Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät

Aamu toimistolla vaikuttaa normaalilta. Rex Fortescuelle tarjoillaan teetä neiti Grosvenorin tekemänä, niin kuin yleensäkin. Äkkiä Herra Fortescue on suurien kouristusten vallassa ja hänet kiidätetään sairaalaan. Fortescue kuolee ja tapaus todetaan murhaksi. Fortescue on myrkytetty taksiinilla.
Pääepäilty on Fortescuen nuori vaimo, mutta kun vaimokin kuolee juotuaan murkytettyä teetä, on tapaus taas lähtöpisteessä. Neiti Marple lukee lehdestä Marjakuusimajan tapahtumista ja päättää lähteä paikalle tarjoamaan apuaan.

Salaperäiset rukiinjyvät on ensimmäinen lukemani neiti Marple kirja. Odotin kovasti, että pääsen lukemaan Marplen tavasta selvittää rikosta, mutta pettymyksekseni Marplen osa oli todella pieni. Marple ilmestyi kirjaan vasta puolessavälissä, joten epäilin, ettei hän olekaan kirjassa ollenkaan. Pääasiassa rikosta selvitti tutkija Neele. Neele oli mielestäni mielenkiintoinen tutkija, joten minua jopa hieman ärsytti, että Marple ilmestyi vain ilmoittamaan rikoksen ratkaisun. Kirja olisi ollut uskottavampi jos Neele olisi selvittänyt koko jutun.
Juoni oli hyvä ja lastenloruun liittyvät murhat tekivät kirjasta mielenkiintoisen. Varsinkin herra Fortescuen taskusta löytyneet rukiinjyvät pyörivät koko ajan mielessä, mutta ei ainakaan itsellenä ollut missään vaiheessa selvää kuka on murhaaja. Christie ei kuvaile kovinkaan paljon henkilöitä, mikä yleensä häiritsee minua kirjoissa, mutta hänen kirjoitustyyliin se sopii, sillä mielenkiintoa pitää yllä kussakin kirjassa oleva tutkija. Juonen käänteet ovat useimmiten herkullisia ja niitä kyllä jaksaa odottaa, sillä ne ovat todella yllätyksellisiä.
Vaikkei edes paikkoja kuvailla kovin monisanaisesti on tunnelmassa helppo pysyä. Englantilaiseen tapaan kirjaan kuuluu teen juontia ja marmelaadia. Luulen, että kirjan maisemat tulevat mieleen niin helposti, koska telkkarissa pyörii usein elokuvia, jotka ovat tehty Christien kirjoista. Jos en olisi ikinä nähnyt vilaustakaan näistä elokuvista, voisi kuvan rakentaminen olla haastavampaa. :)


Salaperäiset rukiinjyvät, (A Pocket Full of Rye, 1953 )
WSOY, 1956
Suom. Eila Pennanen
s.263
Päällyksen suunnittelu: Martti Ruokonen

Georges Simenon: Maigret ja hänen vainajansa

Maigret saa hätääntyneen puhelun poliisiaitoksen läheisestä kahvilasta. Soittaja on mies, joka väittää, että hänen perässään on ihmisiä joiden tarkoitus on tappaa hänet. Maigret lähettää yhden poliiseista tarkistamaan tilanteen kahvilaan, mutta hätääntynyt mies on jo lähtenyt. Päivän aikana Maigret saa monta puhelua ja viestiä kysyiseltä mieheltä, milloin mistäkin. Maigret laittaa kaikki mahdolliset poliisit etsimään miestä, mutta lopputulos on silti masentava.

Maigret ja hänen vainajansa kirjan kautta pääsin tutustumaan taas itselleni uuteen kirjailijaan, Georges Simenoniin.
Päähenkilö Maigret vaikuttaa mukavalta, vaikka ei näin lyhyessä kirjassa ehtinyt paljon kehenkään tutustua. Maigretista saa varmasti paremman käsityksen lukemalla lisää kirjoja, joissa hän on. Maigret kirjoja onkin netistä lukemien tietojen mukaan suomennettu huimat 73 kappaletta, joten jos innostuu, niin ei lukeminen ihan heti lopu.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ranskaan. Pieniä kahviloita ja epäilyttäviä hotelleje kierrellään rikollisia etsiessä. Pientä leikkisää kisaa tuntuu olevan ilmassa muutamien hahmojen välillä, kuka saakaan juttua eteenpäin nopeiten. Hahmot ja juonen kulku on leppoisaa, eikä se jää jumittamaan paikoilleen missään vaiheessa.
En usko, että näiden kirjojen lukujärjestyksellä on mitään väliä. Tämä ainakin oli mukavaa luettavaa, joten saatan myöhemmin tarttua johonkin toiseen Maigret kirjaan ja tutustua tuohon vielä aika hämäränpeittoon jääneeseen hahmoon.
Kirja ei kuitenkaan ollut kovin erikoinen, tai mieleenpainuva mukavuudestaan huolimatta. Nähtäväksi jää onko kaikki Maigret kirjat liian samanlaisia, vai onko Simenon keksinyt mielenkiintoisia ja toisistaan tarpeeksi eroavia juttuja tosiaan niin moneen kirjaan. :)


