Lu Wenfu: Herkkusuu

Nuori Gao halveksii herkuttelevaa ahmattia Zhu Ziyetä, joka päivät pitkät ajelee riksalla kaupungin mahtavista ruokapaikoista toiseen.
Gao saa kommunistivallan alussa johtaakseen kuuluisan upean ravintolan, jossa tarjoillaan juuri Zhun makuun sopivaa kallista ja herkulllista herkkuruokaa, mutta koska hän vastustaa tälläistä elämäntapaa, alkaa hän muuttamaan ravintolaa koko kansalle sopivaksi.
Vuosien varrella, myös Gao ymmärtää, että ruualla on tärkeä merkitys, myös herkullisilla ja kalliimmilla ruuilla, mutta siinä vaiheessa huippu ravintolan ennalleen muuttaminen on jo melko vaikeaa.

Kiinasta kertovat kirjat kiinnostavat minua kovasti, koska elämänmeno siellä on hyvin erilaista ja lukeminen tälläisista asioista on mielenkiintoista. Herkkusuu on juuri sopivaa luettavaa tässä tapauksessa, sillä se on pullollaan ruokakulttuuria.
Herkkusuusta saisi varmasti paljon muutakin tietoa irti ja tarinaan voi syventyä monella eri tavalla. Sitä voi lukea kulttuurivallankumouksen kannalta keskittyen siihen tai niin kuin minä. Ruokaan, ihmisten tapoihin ja kiinalaiseen kulttuuriin.

Kirja on todella lyhyt ja nopeasti luettava, joten minkäänlaista kommunisti - kapitalisti ähkyä ei ehdi saada, vaikka ihmisten mielipiteisiin keskitytäänkin kirjassa aika paljon.

Ajat ehtivät vaihtelemaan kirjan juonessa paljon, joten monenlaisiin eri tilanteisiin ehditään pureutua. Välillä on köyhää ja välillä kansalla menee todella hyvin. Kuitenkin ruoka pysyy kokoajan mukana, vaikka muuttuen toki sekin tilamnteen mukaan ihmisille sopivaksi.

Suosittelen kirjaa kaikenlaisille lukijoille, sillä sitä voi lukea kevyenä kirjana tai syventyä enemmän ja pohtia kaikkia niitä monimuotoisia asioita joista kirja oikeastaan kertoo. Sillä tämä kirja on oikeasti paljon muutakin, kuin ruokaa, vaikka itse luinkin sitä lähinnä ruuan kannalta. Tämä johtuu siitä, ettei itseäni kiinnosta kauheasti tarinat kommunisteita, ja kapitalisteista tai siitä koska on parempi olla kapitalisti ja koska kommunisti, sillä kumpiakin hakattiin vähän vuorotellen. :D


Herkkusuu, (Meishijia, 1982)
WSOY, 1994
Suom. Marja Peltomaa
s. 160

Petra Hammesfahr: Syysuhri

Joka toinen vuosi syyskuun neljäntenätoista päivänä katoaa nuori nainen. Poliisi epäilee, että asialla on sarjamurhaaja. Ainoastaan yhdeltä vuodelta puuttuu kuvailuun sopiva kadonnut nainen.
Karen on nuori nainen joka raiskattiin 15 vuotiaana ja 16 vuotiaana hän tuli äidiksi. 18 vuotiaana hän joutui murhaajaksi ajettuaan miehen yli, mutta yrittää päästä tapahtumista yli, vierellään rikoksensa ainoa silminnäkijä Marko.

Syysuhrin alku oli mukaansatempaavaa luettavaa ja kiinnostus heräsi heti, mutta sitten kirja alkoikin junnaamaan paikallaan. Odotin alun perusteella todella mielenkiintoista kirjaa, mutta mielestäni tästä olisi voinut jättää aika paljon mielenkiinnotonta tekstiä pois. Suurimman osan ajasta lukeminen tökki pahasti ja odotin vain loppuratkaisua.

Kirjan henkilöt jäi aika pinnallisiksi, ja vaikka juoneen oli yritetty rakentaa hämäävä taarina, jottei murhaaja heti selviäisi, oli kirjan ratkaisu mielestäni liian läpinäkyvä.
Voisin joskus lukaista Hammesfahrilta jotakin muuta, sillä kirjoitustyyli oli ihan hyvä ja koukuttava, tässä vaan oli liikaa tekstiä, kun menoa ja meininkiä oli niin vähän.
Kirjasta ei myöskään jäänyt kovin uskottava vaikutelma, varmaan henkilöiden pinnallisuuden vuoksi.
Puuttumaan jäi myös paikkojen ja asioiden kuvailu, jollaisesta minä pidän kirjassa todella paljon.

Kirja ei siis ollut kovinkaan paljon minun makuuni, vaikka alku olikin loistava. Onkos joku teistä lukenut tämän ja onko ollut parempia kokemuksia?



