Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

Toimittaja Vatanen on työmatkalla työkaverinsa kanssa. Matkalla he törmäävät autollaan pieneen jäniksenpoikaseen. Vatanen ryntää metsään etsimään haavoittunutta jänistä. Tästä alkaa Vatasen uusi elämä. Hän on kyllästynyt vanhaan mitäänsanomattomaan ja tylsään elämäänsä, nalkuttavan vaimonsa kanssa.
Kirjassa seurataan Vatasen ja hänen uuden ystävänsä jäniksen seikkailuja ympäri Suomea ja hiukan ulkomaillakin.

Jäniksen vuosi on ollut jo kauan lukulistallani, mutta en ole aikaisemmin vain innostunut aloittamaan kirjaa. Nyt viimein luin tämän tunnetun kirjan, jonka lukemiseen ei paljon aikaa mennyt. Jäniksen vuosi on aika lyhyt ja kevyt, mutta täynnä tapahtumia. Kirja vaan menee eteenpäin tapahtumasta toiseen, ilman sen suurempia pohdiskeluja.
Vatanen on päähenkilö, joka on hyvin päättäväinen ja osaa tehdä käsillään yhtä sun toista. Vatanen jää kuitenkin jotenkin etäiseksi itselleni. Lukiessani päähäni syttyi kysymys miksi? Miksi Vatanen päättää luopua normaalista elämästään? Miten hän päätyy päätöksiin joita matkallaan tekee, niin että niiden eteen kannattaa nähdä niin paljon vaivaa, kuin Vatanen näkee? Asiat eivät oikein selviä kirjassa, kaikki vaan tapahtuu. Aluksi Vatasesta sai pehmon kuvan, mutta kirjan edetessä huomaa, hyvin miehekkään ja kovankin puolen hänessä.
Kirjan äärellä on kuitenkin helppo heittää muut ajatukset pois ja jos ei mieti liikaa, että kaikelle pitäisi olla jokin syy, on tarina oikein hyvä. Kirjassa on hauskoja kohtauksia, mutta myös hieman surullisempia, vaikkei missään vaiheessa minulle ainakaan tullut kovin surullista oloa lukemastani.
Kirjasta tehdyn elokuvan olen nähnyt useampaankin kertaan, mutta viime kerrasta on jo niin paljon aikaa, etten oikeen enää muista, kuin satunnaisia kohtauksia, joten en voi kirjan tapahtumia siihen verrata.


Jäniksen vuosi
WSOY, 1975
s.190
Kansi: Seppo Polameri

Haastevastauksia

Sain haasteen Jos vaikka lukisi... bogin Anulta. Kiitos paljon. :) 

Mikä kirja palaa mieleesi säännöllisin väliajoin?
Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo. Kirja teki minuun niin hyvän vaikutuksen, ettei se unohdu. :)

Minkä kirjan toivoisit mahdollisimman monen lukevan?
Ehkä jotain suomalaista. Suosittelen tällä kertaa yhtä suosikki kirjailijaani Timo Sandbergia, jolla on mielestäni todella loistava dekkari sarja. Ensimmäisen osan nimi on Kihokki.

Kenen kirjahahmon kanssa haluaisit olla parhaita kavereita tai kenen haluaisit olla poikaystäväsi/miehesi?
Voisin olla parhaita kavereita Himoshoppaaja kirjojen päähenkilön Beckyn kämppiksen Suzen kanssa, hänen kanssaan ei varmaan olisi tylsää.
 
Mikä on vakavin kirja, jonka olet lukenut?
Vakavin kirja voisi olla Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Siinä kirjassa ei hirveästi ilonhetkiä ollut ja päähenkilön ajatukset olivat vakavia.
 
Mikä kirja kuvaa sinua parhaiten lukijana?
Outi Pakkasen dekkarit kuvaavat todella hyvin tyyliäni, mutta toisaalta taas pidän myös kirjoista joissa nautiskellaan teetä suurissa kartanoissa tai esimerkiksi nälkäpeli -trilogiasta, joten tätä on kyllä todella vaikea päättää, kun pidän monen tyylisistä kirjoista.
 
