Anu Joenpolvi: Helleöitä ja entisiä heiloja

 

Nelli lupautuu Rantakylään hoitamaan sairastelevan Pauli-enonsa kanoja, hevosta ja kissaa. Tehtävä jännittää, mutta onneksi Rantakylässä asuu auttavaisia ihmisiä, jos tarvetta ilmenee. Ei aikaakaan kun Nella on solahtanut osaksi Rantakylän arkea, onpa pian saanut kesätyöpaikankin eläintenhoidon ohelle, eikä sinkkumiehistäkään tunnu olevan puutetta. 

"Painoin pääni hänen rinnalleen ja kuulin sydämen rauhalliset lyönnit. Ruumiinlämmön jakaminen Suomen arktisessa suvessa on järkevää, oli viimeinen selkeä ajatukseni."s.162

Helleöitä ja entisiä heiloja on maalaisromanttisen Rantakylä -sarjan neljäs osa, mutta toimii mainiosti myös itsenäisenä kirjana. 

Kesä on ohi, mutta vielä oli pakko matkata kerran Rantakylään, jonka ihanat maalaismaisemat ovat tehneet vaikutuksen tähän lukijaan. Tälläkin kertaa kesäinen maaseutu ihanine hahmoineen ja eläimineen heräsi eloon kirjan sivuilla. Unohtamatta kahvila Äkkipyssäystä.

Tällä kertaa ääneen pääsee Nelli, joka on mainio hahmo. Rohkeasti uuteen tarttuva nainen, joka uskaltaa kyseenalaistaa tekemiään valintoja ja miettiä asioita uudestaan, jos jokin ei tunnu hyvältä. 

Tämä on lämminhenkinen tarina, jossa romantiikkaa on, mutta ei liikaa. Suhdekiemurat eivät siis valtaa liikaa tilaa, vaan suureen rooliin pääsee arki monenlaisine kommelluksineen. Monesti hymyilytti sekä Nellin itse aiheuttamat, että hänelle sattuneet tapaukset. Koettiin tässä eräs surullisempikin tapahtuma, sillä Nellillä ei aina meni kaikki aivan putkeen. Pidin myös pienen roolin saavasta Pauli-enoon liittyvästä sivujuonesta. Oikein mainio ja viihdyttävä kokonaisuus siis taas. Rantakylään toivon palaavani vielä monen monta kertaa, sillä näiden leppoisa, hyväntyylinen tarina vie mennessään, ja pidän näiden kirjoitustyylistä. 

Helleöitä ja entisiä heiloja

Karisto, 2024

Kansi: Laura Noponen

s.316

Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka

 

Talvi on saapunut Kielisen kylään. Pakkanen paukkuu, mutta Olavia se ei haittaa. Hän luistelee järvellä ja nauttii olostaan. Sitten tapahtuu omituisisa asioita järvellä, ja sinne meno kielletään ehdottomasti. Olavin on kuitenkin vaikea pysyä poissa järveltä. Aivan kuin joku kutsuisi häntä jään alta.

"Vesi vihloi ihoa jäätäkin kylmempänä ja koko vartalo tuntui kohmettuvan hirvittävän nopeasti. Jähmein käsin Olavi kauhoi syvyydestä takaisin kohti avantoa, josta kuun valo loisti kuin pelastusköysi."s.61

Vattenporin simpukka on Avaimenkantaja -tilogian viimeinen osa.

On aika sukeltaa vilä yhteen maailmaa, jonne erikoisesta Kielisen kylästä on mahdollista päästä. Tällä kertaa tutustumme Vattenporiin, tuohon vettä rakastavien, hitaasti lämpenevien asukkaiden maailmaan, jonne Olavi kovasti kaipaa. 

