Hirka on päätynyt itselleen täysin tuntemattomaan paikkaan, ilman mitään tuttua ja turvallista, ilman Rimeä. Turvassa hän ei silti ole, edes maassa, jonka piti olla hänen kaltaisilleen. Edelleen hän on ulkopuolinen, outo. Hirvittävien takaa-ajojen seurauksena Hirka saa vihiä siitä, kuka hän todella on.
"Mitä Hirka voisi tehdä? Tökkiä puutarhalapiolla?Hirka heitti lapion pois ja pudisteli itsekseen päätään. Tämä oli epätodellista. Hänen pitäisi lähteä. Odottipa ulkona kuka tahansa, se ei voinut olla pahempaa kuin olla täällä sisällä."s.80
Mätä on toinen osa Korpinkehät -trilogiasta.
Tämä jatko-osa oli keskeneräisenä kauan. Aloitin tämän lukemisen jo keväällä, mutta luin välissä ison joukon muita kirjoja, sillä tämän kirjan maailma ei vaan hoututellut. Vika ei ole tarinan kerronnassa, sillä se luistaa ongelmitta, mutta en voi mitään sille, että kun fantasiakirjaan ilmestyy liikaa tuliaseita ja muita nykypäivän keksintöjä, minun mielenkiintoni lopahtaa. Kaipasin kovasti takaisin Yminmaahan ja sen tarjoamaan elämäntapaan.
Mutta kyllä tästäkin osasta löytyi paljon hyvää. Oli loppujen lopuksi ihan mielenkiintoista lukea Hirkan selviytymisestä ihmisten joukossa kaiken uuden teknologian keskellä. Kaiken toiminnan, hieman liiallisen paikasta toiseen ravaamisen ja ammuskelun keskeltä löytyi myös ihan hauskoja kohtauksia. Pidin myös siitä, ettei Yminmaata jätetty tyystin taakse, sillä Rimen kautta myös sen maailman kuulumisiin päästään kurkistamaan.
Kaiken ensimmäisessä osassa tapahtuneen jälkeen, tämä tuntui myös huomattavasti hitaammin etenevältä. Muutamat kiinnostavat yksityiskohdat ja tarinaa eteenpäin vievät käänteet tästä löytyi, mutta muuten tämä oli enemmän tosiaan sellaista ympäriinsä ravaamista. Juttu jäi kuitenkin taas kiinnostavan kohtaan, ja haluan muutenkin lukea trilogian päätöksenkin, vaikka tämä sarja ei suosikkeihini kuulukaan.
Mätä, (Råta, 2014)
Jalava, 2017
Kansi ja kartta: Siri Pettersen
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist
s.501
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti