Lauren Conrad: Suolaista ja makeaa

 

Tosi-tv-tähti Jane Roberts on joutunut ystävänsä pettämäksi, ja nyt hän tuskailee, sillä työt tämän seurassa jatkuvat edelleen. Lehdet ja muu media haluaa kaivella kaiken heidän riidastaan, ja sehän sopii sarjan tuottajalle, joka saa ilmaista mainosta. 

"Jane veti syvään henkeä, asetteli kestohymyn kasvoilleen ja yritti pysyä kasassa. Tietysti PopTV oli pitänyt huolen, että punaisella matolla oli runsaasti median edustajia L.A. Candyn toisen kauden avajaisjuhlissa."s.10

Suolaista ja makeaa on kolmas osa L.A. Candy -trilogiasta.

Tämä päätösosa on odotellut neljä vuotta hyllyssäni, joten hyllynlämmittäjähaasteen kautta se päätyi viimein luettavaksi. Tosin, tämän olisi voinut jättää mainiosti lukemattakin. 

Olen aiemmista osista keksinyt ihan hyvääkin sanottavaa, ja joo edelleen tässäkin oli ihan kiva kurkistus tosi-tv-tähtien työn kulisseihin, mutta se oli sitä vanhan kertaamista, joka tiedetään jo aiempien osien perusteella. Muuten tämä olikin köykäistä draamaa, salaisuuksia, ilkeitä ihmisiä ja suhdekoukeroita, jotka eivät nyt jaksaneet innostaa yhtään.

Kamalinta oli kirjan kieli, josta en pitänyt aiemminkaan, mutta joka ärsytti tällä kertaa erityisen paljon. Kuinka monta kertaa kirjan hahmot voivatkaan sanoa "Eh...","Eeh...","Eeem...","Yh..." yhden kirjan aikana? Ilmeisesti aivan liian monta kertaa. 

Suolaista ja makeaa, (Sugar and Spice, 2010)

Readme.fi, 2012

Suom. Laura Haavisto

s.257 

Sarah J. Maas: Throne of Glass -Keskiyön kruunu

 

Celeana Sardothien on voittanut kamppailun, jonka pääpalkintona on paikka Kuninkaan miekkana. Eli nyt Celeana on kuninkaan henkilökohtainen salamurhaaja, palvelija, joka heilauttaa miekkaansa juuri sinne, minne kuningas käskee. Mutta siihen Celeana ei mukisematta taivu. Salaa hän juonittelee monenlaista. Hänen salailuaan ja omia projekteja vaikeuttaa rakkaus. Hän välittää niin kruununprinssi Dorianista, kuin kuninkaallisen vartioston kapteenista, Chaolista. Ja entäs sitten prinsessa Nehemia, josta on myös tullut niin läheinen.

"Celeana toivoi silti, että olisi kesä, sillä hänen jäänsininen pukunsa helma kastui litimäräksi vetisillä kaduilla ja oli niin kylmä, ettei edes valkoinen turkisviitta pitänyt vilua loitolla."s.65

Keskiyön kruunu on toinen osa Throne of Glass -fantasiasarjasta.

Ensimmäisen osan lukemisesta hurahti aivan liian pitkä aika ennen kuin tartuin tähän toiseen osaan, mutta nyt viimein jatkoin sarjan parissa. Tämä toinen osa innostikin huomattavasti enemmän kuin ensimmäinen. 

Celeana on hauska yhdistelmä sellaista murjottavaa, helposti suuttuvaa teiniä ja super lahjakasta salamurhaaja toimintasankaria. Ehkä ei mikään maailman uskottavin yhdistelmä, mutta toimii silti. 

Kirjan alkupuoli eteni hyvin rauhallisesti, vaikka monenlaista tapahtuikin. Kuvailevaa tekstiä riittää ja kirjassa onkin paljon upeaa pukuloistoa, josta nautin suuresti. Suurin osa kirjasta tuntui kuitenkin olevan sellaista kevyttä kolmiodraamaan tapaista ja muuta suhdekiemuraa ja tunteiden kuvailua. oikeastaan vasta kirjan loppupuolella innostuin kunnolla kirjasta kun toimintapuolikin pääsi todella käyntiin ja edessä oli hurjia käänteitä, verisiä taisteluja ja kammottavia tapahtumia, sekä jatkon kannalta kiinnostavien salaisuuksien paljastumisia. 

keskiyön kruunu, (Crown of Midnight, 2013)

Gummerus, 2018

Suom. Sarianna Silvonen

s.453

Mari Jungstedt: Suljettu huone

 

Gotlannissa järjestetään kierroksia tippukiviluolassa. Tällaiselle opastetulle kierrokselle osallistuu nainen, joka ei selviä luolasta pois elossa. Hänet löydetään vasta seuraavana aamuna surmattuna.