Mikä on noloin kirja, jonka olet lukenut?
Ensimmäisenä tulee mieleen Ros Asquithin Skitsot veke kirja, jonka pikkuveljeni toi minulle kirjaston poistomyynnistä. Kirja oli eräänlainen sanakirja. Luin pätkän kirjasta pikkuveljelleni, joka vain hihitti hölmösti selitettyjä sanoja, joita olivat esimerkiksi penis ja finni.
 
Oletko lukenut kirjan, jota vanhempasi tai isovanhempasi ovat suositelleet? Minkä ja mitä pidit?
Kyselen vanhemmiltani todella usein kirja ideoita ja lainaan suurimman osan kirjoista joita luen heidän mahtavasta kirjavalikoimastaan. Yleensä pidän heidän suosittelemistaan kirjoista.
 
Ketkä ovat 3 lempikirjailijaasi ja miksi? 
1.Carlos Ruiz Zafón, Zafonin kirjat Tuulen varjo, Enkelipeli ja Taivasten vanki on on täynnä salaperäisiä mysteerejä, sumuisia kujia ja karmivia hahmoja. Surulliset, mutta salaperäiset tarinat ovat kirjoitettu todella upeasti.
2.Outi Pakkanen, Pakkasen kirjoissa pääsen aina tunnelmaan mukaan. Kirjoitustapa on todella uskottava ja hahmoihin tutustutaan hyvin. Rikos ei ole kirjassa pääasia, vaan kaikki muu ympärillä tapahtuva.
3.Anna-Leena Härkönen, Vaikka aiheet vaihtelevat kirjoissa, saa Härkönen kaiken kuulostamaan hyvältä. Härkösen kirjat ovat kevyitä ja nopeasti luettavia, mutta silti täynnä tunteita ja vaikeitakin asioita.
 
Varhaisin kirjamuistosi?
Ensimmäisiä jotka muistan hyvin on Eric Hillin Puppe kirjat, joita minulle luettiin pienenä ja joissa oli kivoja luukkuja joiden alle sai kurkkia. :D
 
Minkä kirjan olet aina halunnut lukea, mutta et ole lukenut vielä?
En varmaan ihan aina, mutta kauan kuitenkin olen halunnut lukea Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintyttären. Tein juuri TBR 100 listani ja tämä satu löytyy sieltä, joten eiköhän se pian tule luettua.

Haaste ei tällä kertaa lähde eteenpäin, kun olen sen jo niin monessa blogissa nähnyt, mutta jos joku on välistä jäänyt voi tietysti vastailla. :) 

Mario Puzo: Kummisetä

Kummisetä kertoo Don Corleonen perheestä. Don Corleon on yksi suurimmista mafian johtajista Amerikassa.

Mafia on minulle melko tuntematonta aluetta, en ole seurannut tarkoituksella mafiasta kertovia sarjoja, tai lukenut kirjoja. Joissakin ohjelmissa tai kirjoissa on voinut olla pieni ripaus mafia juttuja joukossa, mutta nyt halusin päästä aiheeseen kunnolla. Kummisetä on ystäväni yksi lempi elokuvista, joten päätin lukea kirjan, jonka pohjalta elokuva on tehty.
Lainasin kirjan vanhemmiltani ja se lojui hyllyssä odottamassa aika kauan. Kun viimein tartuin kirjaan, luin sen hyvällä mielellä loppuun saakka. Kummisetä oli parempi, kuin odotin. Don Corleone oli mielenkiintoinen ihminen. Raaka johtaja, mutta niin uskollinen ystävilleen ja perheelleen.
Corleonen perheen lisäksi kirjassa seurataan muidenkin hahmojen elämää. Kaikki hahmot kuitenkin liittyvät jollain taavoin Don Corleoneen tai johonkin muuhun hänen perheenjäseneen. Nämä muista ihmisistä kertovat kohdat olivat loistava osa kirjaa. Mielenkiinto pysyy minulla hyvin yllä, kun saan tutustua moneen hahmoon. Jossain kirjoissa liiallisen henkilömäärä on ärsyttävä, mutta Kummisedässä se ei haitannut, sillä se oli välttämätön osa kirjaa. Mafia perheen täytyy tuntea runsaasti erilaisia ihmisiä, eikä tälläista kuvaa välttämättä saisi ilman monien ihmisten esittelemistä. Oma lenpihahmoni on yksi Donin kolmesta pojasta Michael.
Kummisedässä seurataan mafia perheen eloa monen vuoden ajan. Monenlaista ehtii tapahtumaan ja Don Corleonen lapsuuteenkin päästään kurkistamaan tarinassa, jossa kerrotaan miten Donista tuli Don.
Kummisetä kertoo 1940-1950 -luvun New Yorkista. Kirjassa kuritetaan vaimoja, jos he tekevät miestensä mielestä jotakin väärää, kiristetään, petetään ja tapetaan. Kaikki tämä tehdään aina, jonkun Donin läheisen takia. Taisteluiden ohella tapahtui monia surulisia asioita, mutta olishan se odotettavissa, ettei Corleonenkaan perhe voi selvitä taistelusta ilman menetyksiä.


