Mari Jungstedt: Suljettu huone

 

Gotlannissa järjestetään kierroksia tippukiviluolassa. Tällaiselle opastetulle kierrokselle osallistuu nainen, joka ei selviä luolasta pois elossa. Hänet löydetään vasta seuraavana aamuna surmattuna.

Anders Knutas kollegoineen tutkii tapausta. Karin on joutunut jäämään äitiyslomalle, mutta lapsen syntymän odottelu toimettomana ei huvita, niinpä hänkin tekee hieman tutkimuksia, ja saattaakin löytää jotakin kiinnostavaa menneisyydestä.

"Mutta nyt hän ei voinut olla lumoutumatta ympäristöstä: katon tippukivistä, jotka olivat tuhansia vuosia vanhoja, fossiileista ja niistä, joita kutsuttiin valuviksi kiviksi, seiniä ja kattoja myötäilevistä polveilevan pitkistä, kellanvalkoisista kivilaskoksista. Osa niistä näytti kivettyneiltä vesiputouksilta."s.34

Suljettu huone on seitsemästoista osa Gotlanti -dekkarisarjasta.

Suljettu huone tarjoaa luolia, murhia ja suhdedraamaa tiiviissä ja nopealukuisessa paketissa. 

Tällä kertaa tuntui siltä, ettei mihinkään asiaan keskitytty kunnolla. Murhaajan päähän yritettiin jälleen päästä tuttuun tapaan hänen ajatuksiaan kertomalla, mutta dekkarijuoni oli melkoisen löyhä tässä osassa. Vähän liikaa onnekkaita sattumia ja heppoisia motiiveja. 

Kuitenkin Knutaksen ja muiden tuttujen hahmojen kuulumisiin on aina mukava palata. Näin pitkässä sarjassa he todella ovat jo tuttuja lukijalleen. Karinin ja Knutaksen kuulumiset olivatkin taas kirjan parhautta, ja niitä oli mukava seurata. Toimittaja Johan sai myös osansa, mutta se tuntui taas sellaiselta pikapikaa kirjoitetulta väkisin väännetyltä juonikuviolta, jolla ei tuntunut olevan mitään tarkoitusta. 

Ei siis todellakaan sarjan parhaimmasta päästä tämä osa, mutta sellaista kevyttä ja mukavaa luettavaa kuitenkin.

Suljettu huone, (Det Slutna rummet, 2023)

Otava, 2023

Suom. Petri Stenman

s.287

Karin Erlandsson: Vuorikiipeilijä

 

Miranda, Sirkka ja Lydia ovat selvinneet pohjoisen satamakaupungin koettelemuksista, mutta vaara ei ole vielä ohi. Ilkeällä Iberiksellä on edelleen silmäterä, ja se on saatava häneltä pois, ennen kuin hän keksii jotakin uutta hirvittävää. Niinpä kolmikko lähtee itäisille  vuorille, joiden kylmät kiviset puitteet eivät ole etenkään Sirkalle mieleen. 

"-Vuorilla kaikki on rumempaa. Kaivokset ovat pimeitä, ja kapeilla käytävillä vain soihdut antavat valoa. Siellä unohtaa, millaista on hengittää raitista ilmaa. Kaikkialta löytyy venettäkin isompia hopeakimpaleita, mutta ei se riitä, vuoren sisällä mikään ei riitä."s.11

Vuorikiipeilijä on kolmas osa Taru silmäterästä -sarjasta.

Vuorikiipeilijä vie tarinan itäiselle alueelle, vuorille. Tässä kirjasarjassa on kiinnostavaa päästä kurkistamaan näin suuresti toisistaan eroaviin miljöisiin. Kuten nyt kun siirryttiin upeista jylhistä metsistä karuihin vuoristoihin.

Vuorikiipeilijä on kauniisti kirjoitettu tarina, joka vie jännittävälle seikkailulle vuorikiipeilemään, sekä ahtautumaan mitä synkimpiin luoliin vuoren sisälle. Miranda, Lydia ja Sirkka on kolmikko, jonka seurassa tätä matkaa tekee mieluusti, sillä he kaikki ovat mukavan erilaisia. Lydian järkevyys, Sirkan leikkisyys ja Mirandan totisuus tasapainottavat toisiaan hyvin ja tekevät tarinasta kiinnostavan. 