Tämä viimeinen osa jatkoi tarinaa samaan tyyliin kuin aiemmatkin osat. Olavi, Miranda ja Veera ovat tietysti jälleen yhdessä selvittämässä näitä jännittäviä tapahtumia, mutta jokaisella heistä on myös omat murheensa, ja vaikeat päätökset tehtävänään. Juonenkäänteet ovat nopeatempoisia, helppolukuisia ja viihdyttäviä. Jännitystäkin löytyy, mutta myös sellaista rauhallisempaa, tai syvällisempää elämän pohdintaa.

Kuvitusta ei enää tästä viimeisestä osasta löydy, mutta ei tämä sitä oikeastaan kaivannutkaan. 

Vattenporin simpukka

Tammi, 2018

Kannen kuvat: Laura Haapamäki

s.279

Elina Rouhiainen: Kesytön

 

17-vuotias Raisa Oja elelee Helsingissä äitinsä kanssa ja keskittyy taiteeseen. Kunnes hänen äitinsä kuolee ja jättää jälkeensä läjän salaisuuksia menneisyydestä. Pian Raisa löytää itsensä Kainuun korvesta, Hukkavaarasta, täysin tuntemattoman sukulaisen luota. Hän aikoo selvittää äitinsä salaisuudet, mutta sitä varten on tutustuttava kyläläisiin. Uudessa koulussa hänet otetaan vastaan varsin kummallisesti, eivätkä kaikki tunnu arvostavan uutta oppilasta. Raisalle selviää Hukkavaaran synkkä totuus, joka vilisee ihmissusia.

"Hengitin syvään ja annoin katseeni vaellella. Minulla oli vielä niin paljon kysyttävää. Ja sen lisäksi varmaan miljoona sellaista asiaa, joita en edes keksinyt kysyä. Minun täytyi saada tietää loputkin, mutta päälläni oli jo nyt vaikeuksia prosessoida sitä kaikkea, mitä minulle oli juuri kerrottu."s.150

Kesytön aloittaa Susiraja -sarjan.

Viimein minäkin päätin tutustua näihin Kainuun metsissä jolkottaviin ihmissusiin. Hukkavaaran lumiset maisemat johdattavatkin oikein koukuttavaan tarinaan. Koulussa pyörivä teinidraama saa melkoisesti lisää kierroksia siitä, että lähes kaikki draamailijat ovat puoliksi eläimiä. Intohimoa ja salaisia sääntöjä siis riittää. 

Pidän siitä, miten kirjassa kuvataan ihmissusien lauman sisäistä hierarkiaa ja tapoja. Ja vielä enemmän pidän siitä, miten Raisa rynnii ravistelemaan näitä pinttyneitä sääntöjä, vaikka vastassa on kuolettavan vaarallisia olentoja. Raisaa ei nimittäin poljeta maahan, vaan hän todella onnistuu sekoittamaan pakkaa. 

Raisa ehtii tässä ensimmäisessä osassa löytää niin vihollisia, ystävyyttä, kuin rakkauttakin. Salaisuuksiakin saadaan selville, mutta paljon jää selvitettäväksi jatko-osiin. Minä en ehtinyt tässä nyt kyllä tuohon rakkaustarinan ihanuuteen yhtään mukaan. Se kun tuntuu syttyvän ilman sen kummempia syitä. Sen sijaan pidän valtavasti Raisan ja Nikon ystävyydestä, joka kehittyy luonnollisesti ja heidän välejään kuvataan uskottavasti. Nikon lisäksi pidän Konstasta, sillä onhan vampyyrit nyt aina plussaa entiselle Twilightin superfanille. Twilightista puheen ollen, tässä kirjassa on hyvin samanlainen tunnelma ja tyyli, ja sehän oli mukava yllätys.