Kummisetä, (The Godfather, 1969)
WSOY
Suom. Pekka Hakala
s.489

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät

Aamu toimistolla vaikuttaa normaalilta. Rex Fortescuelle tarjoillaan teetä neiti Grosvenorin tekemänä, niin kuin yleensäkin. Äkkiä Herra Fortescue on suurien kouristusten vallassa ja hänet kiidätetään sairaalaan. Fortescue kuolee ja tapaus todetaan murhaksi. Fortescue on myrkytetty taksiinilla.
Pääepäilty on Fortescuen nuori vaimo, mutta kun vaimokin kuolee juotuaan murkytettyä teetä, on tapaus taas lähtöpisteessä. Neiti Marple lukee lehdestä Marjakuusimajan tapahtumista ja päättää lähteä paikalle tarjoamaan apuaan.

Salaperäiset rukiinjyvät on ensimmäinen lukemani neiti Marple kirja. Odotin kovasti, että pääsen lukemaan Marplen tavasta selvittää rikosta, mutta pettymyksekseni Marplen osa oli todella pieni. Marple ilmestyi kirjaan vasta puolessavälissä, joten epäilin, ettei hän olekaan kirjassa ollenkaan. Pääasiassa rikosta selvitti tutkija Neele. Neele oli mielestäni mielenkiintoinen tutkija, joten minua jopa hieman ärsytti, että Marple ilmestyi vain ilmoittamaan rikoksen ratkaisun. Kirja olisi ollut uskottavampi jos Neele olisi selvittänyt koko jutun.
Juoni oli hyvä ja lastenloruun liittyvät murhat tekivät kirjasta mielenkiintoisen. Varsinkin herra Fortescuen taskusta löytyneet rukiinjyvät pyörivät koko ajan mielessä, mutta ei ainakaan itsellenä ollut missään vaiheessa selvää kuka on murhaaja. Christie ei kuvaile kovinkaan paljon henkilöitä, mikä yleensä häiritsee minua kirjoissa, mutta hänen kirjoitustyyliin se sopii, sillä mielenkiintoa pitää yllä kussakin kirjassa oleva tutkija. Juonen käänteet ovat useimmiten herkullisia ja niitä kyllä jaksaa odottaa, sillä ne ovat todella yllätyksellisiä.
Vaikkei edes paikkoja kuvailla kovin monisanaisesti on tunnelmassa helppo pysyä. Englantilaiseen tapaan kirjaan kuuluu teen juontia ja marmelaadia. Luulen, että kirjan maisemat tulevat mieleen niin helposti, koska telkkarissa pyörii usein elokuvia, jotka ovat tehty Christien kirjoista. Jos en olisi ikinä nähnyt vilaustakaan näistä elokuvista, voisi kuvan rakentaminen olla haastavampaa. :)