Tämä kolmas osa oli yksi sarjan parhaista, vaikka en olisi uskonut, sillä vuoristo nyt ei ole miljöönä itselleni se kaikkein kiinnostavin, ja ahtaat luolat tuntuivat hyvinkin ahdistavalta paikalta. Vuoristostakin oli kuitenkin saatu todella kiinnostava paikka aikaiseksi kaikkine omine erikoisuuksineen. Tässä mielestäni kaikki päähenkilöt pääsivät myös loistamaan, tunnelma oli koukuttava ja juoni eteni mukavasti. 

Pidin kovasti siitä, että parantajan työtä ja kaikenlaista yrttien ja lääkeaineiden keräilyä kuvailtiin runsaasti karusta miljööstä huolimatta. Tämä oli kyllä myös surullisin osa, sillä kirjan loppupuolella tapahtui monta hirvittävää juonenkäännettä, joiden en olisi uskonut tapahtuvan. Iloista meininkiä ei siis juuri ole tiedossa tätä kirjaa lukiessa.

Vuorikiipeilijä, (Bergsklättraren. 2019)

Kustantamo S&S, 2019

Suom. Tuula Kojo

Kansi: Sami Saramäki

s.251

Stephanie Garber: Finale

 

Tella ja Scarlett ovat jo selvinneet monista koettelemuksista, mutta suurimmat taitavat silti olla vasta edessä. Kohtalot ovat vapautuneet korttipakasta ja kulkevat vapaina, tuhoja tehden. Keisarikunnan tulevaisuus on siis vaakalaudalla, ja nähtävästi on Tellan ja Scarlettin tehtävä puuttua tilanteeseen. On myös aika tehdä päätöksiä sydämenasioissa. Voiko kumpikaan luottaa rakastamaansa henkilöön? 

"Unet maistuivat musteelta, vereltä ja onnettomalta rakkaudelta."s.309

Finale on Caraval -trilogian päätösosa.

Tämä trilogia on ollut alusta alkaen upea, eikä tämä päätös jää aiempien osien varjoon. Itse asiassa, jos mahdollista, tämä on vielä huikeampi. Minun makuuni tämä on täydellinen. 

Finale on täynnä taikuutta, tuoksuja, pakahduttavia tunteita, värejä, vaarallisia houkutuksia, jännitystä ja kauniita sanoja. Caravalin maailmasta ei haluaisi poistua ja tuntuikin aika surulliselta kun kirja loppui. Onneksi Caravalin maailmaan pääsee vielä palaamaan Olipa kerran särkynyt sydän -trilogian kautta. 

Tällä kertaa kumpainenkin siskoksista saa suuren roolin, ja siinä samalla heidän ihastuksensa. Tunteita ja draamaa siis riittää rakkausrintamalla. Minusta ehdottomasti parasta oli edelleen Tellan suhdekiemurat. Ne ovat niin paljon tulisempia kuin Scarlettin. En voi sanoa, että jack olisi mitenkään mukava tyyppi, mutta huh, miten hänen tempauksensa tuovat kyllä mielenkiintoa asioihin. 

Itse juoni on myös täyttä timanttia. Kauniisti kirjoitettu tarina luo jälleen eteen upeat puitteet joissa tapahtuu niin järisyttäviä käänteitä, että tätä luki suunnilleen silmät pyöreinä koko ajan. Toinen toistaan jännempiä paljastuksia ja dramaattisia käänteitä löytyy läpi kirjan. Tämä kirja, ja koko trilogia on niin upean visuaalinen, että jos kaipaat satumaista taikamaailmaa täynnä yksityiskohtia suosittelen tarttumaan tähän trilogiaan. 