Syysuhri, (Das Letzte Opfer, 2002)
Otava, 2004
Suom. Marja Kyrö
s. 416

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Allan Karlsson karkaa vanhainkodista päivänä jolloin täyttää sata vuotta, juuri ennen syntymäpäiväkahvejaan. Allan karkaa ikkunasta ja kävelee asemalle. Ennen bussiin astumistaan, hän saa käsiinsä matkalaukun, jonka päättää ottaa mukaansa. Laukun ryöstäminen saa hänen peräänsä poliisien lisäksi nyt myös roistot.
Allan on ehtinyt olemaan elämänsä aikana mukana erittäin monessa historiallisessa tapahtumassa.

Kirja kuulostaa nimensä perusteella todella hauskalta ja sopivalta piristykseltä synkkiin syyspäiviin. Kirja kertoo Allanin pakomatkasta, mutta sen ohella kerrotaan Allanin elämä pääpirteittäin lapsuudesta satavuotispäivään asti.
Sadassa vuodessa onkin maailmalla ehtinyt tapahtua todella paljon ja Allan on ollut mukana suunnilleen kaikessa. Hän on nähnyt niin sodat, kuin atomipommien keksimisetkin.
Kirja oli todella viihdyttävää luettavaa. Eniten pidin kirjan kohdissa, jossa kerrottiin satavuotiaan allanin karkumatkasta, sillä historiaan keskittyvät kappaleet olivat välillä turhan yksityiskohtaisia tai hitaita. Varsinkaan kappale jossa Allan matkusti Kiinassa ei ollut omia suosikkejani.

Allan oli luonteeltaan hauska, mutta jäin kuitenkin hiukan kaipaamaan jonkinlaisia mielipiteitä asioihin. Hän tuntui ottavan kaiken vähän liiankin tyynesti, mutta toisaaltaan se teki kirjasta todella kevyen, joten ei sitä voi kirjalle miinukseksi laskea. Kirjaa pitää vain lukea oikealla asenteella, sillä Allanin iloista mielentilaa ei hetkauta Himalajan ylitys, eikä työleirit, kunhan ruokaa, unta ja viinapaukun saa säännöllisesti.
Kyseiset viinapaukut tosin mainittiin mielestäni turhankin tiuhaan, mutta ehkä ne sitten olivat Allanille niin tärkeä asia. Niin kuin äsken sanoin, oikea asenne on tärkeä. Ei pidä todellakaan ottaa tätä kirjaa liian vakavasti.

Vauhtia kirjassa riittää alusta loppuun ja yllättäviä käänteitä tuli vastaan suunnilleen joka sivulla. Oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ja hauska kirja. Suosittelen.


Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann, 2009)
WSOY, 2010
Suom. Raija Rintamäki
s. 446

Seppo Saraspää: Aarniometsä

Pohjois-Suomessa löydetään metsästä murhattu mies. Keskusrikospoliisin tutkijat alkavat selvittämään sekavaa tilannetta. Kunnassa on käyty kiivasta taistoa metsureiden ja luonnonsuojelijoiden välillä siitä saako aarniometsää kaataa ja kun murhattu mies sattuu olemaan yhteismetsä yrityksen johtaja, kääntyvät epäilykset luonnonsuojelijoihin.

Aarniometsä oli ainoastaan 200 sivua pitkä, joten kovin syvällistä dekkaria en odottanut. En ole ennen lukenut Saraspäätä, mutta sain tämän kirjan ja sen aihe kuulosti mielenkiintoiselta.

Kirja oli ihan hyvä, ei mitenkään erikoinen, mutta luettava. Sen verran lyhyt kirja oli ettei kauhean kauaa ehtinyt arvuutella kuka murhaaja voisi olla, mutta täytenä yllätyksenä se kuitenkin tuli minulle.

Henkilöihin ei ikävä kyllä ehtinyt tutustua juuri ollenkaan, mikä minun silmissäni tekee kirjasta huonomman. Kirjassa kun oli kuitenkin monenlaisia hahmoja, niin olisi ollut kiva jos edes johonkin olisi saanut enemmän tuntumaa. Kaksi poliisia oli päähenkilöinä, mutta hekin jäivät erittäin pinnallisiksi, vaikka jonkinlaista luonnetta yritettiinkin luoda. Toisen poliisin kuvailu olisikin voinut jäädä vähemmälle, sillä itse en pitänyt hänen luonteestaan yhtään sen vähän perusteella mitä kirjassa kuvailtiin. :D

Oletteko te lukeneet Saraspäätä ja millaisia hänen muut kirjat ovat teistä olleet? Parempia? Huonompia?


Aarniometsä
Karisto, 1999
s. 200
Kannen suunnittelu: Niko Saikkonen

Liza Marklund: Uutispommi

Uutispommi aloittaa sarjan Annika Bengtzonin elämästä. Annika on iltapäivälehden tuore päälikkö ja hänen pitäisi saada toimitus rullaamaan. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä osa toimituksen porukasta on kateellisia Annikan korottamisesta pomoksi ja yrittävät loukata ja saada tämän eroamaan tehtävästään. Kun kaupungissa räjähtelee pommeja, tuntuu Annika pääsevän liiankin syvälle asian ytimeen, sillä hänen oma henkensä on vaarassa.