Salaperäiset rukiinjyvät, (A Pocket Full of Rye, 1953 )
WSOY, 1956
Suom. Eila Pennanen
s.263
Päällyksen suunnittelu: Martti Ruokonen

Georges Simenon: Maigret ja hänen vainajansa

Maigret saa hätääntyneen puhelun poliisiaitoksen läheisestä kahvilasta. Soittaja on mies, joka väittää, että hänen perässään on ihmisiä joiden tarkoitus on tappaa hänet. Maigret lähettää yhden poliiseista tarkistamaan tilanteen kahvilaan, mutta hätääntynyt mies on jo lähtenyt. Päivän aikana Maigret saa monta puhelua ja viestiä kysyiseltä mieheltä, milloin mistäkin. Maigret laittaa kaikki mahdolliset poliisit etsimään miestä, mutta lopputulos on silti masentava.

Maigret ja hänen vainajansa kirjan kautta pääsin tutustumaan taas itselleni uuteen kirjailijaan, Georges Simenoniin.
Päähenkilö Maigret vaikuttaa mukavalta, vaikka ei näin lyhyessä kirjassa ehtinyt paljon kehenkään tutustua. Maigretista saa varmasti paremman käsityksen lukemalla lisää kirjoja, joissa hän on. Maigret kirjoja onkin netistä lukemien tietojen mukaan suomennettu huimat 73 kappaletta, joten jos innostuu, niin ei lukeminen ihan heti lopu.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ranskaan. Pieniä kahviloita ja epäilyttäviä hotelleje kierrellään rikollisia etsiessä. Pientä leikkisää kisaa tuntuu olevan ilmassa muutamien hahmojen välillä, kuka saakaan juttua eteenpäin nopeiten. Hahmot ja juonen kulku on leppoisaa, eikä se jää jumittamaan paikoilleen missään vaiheessa.
En usko, että näiden kirjojen lukujärjestyksellä on mitään väliä. Tämä ainakin oli mukavaa luettavaa, joten saatan myöhemmin tarttua johonkin toiseen Maigret kirjaan ja tutustua tuohon vielä aika hämäränpeittoon jääneeseen hahmoon.
Kirja ei kuitenkaan ollut kovin erikoinen, tai mieleenpainuva mukavuudestaan huolimatta. Nähtäväksi jää onko kaikki Maigret kirjat liian samanlaisia, vai onko Simenon keksinyt mielenkiintoisia ja toisistaan tarpeeksi eroavia juttuja tosiaan niin moneen kirjaan. :)


Maigret ja hänen vainajansa (Maigret et son mort, 1948)
Otava, 1954
Suom. Osmo Mäkeläinen
s. 248

Jose Luis Correa: Kuolema Las Palmasissa

Ricardo Blanco on nelikymppinen yksityisetsivä Las Palmasissa. Hänen pieneen toimistoonsa saapuu Ricardon silmää miellyttävä asiakas. Nuori Maria Arancha Manrique on tullut pyytämään apua poikaystävänsä kuoleman selvittämiseen. Poliisit ovat todenneet kuoleman itsemurhaksi, johon ei usko Maria eikä Ricardo.
Ricardon täytyy tutustua Marian elämään ja ystäviin, päästäkseen kiinni tehtäväänsä. Vaara tuntuu kuitenkin vaanivan aina selän takana.