Finale, (Finale, 2019)

WSOY, 2019

Suom. Kaisa Kattelus

Kartta: Rhys Davies

s.403

Kate Morton: Hylätty puutarha

 

Cassandra saa yllättävän perinnön isoäidiltään Nelliltä. Hehän asuivat Australiassa, miksi siis isoäidillä on merenrantatalo Englannissa, josta tämä ei ole maininnut koskaan sanallakaan? Cassandra matkustaa Englantiin ja alkaa selvittää Nellin menneisyyttä, jossa salaisuuksia riittää.

"Cassandra käänteli homeisia sivuja varovasti jännityksen vallassa. Oliko Nell tehnyt sen mitä aikoi? Oliko hän saanut selville, kuka oli?"s.123

Hylätty puutarha kuljettaa lukijaa Australiassa ja Englannissa, pomppien eri aikatasoissa 1900-2005 vuosien välillä.

Mortonin kirjat ovat olleet lukulistallani ikuisuuden, sillä ne kaikki kuulostavat ihanilta. Lopulta päädyin aloittamaan tuotantoon tutustumisen tästä tämän kauniin nimen takia. 

En päässyt tarinan imuun ensi sivuilta lähtien, vaan vei melkein ensimmäiset 100 sivua, ennen kuin kiinnostus todella heräsi. Sen jälkeen kirjaa ei olisikaan malttanut laskea käsistään. En nimittäin lämmennyt Nellin hahmolle koko kirjan aikana, ja olenkin iloinen, ettei tarinaa kerrottu kovin paljon hänen kauttaan. Nell tuntui niin etäiseltä ja jotenkin kylmältä. En ymmärtänyt hänen jyrkkiä valintojaan alkuunkaan. Muutenkin tuntui siltä, että hänen hahmonsa sai kirjailijalta hyvin vähän arvostusta. Hänen niskaansa kun kaadettiin surutta kaikki ikävät asiat niitä selittelemättä, jotta isompi juoni toimisi. 

Sitten kirjaan tulikin kiinnostavampia hahmoja, hiljaa auki keriytyviä salaisuuksia, kirjallisuutta, taidetta, sumuisia katuja, kartano ja sen salaperäiset puutarhat. Tähän synkkään, onnettomien kohtaloiden täyteiseen tarinaan uppoutuu lopulta mukavasti. Iloisia hetkiä ei tästä kirjasta juuri kannata etsiä, sillä hahmojen elämä on kovaa ja dramaattista ja salaisuudet synkkääkin synkempiä. 

Viittaukset Kirjailija Burnettiin ja hänen kirjaansa Salainen puutarha, olivat ihania ja herättivät halun lukea kysyinen kirja pikimmiten. 

Hylätty puutarha, (The Forgotten Garden, 2008)

Bazar, 2014

Suom. Hilkka Pekkanen

s.669

Elina Pitkäkangas: Naraka

 

Dawei on palannut kotiseudulleen, mutta edes tuttu ympäristö ja ympärillä olevat läheiset eivät tuo rauhaa. Narakan synkkä työleiri ja siellä kärsivät ihmiset pyörivät taukoamatta päässä, ja asialle on tehtävä jotakin. Mutta kun Dawei sitten löytää itsensä keskeltä rautakapinaa, on edessä vaikeat päätökset. Kenen puolella taistella, jos kummallakin puolella on hänelle rakkaita ihmisiä?

"Kun juna nytkähti liikkeelle, riisuin kypärän ja nakkasin sen lattialle. Minua etoi. Näissä tunnelmissako meidän oli tarkoitus jatkaa? Ratakiskot kolahtelivat allani. Niiden tasaisesti kiihtyvä rytmi vahvisti meidän liikkuvan, mutta ilman maisemia oli vaikea sisäistää kaiken todella tapahtuvan."s.86

Naraka on kuvitteellisen Itä-Aasian tulevaisuuteen sijoittuvan Sang -duologin päätösosa.

