta, jossa de Lucen perhe asuu, vaikkakin rahaongelmissa pyristellen.

Olen onnellinen, että pidin tästä toisesta osasta, sillä haluan kovasti lukea tämän sarjan, jo sen kauniin ulkoasun takia. Minusta tähän sarjaan on nimittäin luotu kauniit ja tyyliin sopivat kannet. Niin ja nämä nimet ovat upeita.

Lue myös: Piiraan maku makea


Kuolema ei ole lasten leikkiä, (The Weed that Strings the Hangman`s Bag, 2010)
Bazar, 2014
Suom. Laura Beck
s. 389

Alan Bradley: Piiraan maku makea

11 -vuotias Flavia de Luce asuu isänsä ja kahden siskonsa kanssa Englannin maaseudulla, suvun kartanossa Buckshawissa. Flavia on ovela ja viisas tyttö, joka viihtyy erityisesti kemian parissa. Hänen upea laboratorionsa mahdollistaa monien haaveiden toteuttamisen, sillä siellä hän voi harjoitella myrkkyjen keittämistä ja teettää mitä jännittävempiä kokeita.
Eräänä aikaisena aamuna Flavia kohtaa puutarhan kurkkupenkissä omasta mielestään hyvin mielenkiintoisen näyn. Flavia löytää nimittäin kuolleen miehen ja päättää selvittää mitä tälle on tapahtunut.

Piiraan maku makea on ensimmäinen osa Flavia de Luce -dekkarisarjasta.
Olen katsellut tätä sarjaa jo pidempään ja lukenut paljon kehuja sarjasta, mutta nyt viimein tartuin itse tähän kauniskantiseen ensimmäiseen osaan. Kaksi seuraavaakin osaa odottaa jo hyllyssä ja eiköhän ne jossain vaiheessa luettua tule, vaikka tässä kirjassa muutama asia häiritsikin.

Piiraan maku makea on helppolukuinen ja etenee nopeasti. 1950-luvun Englannin maaseutu kiinnostaa myös tapahtumapaikkana. Lapsi rikosten selvittäjänä, ei varsinaisesti ole ihan tuore keksintö, mutta on kiva, että sitä ratkaisua on kokeiltu tälläisessa vähän aikuisempaan tyyliin sopivammassa kirjassa. Muut minulle tutut lapsitutkijat, kun ovat ainakin huomattavasti heppoisempaa ja lapsiystävällisempää tyyliä.

Kirjassa minua ärsyttää Flavia. Hän ei ollut ainakaan tässä ensimmäisessä osassa mielestäni kovin uskottava. En pidä uskottavana, että 11-vuotias lapsi pystyisi toimimaan niin kylmästi tälläisessa tapauksessa. Myös hänen luonteensa ärsytti välillä kirjan edetessä. Flavia on hahmona aika ilkeä ja vaikka hän väittikin siskojaan ilkeiksi, taitaa hän itse kuitenkin olla se ilkein sisko. Myös Flavian kehuminen onnistuneesta työstä oli omituista. Saisiko lapsi tosiaan kehuja sabotoidessaan poliisien työtä ja pihisteltyään johtolankoja. Flaviasta löytyi myös mielenkiintoisia piirteitä, joista oli mukava lukea, kuten hänen harrastuksistaan kemian parissa. Kaikki ei minua tässä nuoressa päähahmossa siis häirinnyt.

Kirjan tunnelman takia tartun varmasti jatko-osiinkin, kunhan vain ehdin. Toivon Flavian kehittyvän ja kasvavan hahmona. Hänen siskoistaan ja Buckshawista lukisin mielelläni myös lisää.


Piiraan maku makea, (The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009)
Bazar, 2014
Suom. Maija Paavilainen
s. 389