Kuolema Las Palmasissa oli minulle täysin uusi tuttavuus. En ole lukenut muita Correan kirjoja ja tähänkin törmäsin sattumalta. En myöskään muista lukeneeni aikaisemmin espanjalaista dekkaria, joten tämä vaikutti mielenkiintoiselta.
Kirja on loistava välipala. Se on melko lyhyt ja kepeä. Päähenkilö Ricardo on hauska ja hänen seurassaan kirja liukuu eteenpäin, kuin siivillä. Juoni ei ollut erityisen erikoinen, eikä lopputulos kovin yllättävä. Minua laimea juoni ei kuitenkaan häirinnyt, sillä viihdyttäviä hetkiä oli paljon Ricardon kepeissä ajatuksissa. Muihin henkilöihin tutustuttiin vain pintapuolisesti, Ricardon selvittäessä juttua.
Kirjan takakannessa kehutaan, kuinka Ricardo rakastaa Las Palmasin elämänmenoa, mutta mielestäni siitä ei kirjassa kovin paljon kerrottu. Odotin enemmän aurinkomaan tunnelmaan pääsemistä, mutta aika vähäiseksi jäi. Tosin kirja on aika lyhyt, joten olisi ihme jos tälläisiin asioihin ehdittäisiin paljon perehtyä. Voi tietysti olla, etten vain itse päässyt aurinkoiseen tunnelmaan, kun ulkona sataa vettä ja maisemat ovat harmaat. :)
Kaikenkaikkiaan todella viihdyttävä kirja, joten kannattaa lukaista.


Kuolema Las Palmasissa (Quince dias de noviembre, 2003)
Helmi Kustannus, 2006
Suom.Tarja Härkönen
s.175

Qiu Xiaolong: Punaisen merkin tanssija

Feng on saapunut Yhdysvaltoihin laittomasti Kiinasta. Yhdysvalloissa järjestetään oikeudenkäyntiä, johon Fengiä tarvitaan todistajaksi. Feng suostuu jos hän saa vaimonsa luokseen Kiinasta.
Komisario Catherine Rohn lähetetään Shanghaihin hakemaan Fengin vaimoa. Helpolta vaikuttava tehtävä muuttuukin monimutkaiseksi, kun Fengin vaimo katoaa.
Poliisilaitoksen nouseva tähti Chen Cao määrätään tehtävän johtoon ja huolehtimaan Amerikkalaisvieraan viihtyvyydestä.
Chenin tehtävä ei ole helppo, sillä hänestä tuntuu, että rikoksen ei ole tarkoituskaan selvitä ja vastassa on kiinalainen mafia.

Aloitin vuoden 2014 ylikomisario Chen Caon toisen jutun parissa.
Punaisen merkin tanssija vie lukijan syvälle Kiinan kulttuuriin ja maisemiin. Itse rikoksen selvittäminen tuntuu olevan vasta toisella sijalla, joka on minun mieleeni. Amerikkalaiselle vieraalle yritetään tehdä mahdollisimman hyvä vaikutus Kiinasta. Jo ensimmäisessä kirjassa jonka luin kesällä, päästiin tutustumaan köyhiin oloihin. Tässä kirjassa kuvailtiin myös rikkaiden oloa, ja Catherinen kautta päästiin tutustumaan kalliiseen hotelliin ja loistaviin ravintoloihin.
Ruoka on yksi suuri asia joka kirjasta jää mieleen. Erikoisia Suomen kulttuurista eroavia ruokalajeja vilahteli kirjan sivuilla paljon. Viehettäviltä ja mielenkiintoisilta näyttävissä puutarhoissa juodaan herkullista teetä katsellen virtaavia puroja ja runon pätkät Chenin lausumina lisäävät tunnelmaa.
Upean tunnelman keskellä pysyvät kuitenkin raskaammatkin aiheet. Pakko abortit, yhden lapsen kulttuuri, pienet ja köyhät elintilat perheillä, sekä poliisien ja rikollisten yhteydet toisiinsa.
Henkilöstö on suunnilleen sama, kuin ensimmäisessä kirjassa. Uusina kasvoina ovat Catherine, Feng ja hänen vaimonsa, sekä muutamia muita. Chen on loistava päähenkilö. Hän on monipuolinen herkkien runojensa kanssa, mutta jääräpäinen ja taitava selvittäessään rikoksia.
Suosittelen lämpimästi lukemaan. Minut tuo kiehtova Kiinan kulttuuri ainakin vie mukanaan ja harvoin pääsee näin hyvin tunnelmaan mukaan. Varsinkin, kun aihe on itselleni ennestään melko tuntematon. :)


Punaisen merkin tanssija (The Character Dancer, 2002)
Otava, 2006
Suom. Leena Peltomaa
s.413
Kannen kuva: Sandi Fellman