Naraka täydentää ja syventää Sangissa alkanutta tarinaa, ja lopulta päättää sen upeasti. Narakassa mikään ei taida olla yksiselitteistä, vaan se tarjoaa ajatuksia herättävän tarinan täynnä upeita kohtauksia ja ajatuksia, joissa on monia puolia. Asiat eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja, niin kuin ei kirjan hahmotkaan. Juuri se tekeekin tästä kirjasta niin upean. Tämä ei päästä lukijaa helpolla, kertomalla, että tuo puoli on paha ja se kukistetaan onnistuneesti, jotta maailma ja ihmiset voivat taas hyvin. Vaan edessä on rikki repivä tarina ihmisistä, sillä ihmisiä on sodan kummallakin puolella. 

Kylläpä tämä tarina taas onnistui herättämään valtavasti tunteita. Se on niin kaunis, julma ja intensiivinen. Naraka on painostavan synkkä paikka, ja se todella onnistutaan kuvaamaan kirjassa sellaisena. Myös päähenkilöiden tunteet tulee loistavasti esiin. Rakkaus, hellyys, viha, inho... Hahmot ehtivät matkansa aikana kokemaan ja tuntemaan niin kovin paljon. Mutta kaiken synkkyyden keskeltä löytyy myös hyvyyttä, kuten Dray, jonka luonne on ihanan tyyni kaiken mylleryksenkin keskellä.

Tällä kertaa myös fantasia elementit pääsivät suurempaan rooliin. Kirja on myös edeltäjäänsä poliittisempi, ja siinä on jonkin verran sotastrategiointia, mutta ei liiaksi, sillä toimintaakin riittää. 

En suosittele lukemaan tätä kirjaa ennen Sangia, sillä muuten tästä ei kyllä saa läheskään niin paljon irti. Kuten Sunanin tapaaminen, joka oli minulle tärkeä ja yksi kirjan riipaisevimmista hetkistä, tuskin tarjoaisi lukijalleen juuri mitään, jos Sang ei olisi luettu. 

Naraka

WSOY, 2024

Kansi: Kaisu Sandberg

s.496

Siri Pettersen: Mätä

 

Hirka on päätynyt itselleen täysin tuntemattomaan paikkaan, ilman mitään tuttua ja turvallista, ilman Rimeä. Turvassa hän ei silti ole, edes maassa, jonka piti olla hänen kaltaisilleen. Edelleen hän on ulkopuolinen, outo. Hirvittävien takaa-ajojen seurauksena Hirka saa vihiä siitä, kuka hän todella on.

"Mitä Hirka voisi tehdä? Tökkiä puutarhalapiolla?Hirka heitti lapion pois ja pudisteli itsekseen päätään. Tämä oli epätodellista. Hänen pitäisi lähteä. Odottipa ulkona kuka tahansa, se ei voinut olla pahempaa kuin olla täällä sisällä."s.80

Mätä on toinen osa Korpinkehät -trilogiasta.

Tämä jatko-osa oli keskeneräisenä kauan. Aloitin tämän lukemisen jo keväällä, mutta luin välissä ison joukon muita kirjoja, sillä tämän kirjan maailma ei vaan hoututellut. Vika ei ole tarinan kerronnassa, sillä se luistaa ongelmitta, mutta en voi mitään sille, että kun fantasiakirjaan ilmestyy liikaa tuliaseita ja muita nykypäivän keksintöjä, minun mielenkiintoni lopahtaa. Kaipasin kovasti takaisin Yminmaahan ja sen tarjoamaan elämäntapaan. 

Mutta kyllä tästäkin osasta löytyi paljon hyvää. Oli loppujen lopuksi ihan mielenkiintoista lukea Hirkan selviytymisestä ihmisten joukossa kaiken uuden teknologian keskellä. Kaiken toiminnan, hieman liiallisen paikasta toiseen ravaamisen ja ammuskelun keskeltä löytyi myös ihan hauskoja kohtauksia. Pidin myös siitä, ettei Yminmaata jätetty tyystin taakse, sillä Rimen kautta myös sen maailman kuulumisiin päästään kurkistamaan.