Maigret ja hänen vainajansa (Maigret et son mort, 1948)
Otava, 1954
Suom. Osmo Mäkeläinen
s. 248

Jose Luis Correa: Kuolema Las Palmasissa

Ricardo Blanco on nelikymppinen yksityisetsivä Las Palmasissa. Hänen pieneen toimistoonsa saapuu Ricardon silmää miellyttävä asiakas. Nuori Maria Arancha Manrique on tullut pyytämään apua poikaystävänsä kuoleman selvittämiseen. Poliisit ovat todenneet kuoleman itsemurhaksi, johon ei usko Maria eikä Ricardo.
Ricardon täytyy tutustua Marian elämään ja ystäviin, päästäkseen kiinni tehtäväänsä. Vaara tuntuu kuitenkin vaanivan aina selän takana.

Kuolema Las Palmasissa oli minulle täysin uusi tuttavuus. En ole lukenut muita Correan kirjoja ja tähänkin törmäsin sattumalta. En myöskään muista lukeneeni aikaisemmin espanjalaista dekkaria, joten tämä vaikutti mielenkiintoiselta.
Kirja on loistava välipala. Se on melko lyhyt ja kepeä. Päähenkilö Ricardo on hauska ja hänen seurassaan kirja liukuu eteenpäin, kuin siivillä. Juoni ei ollut erityisen erikoinen, eikä lopputulos kovin yllättävä. Minua laimea juoni ei kuitenkaan häirinnyt, sillä viihdyttäviä hetkiä oli paljon Ricardon kepeissä ajatuksissa. Muihin henkilöihin tutustuttiin vain pintapuolisesti, Ricardon selvittäessä juttua.
Kirjan takakannessa kehutaan, kuinka Ricardo rakastaa Las Palmasin elämänmenoa, mutta mielestäni siitä ei kirjassa kovin paljon kerrottu. Odotin enemmän aurinkomaan tunnelmaan pääsemistä, mutta aika vähäiseksi jäi. Tosin kirja on aika lyhyt, joten olisi ihme jos tälläisiin asioihin ehdittäisiin paljon perehtyä. Voi tietysti olla, etten vain itse päässyt aurinkoiseen tunnelmaan, kun ulkona sataa vettä ja maisemat ovat harmaat. :)
Kaikenkaikkiaan todella viihdyttävä kirja, joten kannattaa lukaista.


Kuolema Las Palmasissa (Quince dias de noviembre, 2003)
Helmi Kustannus, 2006
Suom.Tarja Härkönen
s.175

Qiu Xiaolong: Punaisen merkin tanssija

Feng on saapunut Yhdysvaltoihin laittomasti Kiinasta. Yhdysvalloissa järjestetään oikeudenkäyntiä, johon Fengiä tarvitaan todistajaksi. Feng suostuu jos hän saa vaimonsa luokseen Kiinasta.
Komisario Catherine Rohn lähetetään Shanghaihin hakemaan Fengin vaimoa. Helpolta vaikuttava tehtävä muuttuukin monimutkaiseksi, kun Fengin vaimo katoaa.
Poliisilaitoksen nouseva tähti Chen Cao määrätään tehtävän johtoon ja huolehtimaan Amerikkalaisvieraan viihtyvyydestä.
Chenin tehtävä ei ole helppo, sillä hänestä tuntuu, että rikoksen ei ole tarkoituskaan selvitä ja vastassa on kiinalainen mafia.