Kesytön

Tammi, 2012

Kansi: Eevaliina Rusanen

s.426

Heather Fawcett: Emily Wilden haltiatiedon opas

 

Cambridgen professori Emily Wilde on haltiatiedon asiantuntija, joka on nuoresta iästään huolimatta koonnut mahtavaa haltiatiedon opasta jo vuosia. Emily matkustaa uuteen tutkimuskohteeseen. Tällä kertaa pieneen Hrafnsvikin kylään, Ljoslantiin, jossa haltiat liittyvät kyläläisten arkeen suuresti. Emilyllä on vakaa tarkoitus tutkia haltioita kaikessa rauhassa, työskennellä ahkerasti muistiinpanojensa keskellä, eikä missään tapauksessa tutustua kyläläisiin. Mutta sitten paikalle pelmahtaa Emilyn työtoveri Wendell Bambleby, jota kohtaan Emilyn tunteet ovat kovin ristiriitaiset, eikä kyläläisistäkään erossa pysyminen ole enää helppoa. 

"Ja juuri silloin, tapittaessani tyhjää kamiinaa nälkäisenä ja kylmissäni, aloin aprikoida, saattaisinko heittää veivini täällä."s.9

Emily Wilden haltiatiedon opas aloittaa Emily Wilde -sarjan.

Emily Wilden seikkailut ovat kiinnostaneet jo pidempään, ja olin innoissani kun tätä sarjaa alettiin nyt suomentaa. Olikin heti päästävä tutustumaan tarinaan. 

1900-luvulle sijoittuva tarina tunnelmoi Pohjoisen talvisissa maisemissa. Hahmot kulkevat viitoissa, takkatuli leiskuu, tai leiskuisi, jos joku osaisi tehdä polttopuita kirveellä, ja tietysti teetä juodaan säännöllisesti. Emily asustaa melkoisessa hökkelissä, mutta hän ei kaipaa hienouksia. Riittää, että hänellä on koiransa Shadow, sekä muistiinpanonsa. Emilyn hahmo on ihana. Ei sellainen lämmin ja mukava, vaan hieman äksy, ihmisiä karttava akateemikko, joka suhtautuu intohimolla työhönsä. 

Kirja lähti mielestäni hiukan kankeasti liikkeelle, suurin syy tähän saattoi olla alaviitteet, joita inhoan kirjoissa. Mutta ei mennyt kauaa kun olin jo kirjan pauloissa. Wendelin saavuttua kirjaan tuli sähäkkyyttä, sillä Emilyn ja Wendelin yhteiseloa on ihana seurata. Heillä on hauskan ilkikurinen tapa toimia keskenään. Juoneenkin alkoi tulla vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun Emily pisti vauhtia tutkimuksiinsa. Lopulta olin ehtinyt hörähdellä useasti ääneen kirjaa lukiessa, sekä uppoutunut jännittäviin seikkailuihin aivan täysin. Eli hivenen kankeasta alustaan huolimatta, kirja hurmasi minut täysin ja odotan jatkoa innolla.

Emily Wilden haltiatiedon opas, (Emily Wilde`s Encyclopaedia of Faeries, 2023)

Tammi, 2025

Suom. Taimi Tornikoski

s.368

Kansi: Vera Drmanovski

Carin Hjulström: Pikku murha vain

 

Näyttelijätär Siri Ehrensvärdillä on loistokas ura takanaan. Yllätyksenä kuitenkin tulee, kuinka yllättäen hänet voidaan siirtää syrjään. Kun ura, sekä miesystävä ovat poissa, on aika keksiä jotakin uutta. Siri  lähtee auttamaan veljenpoikaansa, jolla elämä ei aivan ole pysynyt hallinnassa. Nyt Anton on ostanut ränsistyneen taimitarhan maaseudulta. Niinpä Siri jättää Tukholman loistokkaat päivät ja siirtyy maaseudulle, jossa rauhasta ei ole tietoakaan. Viereisillä tiluksilla kun tapahtuu heti alkuun murha, eikä kaikilla kyläläisillä ole keskenään kovinkaan lämpöiset välit. Metsästäjien ja eläinaktivistien kahnaukset tuntuvat olevan jokapäiväisiä. 