Kaiken ensimmäisessä osassa tapahtuneen jälkeen, tämä tuntui myös huomattavasti hitaammin etenevältä. Muutamat kiinnostavat yksityiskohdat ja tarinaa eteenpäin vievät käänteet tästä löytyi, mutta muuten tämä oli enemmän tosiaan sellaista ympäriinsä ravaamista. Juttu jäi kuitenkin taas kiinnostavan kohtaan, ja haluan muutenkin lukea trilogian päätöksenkin, vaikka tämä sarja ei suosikkeihini kuulukaan.

Mätä, (Råta, 2014)

Jalava, 2017

Kansi ja kartta: Siri Pettersen

Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

s.501

Jenny Fagerlund: Kesän suuret ja pienet salaisuudet

 

Moa perii isoäitinsä asunnon. Asunto on kulahtanut, mutta hyvällä paikalla. Tosin ei sellaisella paikalla, johon he yhdessä miesystävänsä Rubenin kanssa ovat suunnitelleet muuttavansa. Niinpä asunto on myytävä. Moa alkaa viettää aikaa asunnolla, sillä se helpottaa paikan kuntoon laittamista. Yllättäen Moa alkaa saada isoäidiltään kirjeitä, jotka paljastavat niin isoäidin salaisuuksia kuin herättelevät ajatuksia moan omasta elämästä. Huomaamattaan Moa alkaa nähdä elämänsä aivan uudesta kulmasta.

"Hän mietti mummin kirjettä. Mummi oli pyytänyt, että hän kävisi kaiken kunnolla läpi. Moa huokaisi, nousi sängyltä ja avasi vaatekaapin."s.64

Kesän suuret ja pienet salaisuudet on kertakaikkisen ihana viihdekirja! Yleensä minua ärsyttää suuresti kirjoissa juonenkäänteet, jotka selviäisivät sillä, että ihmiset vain viitsisivät puhua toisilleen, mutta tässä kirjassa se ei ärsyttänyt, vaikka oikeastaan koko juoni rakentui sille, että kaikilla hahmoilla oli salaisuuksia. 

Kirjan tunnelma on lempeän kaunis. Moan elämää ja itsensä löytämisen matkaa on ihana seurata, ja viihdyin tarinan parissa loistavasti. Tästä tuli hetkessä yksi lemppareistani viihdekirjojen joukossa. Kirjassa on paljon arkea ja ihan normaalia elämää, mutta myös pikkuhiljaa auki punoutuvia salaisuuksia menneisyydestä. Kirja muistuttaa lempeästi siitä, että vaikka lähimmäisesi ei aina valittaisi jostakin, voi hän silti käydä läpi monenlaista elämässään, hyvinkin vaikeita asioita. Samalla tämä tarjoaa kauniin tarinan suunnan muutoksesta, vaikka kaikki periaatteessa olisikin hyvin. Tarinasta löytyy myös villakoira, joka ihastuttaa pelkällä olemassaolollaan.

Kesän suuret ja pienet salaisuudet, (Mitt hemliga liv, 2020)

Gummerus, 2022

Suom. Antti Saarilahti

Kannen suunnittelu: Emma Graves

s.304

Holly Black: Julma prinssi

 

Jude on elänyt jo vuosia keijumaailmassa, johon hänet lapsena kaapattiin siskoineen. Keijumaailma ei ole ihmiselle helppo paikka elää, sillä ihmisiä halveksutaan, ja keijumaailman monet houkutukset pistävät helposti pään pyörälle, pahimmassa tapauksessa ne voivat johtaa jopa kuolemaan. Jude päätyy kuitenkin mukaan keijujen hovin juonitteluihin, jotka johtavat kohti pelottavia käänteitä. 

"Vihaan heitä. Vihaan heitä kaikkia niin paljon. Hetkeen en tunne kuin hehkuvaa raivoa, joka polttaa kaikki ajatukseni tuhkaksi. Vedän peitettä tiukemmin harteideni ympärille tärisevin käsin ja annan Locken johdattaa minut metsään."s.105

Julma prinssi aloittaa Ilman väki -sarjan.