Anders Knutas kollegoineen tutkii tapausta. Karin on joutunut jäämään äitiyslomalle, mutta lapsen syntymän odottelu toimettomana ei huvita, niinpä hänkin tekee hieman tutkimuksia, ja saattaakin löytää jotakin kiinnostavaa menneisyydestä.

"Mutta nyt hän ei voinut olla lumoutumatta ympäristöstä: katon tippukivistä, jotka olivat tuhansia vuosia vanhoja, fossiileista ja niistä, joita kutsuttiin valuviksi kiviksi, seiniä ja kattoja myötäilevistä polveilevan pitkistä, kellanvalkoisista kivilaskoksista. Osa niistä näytti kivettyneiltä vesiputouksilta."s.34

Suljettu huone on seitsemästoista osa Gotlanti -dekkarisarjasta.

Suljettu huone tarjoaa luolia, murhia ja suhdedraamaa tiiviissä ja nopealukuisessa paketissa. 

Tällä kertaa tuntui siltä, ettei mihinkään asiaan keskitytty kunnolla. Murhaajan päähän yritettiin jälleen päästä tuttuun tapaan hänen ajatuksiaan kertomalla, mutta dekkarijuoni oli melkoisen löyhä tässä osassa. Vähän liikaa onnekkaita sattumia ja heppoisia motiiveja. 

Kuitenkin Knutaksen ja muiden tuttujen hahmojen kuulumisiin on aina mukava palata. Näin pitkässä sarjassa he todella ovat jo tuttuja lukijalleen. Karinin ja Knutaksen kuulumiset olivatkin taas kirjan parhautta, ja niitä oli mukava seurata. Toimittaja Johan sai myös osansa, mutta se tuntui taas sellaiselta pikapikaa kirjoitetulta väkisin väännetyltä juonikuviolta, jolla ei tuntunut olevan mitään tarkoitusta. 

Ei siis todellakaan sarjan parhaimmasta päästä tämä osa, mutta sellaista kevyttä ja mukavaa luettavaa kuitenkin.

Suljettu huone, (Det Slutna rummet, 2023)

Otava, 2023

Suom. Petri Stenman

s.287

Karin Erlandsson: Vuorikiipeilijä

 

Miranda, Sirkka ja Lydia ovat selvinneet pohjoisen satamakaupungin koettelemuksista, mutta vaara ei ole vielä ohi. Ilkeällä Iberiksellä on edelleen silmäterä, ja se on saatava häneltä pois, ennen kuin hän keksii jotakin uutta hirvittävää. Niinpä kolmikko lähtee itäisille  vuorille, joiden kylmät kiviset puitteet eivät ole etenkään Sirkalle mieleen. 

"-Vuorilla kaikki on rumempaa. Kaivokset ovat pimeitä, ja kapeilla käytävillä vain soihdut antavat valoa. Siellä unohtaa, millaista on hengittää raitista ilmaa. Kaikkialta löytyy venettäkin isompia hopeakimpaleita, mutta ei se riitä, vuoren sisällä mikään ei riitä."s.11

Vuorikiipeilijä on kolmas osa Taru silmäterästä -sarjasta.

Vuorikiipeilijä vie tarinan itäiselle alueelle, vuorille. Tässä kirjasarjassa on kiinnostavaa päästä kurkistamaan näin suuresti toisistaan eroaviin miljöisiin. Kuten nyt kun siirryttiin upeista jylhistä metsistä karuihin vuoristoihin.

Vuorikiipeilijä on kauniisti kirjoitettu tarina, joka vie jännittävälle seikkailulle vuorikiipeilemään, sekä ahtautumaan mitä synkimpiin luoliin vuoren sisälle. Miranda, Lydia ja Sirkka on kolmikko, jonka seurassa tätä matkaa tekee mieluusti, sillä he kaikki ovat mukavan erilaisia. Lydian järkevyys, Sirkan leikkisyys ja Mirandan totisuus tasapainottavat toisiaan hyvin ja tekevät tarinasta kiinnostavan. 

Tämä kolmas osa oli yksi sarjan parhaista, vaikka en olisi uskonut, sillä vuoristo nyt ei ole miljöönä itselleni se kaikkein kiinnostavin, ja ahtaat luolat tuntuivat hyvinkin ahdistavalta paikalta. Vuoristostakin oli kuitenkin saatu todella kiinnostava paikka aikaiseksi kaikkine omine erikoisuuksineen. Tässä mielestäni kaikki päähenkilöt pääsivät myös loistamaan, tunnelma oli koukuttava ja juoni eteni mukavasti. 