"Keho tärisi yhä kauttaaltaan, ja hän oli järkyttynyt. Säbyholm oli päässyt yllättämään pahanpäiväisesti. Mutta jos tässä oli jotain hyvää, niin se, ettei hän ollut ehtinyt ajatella paljonkaan muuta. Petturuutta. Menetystä, joka oli riistänyt kaiken hänelle tärkeän."s.49

Pikku murha vain aloittaa maalaisromanttisen Taimitarhamurhat -sarjan.

Kirja on hyvin rauhalliseen tahtiin etenevä, leppoisa tarina, jossa arkea ja ihmisisiä kuvataan runsaasti, kun taas murhaa vilkaistaan vain silloin tällöin kevyesti. 

Kirjan päähenkilöinä toimivat keskeään mukavan erilaiset henkilöt. On noin kuusikymppinen hohdokkaaseen elämään tottunut Siri, jonka sukkulointia murheidensa kanssa maaseudulla on kiinnostava seurata. Sitten on Anton, reilu parikymppinen mies, jonka toilailut tuovat kirjaan huumoria. Ja tietysti Olle, paikallispoliisi, joka haluaa selvittää tapahtuneen murhan. Lisäksi kirjasta löytyy värikäs joukko kyläläisiä, joista suurin osa on varsin luotaantyöntäviä ja inhottavia tapauksia. 

Viihdyin tarinan parissa oikein hyvin. Taimitarha ja sen kunnostus jaksoi kiinnostaa läpi kirjan, läheinen linna omituisine asukkaineen ja teehetkineen piti hienovaraista jännitystä, sekä dekkarijuonta yllä. Kirjan hahmoillekin alkaa kehittyä kaikenlaista uutta, joten jatkoa haluan tietysti lukea. Mutta jos pidät murhan tutkimista tärkeänä, eikä suhdekiemurat ja arkiset asiat saa olla dekkarissa pääasia, en susoittele tätä kirjaa. 

Pikku murha vain, (Bara ett litet mord, 2020)

Tammi, 2024

Suom. Nina Mäki-Kihniä

s.478

Maureen Johnson: Hei, julma maailma

 

16-vuotias Estella elää kurjissa olosuhteissa Lontoossa, hankkien elantonsa varastelemalla. Unelmat kuuluisan muotisuunnittelijan elämästä eivät kuitenkaan ota laantuakseen, ja Estella käyttää kaiken liikenevän aikansa uusien luomuksien suunnitteluun ja tekemiseen. Hänen kämppiksensä eivät aivan tajua tuota unelmaa, sillä Jasper ja Horace tuntuvat olevan aivan tyytyväisiä heidän tapaansa elää. Sitten Estella tapaa muutaman rikkaan Lontoolaisnuoren, ja päätyy viettämään kesää heidän kanssaan. Yhtäkkiä kaikki tuntuu mahdolliselta. Ei enää ainaisia papusäilykkeitä, vaan loistoa ja herkkuja. Vaatesuunnittelijan unelmatkin lähtevät suorastaan lentoon.

"Tämä oli yksi niistä liikkeistä, joita Estella ei ollut koskaan tohtinut edes lähestyä. Se ei johtunut pelosta; eihän siellä ollut mitään pelättävää. Se johtui ennemminkin kunnioituksesta. Hänhän vieraili kaupoissa yleensä varastaakseen. Tämä liike oli sellaiseen liian hieno, liian vaikuttava."s.90

Hei, julma maailma on tarina tunnetun Disney pahiksen Cruella De Vilin nuoruudesta. Eletään 60-luvun Lontoossa, jossa musiikki soi ja ihmiset haluavat pukeutua värikkäästi ja näyttävästi. Kirja tarjoaa pienen kurkistuksen siihen, miten Estella päätyi elämään Lontooseen yhdessä pikkurikollisten kanssa. Ja siihen miten Estallan sisällä pikku hiljaa loukkaus loukkaukselta herää Cruella, tuo tunnettu pahis. 