Aloitin vuoden 2014 ylikomisario Chen Caon toisen jutun parissa.
Punaisen merkin tanssija vie lukijan syvälle Kiinan kulttuuriin ja maisemiin. Itse rikoksen selvittäminen tuntuu olevan vasta toisella sijalla, joka on minun mieleeni. Amerikkalaiselle vieraalle yritetään tehdä mahdollisimman hyvä vaikutus Kiinasta. Jo ensimmäisessä kirjassa jonka luin kesällä, päästiin tutustumaan köyhiin oloihin. Tässä kirjassa kuvailtiin myös rikkaiden oloa, ja Catherinen kautta päästiin tutustumaan kalliiseen hotelliin ja loistaviin ravintoloihin.
Ruoka on yksi suuri asia joka kirjasta jää mieleen. Erikoisia Suomen kulttuurista eroavia ruokalajeja vilahteli kirjan sivuilla paljon. Viehettäviltä ja mielenkiintoisilta näyttävissä puutarhoissa juodaan herkullista teetä katsellen virtaavia puroja ja runon pätkät Chenin lausumina lisäävät tunnelmaa.
Upean tunnelman keskellä pysyvät kuitenkin raskaammatkin aiheet. Pakko abortit, yhden lapsen kulttuuri, pienet ja köyhät elintilat perheillä, sekä poliisien ja rikollisten yhteydet toisiinsa.
Henkilöstö on suunnilleen sama, kuin ensimmäisessä kirjassa. Uusina kasvoina ovat Catherine, Feng ja hänen vaimonsa, sekä muutamia muita. Chen on loistava päähenkilö. Hän on monipuolinen herkkien runojensa kanssa, mutta jääräpäinen ja taitava selvittäessään rikoksia.
Suosittelen lämpimästi lukemaan. Minut tuo kiehtova Kiinan kulttuuri ainakin vie mukanaan ja harvoin pääsee näin hyvin tunnelmaan mukaan. Varsinkin, kun aihe on itselleni ennestään melko tuntematon. :)


Punaisen merkin tanssija (The Character Dancer, 2002)
Otava, 2006
Suom. Leena Peltomaa
s.413
Kannen kuva: Sandi Fellman

Outi Pakkanen: Toinen kerros

Anna Laineen ovikelloa soittaa uusi naapuri Vilma Saario.Vilma käyttäytyy hermostuneesti ja vaikuttaa pelokkaalta. Pian Vilma paljastaakin Annalle kuulevansa ääniä. Vilman perhesuhteet ovat yhtä sotkua. Hänen isänsä on naimisissa Vilman entisen koulukaverin kanssa ja äiti on aina keskittynyt auttamaan kaikkia muita, kuin tytärtään.
Kun Vilma sitten eräänä yönä soittaa Annan ovikelloa uudestaan, mutta täysin hädissään, ei ole kysymys enään harhoista. Anna Laine päätyy jälleen tonkimaan murhatapausta.

Outi Pakkanen on yksi Suosikkikirjailijoistani. Oikeastaan Pakkasen kirjojen takia ylipäätään innostuin kirjoista kovasti. Olin toki aikaisemminkin lukenut kirjoja, mutta en kovin intohimoisesti. Toinen kerros on 22. Pakkasen dekkari jonka olen lukenut. Uusin kirja Rakastaja on vielä lukematta.

Toisessa kerroksessa päästiin taas mukaan Anna Laineen elämään. Olen tästä todella iloinen, sillä Laine on todella loistava hahmo ja pidän eniten näistä kirjoista joissa hän on mukana.
Toinen kerros on hyvin samantapainen, kuin muutkin Pakkasen kirjat, mutta vie edelleen loistavasti mukanaan alusta loppuun. Eniten minua näissä kirjoissa koukuttaa kotoinen ja uskottava tarina. Murha tapahtuu vasta kun ihmisiin on tutustuttu. Rakastan hahmoihin tutustumista jos he ovat uskottavia ja Pakkanen osaa mielestäni luoda täydellisiä ja mielnkiintoisia hahmoja.
Syyllistä en osannut arvata, joten mielenkiinto pysyi koko kirjan ajan. Oikeastaan en edes odota syyllisen paljastumista Pakkasen kirjoissa, sillä itse tarina on paljon kiehtovampi.
Suurena plussana kirjan lopusta löytyy herkullisia reseptejä, joita Anna kokkailee kirjassa. Ruokaa tätä kirjaa lukiessa todellakin alkaa tekemään mieli.


Toinen kerros
Otava, 2012
S.366
Etukannen kuva: SKOY
Takakannen kuva: Katja Lösönen

Lisa R. Jones: Inside Out 2 -Sisälläni

Sisälläni on Inside out -trilogian toinen osa.
Eroottisten, mutta synkkien päiväkirjojen kirjoittaja Rebecca on edelleen kadoksissa. Sara McMillan taas ajautuu yhä syvemmälle Rebeccan elämään etsiessään tätä. Hän saa unelmiensa työn Rebeccan tilalle galleriaan ja päiväkirjoista tuttu hyvin määräilevä isäntä yrittää saada hänet myös leikkeihinsä Rebeccan tilalle.
Sara joutuu myös kamppailemaan menneisyytensä haamujen kanssa pohtiessaan mitä ja milloin kertoa asioista upealle mutta omia demonejaan kantavalle Chris Meritille.