Tämän kirjan luettuani ajatukseni keijuista ja keijumaailmasta on hyvin erilainen kuin ennen kirjaa. Kirjan nimessä oleva julma-sana kuvaa paljon muutakin kuin pelkkää prinssiä. Keijut eivät tunnu olevan erityisen lämmintä ja hyväsydämistä porukkaa, sillä oveluus, julmuus, viekoittelu, murhat, kostot ja muut yhtä positiiviset asiat täyttävät heidän arkeaan kaiken juhlinnan ohella tietysti. Keijujen ulkonäkö yllätti myös, samoin kuin ruokakuvailut sun muut yksityiskohdat, jotka luovat keijumaailmasta ja sen asukkaista synkän kuvan. 

Jude on päähenkilö, jonka ajatukset eivät ihan ymmärrettävästi ole erityisen lämpimiä. Onhan hän kasvanut halveksittuna keijujen joukossa. Oli hän kuinka hyvä tahansa, arvostusta ei heruisi. Tuo kovakuorinen, vihainen ja synkkä päähenkilö tekee kirjasta mahtavan. Minusta hänen hahmostaan on saatu niin paljon kaikkea esiin, vaikka sellainen itsekeskeinen vihaisuus onkin eniten esillä. Taustalla häilyy niin paljon muutakin, joka tulee esiin hänen teoissaan. 

Keijumaailma on myös kiinnostava paikka ja olisin sen yksityiskohdista mieluusti lukenut paljon lisääkin, mutta maailmanrakennuksesta oli kaikki pitemmät selostukset jätetty pois ja lukijan on pärjättävä pienemmillä yksityiskohdilla, joita sentään onneksi riittää. Fantasiakirjaksi tämä onkin melko lyhyt ja nopealukuinen. Kirja loppuu mielenkiintoisesti ja saa odottamaan lisää. 

P.S. Pysykäähän kaukana jos keiju sattuu tarjoamaan omenaa.

Julma prinssi, (The Cruel Prince, 2018)

Karisto, 2024

Suom. Suvi Kauppila

s.359

Elly Griffiths: Korppikuningas

 

Arkeologi Ruth Galloway saa kuulla entisen opiskelukaverinsa kuolemasta. Uutinen järkyttää, mutta vielä enemmän hän kauhistuu saadessaan tietää tämän löytäneen jotakin suurta ja merkittävää juuri ennen kuolemaansa. Ruth lähtee Blackpooliin tutustumaan tähän mystiseen löytöön, mutta saa kohdata ahdistavaa uhkailua ja vastustusta. Miksi löytöä ei haluta tutkia, ja oliko ystävän kuolema sittenkaan onnettomuus?

"Kirjassa kerrotaan, että korppeja on kauan pidetty huonona enteenä niiden mustan höyhenpeitteen, raakkuvan äänen ja raadonsyönnin takia. Kiva, Ruth ajattelee. Ehkä en hanki sellaista lemmikiksi."s.56

Korppikuningas on Ruth Galloway -dekkarisarjan viides osa. 

Arkeologiaa, historiaa ja nykypäivän rikoksia on jälleen tarjolla kun Ruth paneutuu uuden löydön pariin. Tuttuun tapaan hän ja komisario Nelson päätyvät uuden nykypäivään sijoittuvan rikoksen pyörteisiin arkeologisen löydön kautta. Tällä kertaa tosin sarjasta tutut Norfolkin maisemat vaihtuvat tilapäisesti Blackpoolin huvipuistokaupunkiin.

Ruthista on tullut jo hyvä tuttu ja oli mukava palata hänen elämänsä pariin. Kirja on tasapainoinen kokonaisuus sujuvaa viihdettä, joka tarjoaa suhdekiemuroita, lapsiarjen ja työn yhdistämistä, arkeologiaa ja viharyhmiä. Höysteenä on juuri sopivasti mystisyyttä ja taruja. 

Sarjan muiden osien tapaan tämänkin tarinan loppuhuipentuma on hurja ja täynnä jännitystä. Vaikka olenkin jo ollut sitä mieltä, että ehkä ihan aina Ruthin ei olisi uskottavaa päätyä kirjan lopussa niin täpäriin tilanteisiin. 

Korppikuningas, (Dying Fall, 2013)

Tammi, 2019

Suom. Anna Kangasmaa

s.372