Uutispommi oli ensimmäinen lukemani kirja Marklundilta. Päätin koittaa jotain itselleni tuntematonta dekkari kirjailijaa ja koska pidän sarjoista koitin tätä. Kirjan alku ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Ajattelin, että tässä on nyt ihan liikaa iltapäivälehden työjuttuja, mutta siihen tottui aika pian ja voisin jopa ottaa piakkoin luettavaksi sarjan seuraavan osan.

Hiukan täytyy kansikuvasta valittaa, oli mielestäni aika tylsä ratkaisu läimäistä kirjailijan naama kanteen... Kansikuvahan ei toki kirjaa huononna, mutta itse jos olen vain katselemassa kivoja kirjoja ostettavaksi niin aika usein alan lukemaan takakantta jos kansi on mielenkiintoinen.

Seuraavasta osasta odotan jännityksellä, että onko siinä edelleen yhtä paljon "valittamista" Annikan johtaja paikan hankaluudesta... vähempikin riittäisi.


Uutispommi, (Sprängaren, 1998)
Otava, 2000
Suom. Outi Knuuttila
s. 382
Kannen kuvat: Elisabeth Ohlson

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about The Boy

Mad about The Boy on jatkoa tunnetuille Bridget Jones kirjoille. Bridget Jones on nyt reilu 50-vuotias kahden lapsen äiti, joka taistelee selvitäkseen lesken elämästä ja ollakseen hyvä äiti. Hän kamppailee myös  huomattavasti pienempien ongelmien kimpussa. Esimerkiksi teknologian. Tottakai kun kyse on Bridget Jonesista on myös treffailu ja miehen iskeminen erittäin suuressa roolissa.

Pidän Bridget Jones kirjoista todella paljon ja minua hieman arvelutti aloittaa tämä uusin kirja joka on kirjoitettu näin monta vuotta ensimmäisten jälkeen. Varsinkin, kun toisessa osassa ei jää mitään oikeastaan kesken eikä jatkoa välttämättä tarvittaisi. Mielenkiinnolla aloin siis kirjaa lukemaan selvittääkseni onko kirja mistään kotoisin.

Kyllä minä tykkäsin! Uutta väriä kirjaan toi Bridgetin lapset ja se, että hän on jo yli viisikymmentä ja äiti. Kuitenkin aikaisemmista kirjoista tunnetun Bridgetin tunnisti edelleen samaksi henkilöksi kuin aikaisemmin, eikä hän ollut liikaa muuttunut.

Bridgetin kommelluksista oli oikein hauska lukea, vaikka välillä olikin sellainen fiilis, että teknologiaa ja bridgetin ongelmia sen kanssa oli korostettu liikaa, myös loppu oli aika arvattavissa, mutta niin on todella monessa hömppä kirjassa, joten ei haittaa. :D Pääasia on, että lukiessa on hauskaa ja aivot saa heittää narikkaan tätä kirjaa lukiessa.

Vaikka Bridget jaksoi yhä naurattaa, en kaipaa enempää osia tähän sarjaan, vaikka luultavasti lukisin myös ne jos Fielding vielä jatkoa kirjoittaisi.


Bridget Jones - Mad about The Boy, (2013)
Otava, 2013
Suom. Annika Eräpuro
s. 441

Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi

Miss Farku-Suomi sijoittuu 1970-luvun lopun Ouluun. Kirjassa seurataan nuoren pojan Välden elämää. Välde on rakastunut luokkansa kauneimpaan tyttöön Pikeen ja haaveilee tästä läpi koko kirjan. Pike voittaa Miss Farkku-Suomi kilpailut, eikä osoitakkaan Väldeä kohtaan tämän toivomaa huomiota. Punk ja uusi aalto tekevät tuloaan ja Väldekin on mukana musiikin maailmassa.

Miss farkku-Suomesta on tehty elokuva, joka juuri vähän aikaa sitten tuli telkkaristakin, mutta jota itse en ole katsonut. Kuitenkin itse kirja on ollut jo jonkun aikaa lukulistalla ja löytyy omalta TBR100 listaltanikin.

Ensimmäisenä pitää sanoa, että en pidänyt päähenkilöstä Väldestä yhtään. Kirja itsessään oli hyvä. Kevyttä ja ymmärrettävää tekstiä. Hauskasti ja mielenkiintoisesti kuvailtua 70-lukua, joka piti mielenkiinnon yllä koko kirjan läpi. Paljon puhetta musiikista, josta itse en todellakaan kaikista ollut koskaan kuullutkaan, joten en osannut kovin hyvin kuvitella kirjan kaikkia kohtauksia, kun en oikeastaan tiennyt mistä puhutaan.

En kuitenkaan löydä kirjasta muuta huonoa, kuin Välden. Välde oli todella todella todella ärsyttävä. Hänen ajatusmaailma pisti välillä kiehumaan. Välillä taas hänen ajatuksensa kulki liiankin hienosti. Alussa sain hänestä käsityksen, että hän on vähän liian fiksun oloinen, mutta sitten tapahtui täyskäännös ja hän vaikutti ääliöltä koko loppu kirjan. :D


Miss Farkku-Suomi
Otava, 2003
s. 303