Pidin kovasti siitä, että parantajan työtä ja kaikenlaista yrttien ja lääkeaineiden keräilyä kuvailtiin runsaasti karusta miljööstä huolimatta. Tämä oli kyllä myös surullisin osa, sillä kirjan loppupuolella tapahtui monta hirvittävää juonenkäännettä, joiden en olisi uskonut tapahtuvan. Iloista meininkiä ei siis juuri ole tiedossa tätä kirjaa lukiessa.

Vuorikiipeilijä, (Bergsklättraren. 2019)

Kustantamo S&S, 2019

Suom. Tuula Kojo

Kansi: Sami Saramäki

s.251

Stephanie Garber: Finale

 

Tella ja Scarlett ovat jo selvinneet monista koettelemuksista, mutta suurimmat taitavat silti olla vasta edessä. Kohtalot ovat vapautuneet korttipakasta ja kulkevat vapaina, tuhoja tehden. Keisarikunnan tulevaisuus on siis vaakalaudalla, ja nähtävästi on Tellan ja Scarlettin tehtävä puuttua tilanteeseen. On myös aika tehdä päätöksiä sydämenasioissa. Voiko kumpikaan luottaa rakastamaansa henkilöön? 

"Unet maistuivat musteelta, vereltä ja onnettomalta rakkaudelta."s.309

Finale on Caraval -trilogian päätösosa.

Tämä trilogia on ollut alusta alkaen upea, eikä tämä päätös jää aiempien osien varjoon. Itse asiassa, jos mahdollista, tämä on vielä huikeampi. Minun makuuni tämä on täydellinen. 

Finale on täynnä taikuutta, tuoksuja, pakahduttavia tunteita, värejä, vaarallisia houkutuksia, jännitystä ja kauniita sanoja. Caravalin maailmasta ei haluaisi poistua ja tuntuikin aika surulliselta kun kirja loppui. Onneksi Caravalin maailmaan pääsee vielä palaamaan Olipa kerran särkynyt sydän -trilogian kautta. 

Tällä kertaa kumpainenkin siskoksista saa suuren roolin, ja siinä samalla heidän ihastuksensa. Tunteita ja draamaa siis riittää rakkausrintamalla. Minusta ehdottomasti parasta oli edelleen Tellan suhdekiemurat. Ne ovat niin paljon tulisempia kuin Scarlettin. En voi sanoa, että jack olisi mitenkään mukava tyyppi, mutta huh, miten hänen tempauksensa tuovat kyllä mielenkiintoa asioihin. 

Itse juoni on myös täyttä timanttia. Kauniisti kirjoitettu tarina luo jälleen eteen upeat puitteet joissa tapahtuu niin järisyttäviä käänteitä, että tätä luki suunnilleen silmät pyöreinä koko ajan. Toinen toistaan jännempiä paljastuksia ja dramaattisia käänteitä löytyy läpi kirjan. Tämä kirja, ja koko trilogia on niin upean visuaalinen, että jos kaipaat satumaista taikamaailmaa täynnä yksityiskohtia suosittelen tarttumaan tähän trilogiaan. 

Finale, (Finale, 2019)

WSOY, 2019

Suom. Kaisa Kattelus

Kartta: Rhys Davies

s.403

Kate Morton: Hylätty puutarha

 

Cassandra saa yllättävän perinnön isoäidiltään Nelliltä. Hehän asuivat Australiassa, miksi siis isoäidillä on merenrantatalo Englannissa, josta tämä ei ole maininnut koskaan sanallakaan? Cassandra matkustaa Englantiin ja alkaa selvittää Nellin menneisyyttä, jossa salaisuuksia riittää.

"Cassandra käänteli homeisia sivuja varovasti jännityksen vallassa. Oliko Nell tehnyt sen mitä aikoi? Oliko hän saanut selville, kuka oli?"s.123

Hylätty puutarha kuljettaa lukijaa Australiassa ja Englannissa, pomppien eri aikatasoissa 1900-2005 vuosien välillä.

Mortonin kirjat ovat olleet lukulistallani ikuisuuden, sillä ne kaikki kuulostavat ihanilta. Lopulta päädyin aloittamaan tuotantoon tutustumisen tästä tämän kauniin nimen takia. 