Kirja on vauhdikas ja nopealukuinen tarina, jonka parhautta on mielestäni nuo kauniit muotiluomuksien kuvaukset. Estellan räiskyvää, luovaa, mutta samalla haurasta luonnetta kuvataan hienosti, samalla kun hän suunnittelee mitä upeimpia vaatteita. 

Estella ei vietä mitenkään tavanomaista nuorten elämää, ja olikin todella kiinnostavaa päästä sisään siihen piilossa elävien nuorten maailmaan, joka on vaatimatonta ja vaikeaa. Silti siellä huonokuntoisessa rötiskössä, kaikkien ongelmien keskellä oli lämmin ja ystävyyden täyteinen tunnelma. Estellan erikoisesta tilanteesta huolimatta kirjaan oli saatu myös sellaista ihan perus nuorten ihastumista, ja muita tunteita ja ajatuksia.

Hei, julma maailma, (Hello, Cruel Heart, 2021)

Tammi, 2021

Suom. Jenni Rapelo

s.256

Rebecca Ross: Jumalainen vastustaja

 

Muinaiset jumalat ovat heränneet ja aloittaneet sodan toisiaan vastaan. Iris Winnow yrittää pitää perheensä asioista huolta tienaamalla toimittajana. Hän kirjoittaa kirjeitä rintamalla olevalle veljelleen, mutta kirjeet päätyvät maagisesti aivan eri miehelle. Näin alkaa kirjeenvaihto tuntemattoman miehen kanssa, jota kohtaan Iris huomaa pikku hiljaa tuntevansa jotakin suurta. 

"Jos hän ajattelisi asiaa liikaa, sanat jähmettyisivät jääksi. Niinpä hän ei ajatellut; hän antoi sanojen nousta suoraan sydämestä mieleensä ja valua käsivarsia pitkin sormenpäihin."s.106

Jumalainen vastustaja aloittaa Lumotut kirjeet -duologian.

Oathissa eletään epävarmaa aikaa. Sota tuntuu olevan hirvittävän kaukana, mutta silti se on läsnä, vaikuttamassa ihmisten elämään. Iris Winnow ja Roman Kitt elävät hyvin erilaisissa oloissa, mutta kilpailevat samasta työpaikasta. He ovat toistensa pahimmat vastustajat. Tarinaa kerrotaan suurimmaksi osaksi Irisin kautta, mutta välillä kurkistetaan myös Romanin näkökulmaa. Heidän elämänsä kietoutuvat kutkuttavan rauhallisesti yhteen, ilman kiirettä.

Jumalainen vastustaja on upeasti kirjoittetu kirja, jonka tunnelma lumoaa. Irisin elämää varjostavat niin monet asiat, että tunnelma on sellainen haikean ikävöivä. Tietysti myös sota ja siitä johtuva kärsimys synkistävät tunnelmaa. Elämä sodan keskellä on hyvin aidon tuntuisesti kuvattua. Rakastin sitä, kuinka niin realistisen oloiseen maailmaan on tuotu juuri sopiva määrä taianomaisuutta pienin ykistyiskohdin. Lumotut kirjeet, pienet rakennuksissa tapahtuvat omituisuudet ja tarut jumalista. 

Kirja on täynnä tunnetta, joka välittyy kynttilänvalossa kirjoituskoneella naputetuista kirjeistä, teekupposten äärellä käydyistä keskusteluista ja kiireenkin keskellä syntyneistä ajatuksista. 

Onneksi kirjalle on tulossa jatkoa jo tänä vuonna, sillä haluan palata pian tämän tarinan pariin, jonka loppu jäi riipaisevan jännittävään kohtaan. 

Jumalainen vastustaja, (Divine Rivals, 2023)

WSOY, 2025

Suom. Nana Sironen

s.415