Tässä kirjassa aletaan päästä syvemmälle hahmojen elämään ja mieliin. Saran menneisyyteen käsiksi pääseminen tuo kirjaan hieman mielenkiintoa ja jännitystä. Kirjassa on kuitenkin todella paljon jaarittelua. Samaa asiaa toistetaan kerta toisensa jälkeen, eikä asioissa tunnutan pääsevän eteenpäin millään. Juoni pyörii suurimmaksi osaksi Saran ja Chrisin suhteen ympärillä. Välillä Sara on täysin varma, että Chrisiin voi luottaa ja välillä hän taas on lähdössä samantein takaisiin omaan kotiinsa. Tämä kohtaus tuntuu tulevan vastaan turhankin monta kertaa. Jännittävimmät kohtaukset jäävät mielestäni aivan liian lyhyiksi ja ne unohdetaan melkein heti. Aivan kuin ne olisivat kirjan tavallisimpia ja jokapäiväisempiä kohtia, joihin ei sen enempää selitystä tarvittaisi.
Tarkoitukseni oli lukea tämä heti ensimmäisen osan jälkeen, sillä se loppui todella jännittävästi, mutta muutin mieltäni, sillä kohtaus jatkui tässä kirjassa aivan, kuin muutkin jännittävät kohtaukset, eli parin rivin nopealla selityksellä.
Kolmannesta osasta annettiin taas lopuksi hieman alkua ja odotan jännityksellä miten Saran ja Chrisin suhteen tulee käyvän, vaikka en mitään yllättävää odotakkaan. :)
Kirjan ulkoasu on tässäkin omaa silmää miellyttävä, joten taas plussaa siitä.


Sisälläni (Being Me, 2013)
Gummerus, 2013
S.419
Suom. Lasse Linna
Kannen suunnittelu: Eveliina Rusanen

Kate Jacobs: Lohturuokaa

Augusta "Gus" Simpson on kuuluisa televisiokokki. Gusilla on ollut monia omia ohjelmia elämänsä aikana ja katsojaluvut ovat olleet hyvät. Nyt tv-aseman johtajat uhkaavat lopettaa Gusin ohjelman ellei hän keksi kiinnostavaa uudistusta. Hänen harmikseen ohjelmaan päätetään lisätä toinenkin juontaja. Miss Espanja Carmen Vegas. Gusilla ja Carmenilla on lukuisia erimielisyyksiä asioista ja toimitatavoista.
Gus päättääkin yrittää pelastaa uransa tuomalla ohjelmaan myös tyttärensä Sabrinan ja Aimeen, naapurinsa Hannahin, Sabrinan entisn miehen Troyn, sekä apukokki Oliverin. Sekalainen joukko aiheuttaa paljon hämminkiä hääriessään keitiössä, mutta katsojat ovat mielissään.

Löysin kirppikseltä Lohturuokaa kirjan. Nimi ja kansi veivät heti mielenkiinnon ja odotukset nousivat korkeiksi, sillä luin hetki sitten Jacobsin kirjan Lankakaupan talven. Kirja oli hyvä, mutta odotukset olivat ihan liian korkealla. Tämän kirjan juoni taitaa unohtua aika nopeasti mielestäni, sillä se ei ollut kovinkaan erikoinen. Hyvin kirjoitettu ja jaksaa lukea ilman suurempaa miettimistä, eli perus hömppää. Lukeminen oli kivaa kunnes saapui loppu.... En pitänyt lopetuksesta yhtään. kaikki kävi ihan liian helposti. Ensin höpötetään 500 sivua ongelmia ja perus elämää ja sitten yhtäkkiä viimisillä sivuilla kaikki "hyvät hahmot" saavat loistavan tulevaisuuden ja "pahikset" kärsivät. Olisin toivonut hieman rauhallisempaa loppua tuon töksähdyksen tilalle. :D
hahmoista mieluisin oli Oliver. Sympaattinen, mutta ehkä hivenen tylsäkin. Hahmoja kirjasta löytyi todella monta, mutta kovin moneen ei perehdytty tarpeeksi, joten osasta tuli hieman sellaisnen olo, että ne ovat kirjassa turhaan.


Lohturuokaa (Comfort Food, 2008)
Gummerus
Suom. Päivi Pouttu-Deliere
s.522