En päässyt tarinan imuun ensi sivuilta lähtien, vaan vei melkein ensimmäiset 100 sivua, ennen kuin kiinnostus todella heräsi. Sen jälkeen kirjaa ei olisikaan malttanut laskea käsistään. En nimittäin lämmennyt Nellin hahmolle koko kirjan aikana, ja olenkin iloinen, ettei tarinaa kerrottu kovin paljon hänen kauttaan. Nell tuntui niin etäiseltä ja jotenkin kylmältä. En ymmärtänyt hänen jyrkkiä valintojaan alkuunkaan. Muutenkin tuntui siltä, että hänen hahmonsa sai kirjailijalta hyvin vähän arvostusta. Hänen niskaansa kun kaadettiin surutta kaikki ikävät asiat niitä selittelemättä, jotta isompi juoni toimisi. 

Sitten kirjaan tulikin kiinnostavampia hahmoja, hiljaa auki keriytyviä salaisuuksia, kirjallisuutta, taidetta, sumuisia katuja, kartano ja sen salaperäiset puutarhat. Tähän synkkään, onnettomien kohtaloiden täyteiseen tarinaan uppoutuu lopulta mukavasti. Iloisia hetkiä ei tästä kirjasta juuri kannata etsiä, sillä hahmojen elämä on kovaa ja dramaattista ja salaisuudet synkkääkin synkempiä. 

Viittaukset Kirjailija Burnettiin ja hänen kirjaansa Salainen puutarha, olivat ihania ja herättivät halun lukea kysyinen kirja pikimmiten. 

Hylätty puutarha, (The Forgotten Garden, 2008)

Bazar, 2014

Suom. Hilkka Pekkanen

s.669

Elina Pitkäkangas: Naraka

 

Dawei on palannut kotiseudulleen, mutta edes tuttu ympäristö ja ympärillä olevat läheiset eivät tuo rauhaa. Narakan synkkä työleiri ja siellä kärsivät ihmiset pyörivät taukoamatta päässä, ja asialle on tehtävä jotakin. Mutta kun Dawei sitten löytää itsensä keskeltä rautakapinaa, on edessä vaikeat päätökset. Kenen puolella taistella, jos kummallakin puolella on hänelle rakkaita ihmisiä?

"Kun juna nytkähti liikkeelle, riisuin kypärän ja nakkasin sen lattialle. Minua etoi. Näissä tunnelmissako meidän oli tarkoitus jatkaa? Ratakiskot kolahtelivat allani. Niiden tasaisesti kiihtyvä rytmi vahvisti meidän liikkuvan, mutta ilman maisemia oli vaikea sisäistää kaiken todella tapahtuvan."s.86

Naraka on kuvitteellisen Itä-Aasian tulevaisuuteen sijoittuvan Sang -duologin päätösosa.

Naraka täydentää ja syventää Sangissa alkanutta tarinaa, ja lopulta päättää sen upeasti. Narakassa mikään ei taida olla yksiselitteistä, vaan se tarjoaa ajatuksia herättävän tarinan täynnä upeita kohtauksia ja ajatuksia, joissa on monia puolia. Asiat eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja, niin kuin ei kirjan hahmotkaan. Juuri se tekeekin tästä kirjasta niin upean. Tämä ei päästä lukijaa helpolla, kertomalla, että tuo puoli on paha ja se kukistetaan onnistuneesti, jotta maailma ja ihmiset voivat taas hyvin. Vaan edessä on rikki repivä tarina ihmisistä, sillä ihmisiä on sodan kummallakin puolella. 

Kylläpä tämä tarina taas onnistui herättämään valtavasti tunteita. Se on niin kaunis, julma ja intensiivinen. Naraka on painostavan synkkä paikka, ja se todella onnistutaan kuvaamaan kirjassa sellaisena. Myös päähenkilöiden tunteet tulee loistavasti esiin. Rakkaus, hellyys, viha, inho... Hahmot ehtivät matkansa aikana kokemaan ja tuntemaan niin kovin paljon. Mutta kaiken synkkyyden keskeltä löytyy myös hyvyyttä, kuten Dray, jonka luonne on ihanan tyyni kaiken mylleryksenkin keskellä.

Tällä kertaa myös fantasia elementit pääsivät suurempaan rooliin. Kirja on myös edeltäjäänsä poliittisempi, ja siinä on jonkin verran sotastrategiointia, mutta ei liiaksi, sillä toimintaakin riittää. 

En suosittele lukemaan tätä kirjaa ennen Sangia, sillä muuten tästä ei kyllä saa läheskään niin paljon irti. Kuten Sunanin tapaaminen, joka oli minulle tärkeä ja yksi kirjan riipaisevimmista hetkistä, tuskin tarjoaisi lukijalleen juuri mitään, jos Sang ei olisi luettu. 

Naraka

WSOY, 2024

Kansi: Kaisu Sandberg

s.496